Tyrväällä lauantaina koettua

Lyhyehköllä varoitusajalla lähdin lauantaina Tyrväälle, jonka kesäohjelmaan en ollut perehtynyt. Yllätyksenä tuli siis Puukstaaviin poiketessa sen naapurissa elokuun loppuun esillä olevat Egyptin aarteet. Pääsylippu ei ollut matkabudjetissani, mutta tarkkailin hetken Afrikan tähdet nimistä "aarteiden ja jalokivien kaivausaluetta". Kaivaminen oli maksullista ja löydöt sai pitää eli aivan nurinkurista arkeologiaan verrattuna.

Sastamalan seudun museo sopi budjettiini, sillä se oli edelleen ilmainen. Muistolan koulun olivat luokkatasottain dokumentoineet kouluelämän eri puolia, keränneet muistitietoa ja tuottaneet näyttelyn. Onneksi kukaan ei ollut kertonut heille, ettei nykyaikaisessa museonäyttelyssä saa ola twiittiä pidempiä tekstejä.

Sitten varsinaiseen asiaan eli Tyrvään Pyhän Olavin kirkon 500-vuotisjuhlaseminaariin. Kiitos Kallialan kirkontilien kirkon käyttöönotto voidaan ajoittaa melko tarkasti. Vuodesta 1516 alkaen hautausmaksut ovat kivikirkkotasoa.

Ensimmäisenä puhui Jyrki Knuutila, jonka lyhyt vastaus kysymykseen "Miksi Pyhä Olavi valittiin Tyrvään kirkon suojeluspyhimykseksi" kuului "ei aavistustakaan". Pidempi versio tiivistyi ruotsalaisperäisiin kulttuurivaikutuksiin, joita eivät välittäneet siirtolaiset tai kauppamerenkulku, mutta mahdollisesti Ulvilasta Pirkkalaan kulkenut kauppareitti.

Katja Fält käsitteli esityksessään vuoden 1997 palon jälkeen kirkon ulkoseinistä paljastuneita maalauksia. Ovatko kasvot apostoleja tai pyhimyksiä vai "näin hämmentynyt sinäkin tulet olemaan saarman jälkeen" -mainoskuvia? Tuskin koskaan tiedämme, eikä kuvien katsojien tulkinta vuosisatojen (?) ajan ole välttämättä sama kuin maalarien.

Markus Hiekkanen asetti Pyhän Olavin kirkkoa aikansa kirkonrakennuksen kontekstiin esittämällä kivikirkkoja kartalla ja aikajanalla usealla tavalla. Olen nähnyt esityksissään aiemmin ainakin kerran 1500-luvun alun kesken jääneiden kirkkohankkeiden määrän ja kirkonrakennuksen hiipumisen, mutta kertaus oli tarpeen. Edelleenkään tälle reformaatiota edeltäneelle ilmiölle ei ole tarjolla uskottavaa selitystä.

Lopuksi Hiekkanen yllätti yleisön seinämaalauksen uustulkinnalla. Fältin tarjoama pyhimyskehä voitiin unohtaa. Elias Orrmanin selvitys piispojen vaakunoista on esittänyt/paljastanut/väittänyt, että Lauri Suurpää on käyttänyt sinetissään kuvaa, jossa hiuksensa hulmuavat päätään suurentaen. Ajallisesti tämä sopisi Maunu Särkilahden vaakunan symbolin pariksi, sillä nämä kaksi piispaa olivat vallassa juuri ennen kirkon rakentamisen aloittamista.

Verkosta löytyi yksi versio Suurpään vaakunasta. Mielelläni olisin vilaissut Reinhold Hausenin teoksen Finlands medeltidssigill, jonka Arkistolaitos julkaisi verkossa 2010. En kuitenkaan löydä sitä enää "Aineistot-sivulta, Muita tietokantoja ja hakemistoja -otsikon alta". Internet Archiven Wayback machinen avulla tiedostosta löytyy kopio ja sen nimellä hakemalla myös nykyinen linkitys. Hausenilla Suurpään sinetissä on hyvin geneerinen piispahahmo. Kaikki tieto ei ole verkossa.