Jaakko Nikkisestä, kirjailijasta

Kun aikanaan ihastelin Maanraivaajia, en kiinnittänyt mitään huomiota elämänkertojen toimittajaan Jaakko Nikkiseen. Törmäsin nimeensä tuoreissa Gutenberg-digitoinneissa ja havaitsin Wikipedia-sivunsa, ja KirjaSammon kirjailijasivun varsin köyhiksi, joten innostuin keräämään lisätietoa. Miehestä täytyy olla Laihian paikallishistoriassa mainintoja, mutta pitäydyin verkkolähteissä.

SSHY:n digitoimien kirkonkirjojen perusteella voi sanoa, että Laihialla 1.10.1884 syntyneen Jaakko Villiamin vanhemmat ovat Isokylän Nikkisen talollinen Matti Jaakonpoika ja vaimonsa Susanna Antintytär. Ensimmäinen löytämäni sanomalehtimaininta on valinnastaan Laihian nuorisoliiton sihteeriksi (Vaasa 7.12.1907). Nuorisoliiton lisäksi Nikkinen toimi Laihian maalaisyhdistyksessä (Ilkka 30.7.1910). Laihian maalaisyhdistyksen iltamissa Nikkisen pitämä alustus Onko nykyajan taloudellinen kehitys luonut mitään varjopuolia maalaiselämään? julkaistiin Maakansassa 7.3.1912. Viimeistään vuonna 1908 hän oli alkanut kirjoittamaan, Ilkan avustajana (Ilkka 5.12.1908).

Laihian edistysliiton tilaisuudessa Nikkinen piti "tarmokkaan ja valaisevan" esitelmän nuorison itsekasvatuksesta (Vaasa 4.8.1910). Varmaankin hänellä oli aiheesta omakohtaista kokemusta, sillä Nikkinen "ei ole käynyt kansakoulua ylemmissä oppilaitoksissa" (Ilkka 2.5.1911). Kuitenkin isoveljensä Aleksanteri (s. 9.5.1881) sai vuonna 1900 papintodistuksen kauppaopistoa varten eli täysin koulutusvastainen perhe ei ole voinut olla (Laihian rippikirja 1895-1906 I s. 285). Muuttaessaan Ylistaroon vuonna 1905 Aleksanteri oli ammatiltaan kaupanhoitaja (Ylistaron muuttaneet).

Jaakko Nikkisen esikoisromaanin Leppirannan Lauri (1916) alkua silmäillen se saattaa olla jossain määrin omaelämäkerrallinen kertoessaan maanviljelijän pojasta, joka ei pääse opintielle. Tulkintaani tukee Valvojassa 10/1916 julkaistu arvio, jonka mukaan teos

kuvailee välittömästi ja koruttomasti valistuneen maalaisnuorukaisen pyrkimyksiä omistamaan nykypäivien aatteellisista virtauksista parhaat ja toteuttamaan ne käytännössäkin sekä suorastaan taloudellisella alalla että ennen kaikkea oman itsensä sisäisessä kasvatuksessa ja kehittämisessä. Ja se kuvailee vakuuttavasti ja sydämen lämmöllä niitä kamppailuja, joita ilman vilpitön ja epäitsekäs luonne ei voi suoriutua keskellä vanhemman sukupolven ahdaskatseisuutta ja keskellä sen nousevan polven matalia pyyteitä ja korskeaa itsetyytyväisyyttä, joka on johdonmukaisena jatkona isien ihanteettomuudelle eikä niin ollen mitenkään sovellu tähän levottomasti sykkivään ja uusia elä misen muotoja kohden kulkevaan aikaan.

Jaakko Nikkinen on kuvan oikeassa reunassa numerolla 14 merkittynä (Pyrkijä 12/1912)

Ennen romaania Nikkiseltä julkaistiin (etunimellä Jouko) kertomuskokoelma Kotipellon kynnökseltä (1911). Arvostelijasta J. W. L.

tuntui hra Nikkisen kertomuksia lukiessa siltä, kuin ei hän olisi ei oikea kansankirjailija eikä oikea taidekirjailija, vaan jotakin siltä väliltä, siis: verrattain huonosti onnistuva jäljittelijä, vailla omaperäisempää sanontaa ja sisältöä. Ilmeisesti on hra Nikkinen omin päin lukenut liian paljon, jaksamatta sulattaa lukemaansa omakseen. (Uusi Suometar 24.6.1911)

Myös Turun Sanomiin 22.8.1911 kirjoittanut E. S. lyttäsi kokoelman: "Jouko Nikkisen kaltaiset kirjailijat eivät enää nykyään rikastuta kirjallisuuttamme muuta kuin laajuuden puolesta. Tällaisen esikoisteoksen kiittäminen "joka suhteessa huomiota ansaitsevaksi" on yleisön pettämistä, sen maun harhaan johtamista." Ilkassa piti 2.9.1911 omaa kirjoittajaa tietenkin puolustaa:

Mutta annas, jos joku kirjoittaa kirjan jossa elämänvoimien uudistusvirrat pulpaltelevat, jossa luonnonraikas elämänilo on tekemätön, vilpitön, jos kirjoittaja vielä sattuu olemaan maaseutulainen talonpoikaispoika, hänet on nujerrettava tässä kansallisen viljelyksen kukoistavassa taimitarhassa.

Arvostelusta Nikkinen ei ilmeisesti lannistunut ja tekstejänsä arvostavia julkaistuja löytyi. Kertomus Myyty julkaistiin jatkokertomuksena Pyrkijässä  9, 10, 11, 12, 13-14/1911 ja teksti Katkelmia, joita jokainen voi poimia lisää julkaistiin Pyrkijässä 19-21/1911. Kansanvalistusseuran kaunokirjallisessa kilpailussa Nikkinen sai jaetun toisen palkinnon kertomuksellaan Maa kasvaa maatessakin, joka jukaistiin Kansanvalistusseuran kalenterissa 1913 (Työväenliitto 31.8.1912, Uusi Suometar 8.11.1912).

Maamiehen joulu -lehdessä 1913 "Jaakko Nikkinen kertoo elävästi eläinten kapinasta, jota ne suunnittelevat kaiken sortajaa ihmistä vastaan" (Maakansa 21.10.1913). Seuraavana vuonna joululehdessä oli Nikkiseltä kertomus Pellolla ja niityllä (Liitto 5.12.1914). "Jumala mukaan." Eräs nuorisoseura-saarna julkaistiin osina Pyrkijässä päättyen numerossa 13-14/1916. Kertomus Nuori kuokkija julkaistiin Pyrkijässä 18-20/1916. Joululehdessä Kulkuset 1916 julkaistiin Jaakko Nikkisen kertomus Kotiinlähtöä odotellessa (Loviisan sanomat 15.12.1916). Pohjanmaa - lastu E.-P.-maan Nuorisoseuran kesäjuhlaan heinäk. 1 p. 1917 julkaistiin Ilkassa 3.7.1917. Suomen Nuorison Liiton viidennessä albumissa julkaistiin "Jaakko Niikkisen pirteä kertomus Ristiriitaa" (Maaseudun tulevaisuus 31.8.1917). Vuonna 1917 Pyrkijässä julkaistiin Nikkisen tekstit Omatunto, Sinivalkea lippumme, Sanni, Pilkkeitä sekä Kuulijat ja akitaattori (luku tekeillä olevasta teoksesta).

Maailma 1/1920

Vuoden 1918 sodassa Nikkinen oli Laihian äijäkomppanian matkassa ja muistelmansa tästä julkaistiin vuonna 1921 Ilkassa. Tätä ennen hän oli Pyrkijään 12/1919 kirjoittanut tekstin Ajan kuohuja katsellessa. Teksti Sinä, maamies! lienee julkaistu muuallakin kuin Heinolan sanomissa 25.9.1919.

Fiktiota syntyi edelleen. Edistysseuranuorison vuosikirjassa Nuorten joulukirja julkaistiin vuonna 1918 Jaakko Nikkisen teksti Kyynel kirkkahin (Kouvolan sanomat 10.12.1918). Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistiin Nikkisen kertomus Virkistysmatka, joka päättyi numerossa 8/1919. Pyrkijässä 4/1920 julkaistiin kertomus Se huoleton lapsuuden aika ja Maailma 1/1920 julkaisi Nikkisen kertomuksen Vitjamiehiä.

Vaikka kirjansa olivat saaneet kritiikkiä Jaakko Nikkinen hyväksyttiin Kirjailijaliiton jäseneksi (Helsingin Sanomat 26.2.1921). Edelleen jatkuvan kertomustuotannon ohella vuonna 1922 ilmestyi romaani Ylenkatsotuita. Se sai rakentavaa kritiikkiä, mutta ei teilausta. Helsingin Sanomissa 3.11.1922 julkaistu kritiikki loppui sanoihin "en ollenkaan ihmettelisi, vaikka hän vielä kirjoittaisi huomattavammankin teoksen". Mutta Nikkisen julkaisuluettelossa on tämän jälkeen enää vuoden 1927 Nuori kuokkija. Ynnä muita novelleja (zip), johon on ehkä työstetty aiempia lehtijulkaisuja.

Kansan Kuvalehti 5/1928

Jaakko Nikkinen kuoli vasta vuonna 1946. Kuten huomaa, mahdollisesta perheestään eivät sanomalehdet kertoneet mitään. Ja vaikka Pohjanmaa on aktiivisten sukututkijoiden aluetta, en löytänyt perhettä mistään verkon sukupuusta.