Ilmari Kianto, jonka kuvan leikkasin Tuulispäästä 37/1913, avautuu työllistämiskokemuksistaan kirjoituskokoelmassaan Kotoisten rantojen ikuinen kohina (1916) tavalla, joka ainakin minun mielessäni rinnastui tuoreempiin teksteihin ja tapauksiin.
No niin, niitty siis täytyy tehdä, tekemällä tehdä, ihan pystystä metsästä, iänikuisesta rotkokorvesta, johon ei ihmisen kirves eikä kuokka ennen liioin ole koskenut.
Olen kuuluttanut tätä urakkaa pitkin kevättä, olen naulinnut ilmoituksia siitä postitoimiston luukuille ja lähetellyt papeille kirkkokuulutuksia, vaan yhtään ainoata miestä ei omasta pitäjästä ole ilmestynyt tarjoutuakseen tähän työhön. Hirveätä rahan ja ruuan puutetta kyllä valitetaan, vieläpä työansioidenkin puutetta, mutta otappas jätkä meidän rakkaassa seurakunnassamme yksityisen työhön. Ei, rakkaat sanankuulijani, yksityisen työ Rämsänrannalla ei kelpaa, maksoi mitä maksoi — "savotta" olla pitää, tuo siunattu — kirottu savotta tai vähintään "hostmestarien" männynkäpykylvötyö à 3 markkaa päivässä. Minä en kylvätä männynkäpyjä — mäntyjä vilisee ympärilläni liiaksikin — päinvastoin kaadatan puita päästäkseni liikaa metsää näkemästä.
Mihin jäimmekään. Omasta pitäjästä ei urakkamiestä siis saanut — häpeä sanoa — mutta ilmestyipäs eräänä päivänä pakeilleni solakka pitkä mies Iivana Karhu rajan takaa, uuras vienankarjalainen, ja hänenpä kanssaan tekasin urakan. Kymmenen aaria, hyvät herrat, kymmenen aaria, pystystä metsästä "ihan valmiiksi" viemäreineen, sarka- ja niskaojineen j.n.e. à 5 markkaa aarilta. Viisi markkaa aarilta? Menkääpä katsomaan te pääkaupungin urheilijat ja maailman mestarit, painisankarit ja kolmiloikkaajat ja seiväshyppääjät ja pituushyppääjät, menkääpäs katsomaan minun "Ropakaarrettani" ja sanokaa sitten: ottaisittekos repiäksenne kappaleiksi tuon märän kuusikkorotkon edes 50 markasta aarilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti