Esineenä kirja on mukavan kokoinen. Esineistä on otettu taiteelliset kuvat, jotka ovat silmää miellyttäviä, mutta toisinaan lähes epäinformatiivisia. Upean leikkiastiaston (vuodelta 1765!) todellinen koko jää mysteeriksi (esine n:o 38).
Painopiste oli ilahduttavan vanhoissa ajoissa ja käynnissä olevaa Petter Sund -projektiani ajattelin katsellessani kankaista kampakoteloa (n:o 30), jonka tekstissä tuotiin esiin esineen alun perin voimakkaampi väritys. Sundia sivusi myös miniatyyrimaalaus (n:o 31) ja Kaarle X Kustaan kronikka (n:o 32).
Esineet on järjestetty jokseenkin kronologisesti. Kun tähän oli tottunut, ajoittamaton nukke (n:o 33) tuntui olevan oudossa paikassa. Myöhemmin en aina ymmärtänyt mihin sijoitus perustui ja saksalaisen juomakannun (n:o 59) kohdalla jäi epäselväksi oliko kuvassa originaali vai 1800-luvulla tehty kopio. Aivan kirjan lopussa, nykyajan dokumentoinnin ja nykytaiteen välissä oli 1700- ja 1800-lukujen vaihteeseen ajoitettu arkeologinen löytö (n:o 99), joka oli siis saanut paikkansa löytöajan mukaan. Tietystä ajasta kiinnostuneenkin kannattaa siis käydä kirja kokonaan läpi.
Esineitä selostavat tekstit eivät pyri kovin syvälliseen kontekstointiin, mutta onnistuvat usein tekemään esineestä huomattavasti mielenkiintoisemman kuin se todennäköisesti olisi näyttelyssä. Tiedän kävelleeni näiden tai samanlaisten ohi monesti oppimatta ja ajattelematta mitään. Karhunhammasriipuksesta (n:o 8) sain totisesti enemmän irti tästä kirjasta kuin Kansallismuseon esihistorian näyttelyssä. Mutta vastaavan mittainen teksti museossa herättäisi minussa todennäköisesti ärsytystä. Hankalaa on.
Museoalalle ominaisesti teksteissä ei ole mainittu niiden kirjoittajia, joita on useita, eikä lähteitä. Kirjan lopussa on listattu viiteen esineeseen liittyvät tutkimukset ja samaa tyyliä olisi voinut minusta käyttää muillekin teksteille. Sillä ei kai niitä hatusta vedetty? Toivottavasti ei, sillä kokonaisuus oli mielenkiintoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti