Äitinsä ja sisariensa asinpaikka ei tullut yllätyksenä. Mutta en ollut hahmottanut Edelfeltiä alkunkaan samaan taiteilijasukupolveen kuin Akseli Gallén-Kallela. Edelfeltin taidehan ei ole minulle tuntematonta. Muistan käyneeni Ateneumin suurnäyttelyssä tällä vuosituhannella ja tekstihaun perusteella olen käyttänyt Edelfeltin teoksia kuvituksena melko usein. Ne vain tuntuvat kuuluvan 1800-luvulle. Niin kuin suurimmaksi osaksi kuuluvatkin.
Emännöitsijä alkaa 1900-luvun puolelta. Aluksi hyvin samaan tapaan kuin Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan aiemmat kaksi osaa Paimentyttö ja Lapsenpiika. Hyvin dokumentoidun ja tutkitun henkilön elämää kerrotaan keittiön näkökulmasta. Välillä lähdemateriaalin hyödyntäminen tuntuu ylenmääräiseltä, varsinkin kun tämä kirja on edeltäjiään pidempi. Mutta kokonaisuus toimii yhtä hyvin kuin muissakin Mustosen historiallisissa kirjoissa. Henkilöt ja yksityiskohdat ovat uskottavia ja rakenne toimiva.
Oman hauskuutensa toi taas se, että oltiin Helsingissä ja päähenkilö käytti täsmälleen samaa kirjastorakennusta kuin minäkin. Kirjassa vilahti myös Pirtti, jota viime vuonna jäljitin. Tai sen esiaste, sillä Mustosen tekstin (s. 232) Pirtti oli joulun 1901 edellä taiteilijoiden Vaasan pankin taloon (uusi kivitalo Etelä-Esplanadin ja Kasarmikadun kulmassa) pariin vuokrahuoneeseen pystyttämä myyntinäyttely.
Emännöitsijä sekaantuu edeltäjiään enemmän historiallisesti tunnettuihin henkilöihin. Se ei ollut epäuskottavaa ja vei sarjan päähenkilön elämää eteenpäin. Mutta korvissani kaikuu mummoni usein esittämä mielipide siitä, ettei romaaneissa pitäisi keksiä todellisille ihmiselle epätodellista elämää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti