Kuten sen, että ehkäpä menneisyyden ihminen tosiaan oli toisenlainen. Itse en muuttaisi vapaaehtoisesti asuntoon, jossa ei ole isoja ikkunoita, mutta joten kuvittelen, että ihmiset 800 vuotta sitten olisivat halunneet samanlaisen. Mutta jos eivät kuitenkaan.
Qviströmillä oli kooste kuvia ikkunattomista asumuksista maailmalta. Muistan vastaavia aiemmin nähdessäni ihmetelleeni niitä. Vasta nyt tajuan, että ihmettelyn syynä oli oletukseni, että ikkunoita kaikki haluaisivat, jos niitä voisivat saada.
Mutta kun muistelen tämän viikon arkeologian tenttiin puristamaani kehnoa vastausta esihistorian asumismuodoista on selvää, ettei meillä ole todisteita aukoista seinissä ja ne vaikuttavat epätodennäköisiltä tuhansien vuosien ajan. Qviström aloitti rautakauden skandinaavisista pitkistä taloista, joiden varhaismallissa katto ulottui lähes maahan, joten seinissä ei ollut tilaakaan aukoille. Toisaalta puurakenteisissa seinissä oli useimmiten jotain tarkoittamattomia läpiä, joista suhteellisen pimeyteen saattoi tulla merkittäväkin määrä valoa. Jos sitä oli ulkonakaan.
Qviström on myös käynyt läpi sisävalaistuksesta kertovan aineiston eikä ole löytänyt moisesta merkkejä ennen rauta-ajan loppupuolta. Ikkuna-aukottomuudella ja korkeintaan liesitulen valossa ololla on siis paljon pidemmät perinteet kuin ikkunoilla. Qviström huomautti pimeyden olevan subjektiivinen kokemus, joka riippuu siitä, mihin on tottunut ja mitä odottaa. Ehkä tuntoaisti oli yhtä tärkeä kuin näkö?
Qviström oli valinnut tutkimusalueikseen Gotlannin ja Upplannin. Edellisessä on säilynyt Visbyn 1200-luvun kivirakennuksia, joista voi sanoa, että ovet ovat joka kerroksessa (!) pääasiallinen valonlähde. Kun ajattelee keskiajan kaupunkirakennetta on selvä, että vieriviereen taloja rakennettaessa ei valon saanti ollut mielessä. Qviström mainitsikin myös ajatuksen, että ehkä pimeyden ohella haluttiin asua tavalla, jonka nykyään miellämme ahtaaksi.
Jotain aukkoja kivirakennuksiin joka tapauksessa tarvittiin, sillä niihin ei jää vahingossa läpiä. Qviströmin aineiston perusteella keskiajan alkupuolella käytössä oli
1. pieniä valoaukkoja, joiden paikka oli tarkkaan mietitty ja toisinaan valonheittimen tapainen
2. lasittamattomia ikkunoita edustustiloissa, jotka olivat tavallisesti toisessa kerroksessa. Nämä tarjosivat näkymän ulos ja jossain määrin myös näkymän sisälle. Sekä valoa ja ilmaa.
3. ikkunoita, joiden lasi oli maalattua tai värillistä, niin, että läpi ei näe ja valoa tulee läpi vain vähän. Näitä ei voinut avata.
En enää muista minkälainen lasitustilanne Glimmingehusetissa oli, mutta keväällä ottamassani kuvassa näkyy ainakin esimerkki edustuskerroksen isommista ikkunoista.
Keskiajan loppupuolella (1400-luku) lasituotantoa Euroopassa riittää vientiin Ruotsiin (vrt paperi edellisellä vuosisadalla!). Kirkoista ja ylimystöstä alkaen yleistyvät pienistä vinoneliöistä kootut ikkunat, joista tuli valoakin läpi. Vähitellen ikkunat kasvoivat ja levisivät ja samaan aikaan todisteet sisävalaistuksesta lisääntyvät. Mutta kyse ei siis ollut - kuten olen tottunut ajattelemaan - mahdollisuudesta "vihdoinkin" saada valoa sisätilaan vaan muutos ikiaikaiseen tapaan asua.
Jännää, miten selkärangassa ajatus ikkunoista on. Qviström oli näyttänyt joitakin rekonstruktioita ja piirroksia, joissa aukot olivat mielestään anakronistisia. Keskusteluvaiheessa yksi kuulijoista kaivoi esiin Ravattulan kirkosta tehdyn ehdotelman, jossa isot ikkunat pistivät silmään - kiitos luennon. Todennäköisemmin seinät tuossakin kirkossa olivat umpinaiset. Mahdollinen yksittäinen aukko on ollut katonrajassa suuntaamassa valoa esimerkiksi kastemaljaan.
Rekonstruktioista tuli mieleen käyntini Birkassa keväällä 2012. Aika uskottavan umpinaisia seiniä, ainakin kuvauskulmastani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti