Amerikkalaisen pikakäynti Suomessa 1902

Ilmeisesti amerikkalaiset ovat aina olleet täynnä itseään. Tukholmasta kohti Pietaria vuonna 1902 pyrkinyt William Seymour Edwards selostaa matkakertomuksessaan Through Scandinavia to Moscow (1906) varsin ärsyyntyneeseen sävyyn sitä, että venäläiset laivavirkailijat odottivat hänellä olevan passinsa mukanaan - pelkkä kuvailu ei riittänyt!

Suomessa Edwardsin laiva rantautui kahdesti. Hangossa kerättiin matkustajien arvokkaat passit, jotka kiidätettiin junalla Pietariin käsiteltäviksi. Hankoon saapumista Edwards kuvaa näin

About noon we slipped in between two rocky islets, scarcely a cable-tow’s length apart, rising only a few feet above the level of the sea, and turning sharp to port came into the rock-bound harbor of Hangoe, a town of Finland, whence the railway goes on to Helsingfors and St. Petersburg. 

The gale now grew into a tornado with deluges of rain, a storm so fierce that, until it should subside, the Captain refused to leave the protection of the port. 

Thus we lay-to at Hangoe until the dawn of the following day, when we cast off from the long pier and plunged once more among the islands of the Archipelago. Hundreds of islands there were, barren and uninhabited, the big ones covered with dwarf birches, a few stunted pines and firs, the lesser islets thick with tangled grasses, or more often bare of all except lichens and gray moss, the vegetation of a desolate, wintry latitude.

Helsingissä oli aikaa pari tuntia. Passittomat matkustajat arkailivat hieman maihinnousua, mutta kapteeni vakuutti, että mahdollisen pidätyksen yhteydessä voisi viitata hänen nimeensä.

Edwards kummpaneineen aiheutti pienen polittisen konfliktin raitiovaunussa, jonka lipunmyyjälle eivät kelvanneet ruplat. Siitä huolimatta, että joku paikallinen totesi niiden olevan laillista valuuttaa markan rinnalla tuolloisessa tilanteessa. Rahastaja jätti ruplat kuitenkin ottamatta ja antoi miesten matkustaa mielummin ilmaiseksi.

Ja miltä Helsinki näytti amerikkalaisen silmissä?

Helsingfors astonished us. Lying upon a rising slope, it presents an imposing outline from the sea. It is a city of ninety-six thousand people. We were not prepared for so large and substantial a city. It has well-kept parks, well-paved streets, frequently asphalted as in Stockholm, and blocks of big granite buildings five and six stories high; the city is clean, and the streets are alive with well-dressed, rosy-cheeked, vigorous people. Everywhere there are electric tram-cars and electric lights, and on the broad thoroughfares are large and handsome shops. It is evident that in the Finnish hinterlands there is an extensive and well-to-do population.