maanantai 12. lokakuuta 2009

Perustutkimuksen hauskuus

Sain noin viikko sitten yhteydenoton Ameriikasta. Erään Kokemäeltä lähteneen siirtolaisen pojantytär oli löytänyt kokoamiani tietoja ja siitä lähti sitten reipas sähköinen tietojen vaihto.

Juuret kääntyivät Kokemäeltä Harjavaltaan, jossa haittana on pitkähkö rippikirjojen puute. Ensin tuntui ettei siitä pääse millään yli, mutta pienen lämmittelyn jälkeen alkoi palasia löytymään. Osa omalla tutkimuksella ja osa toisten avulla. Viikon vihje: vaikka näyttää ettei ihmiset saa postituslistoilla apua, todellisuus saattaa olla yksityisviestien johdosta toinen.

Yksi haara oli kuitenkin aivan alkutekijöissään. Amerikkalaisella oli käytössään joku vanha esitys, jossa mimmillä oli harjavaltaiseen taloon viittaava lisänimi. Mutta avioliittoa ennen ei henkikirjoissa näy siellä mitään sopivaa.

Ratkaiseva vihje tuli, kun kirjeenvaihtokaveri kertoi isoisänsä jossain sanomalehtijutussa väittäneensä olevansa Suomen presidentin kaukainen serkku. Ahaa! Maantieteen perusteella kyseessä todennäköisesti Risto Ryti. Hänen esipolviaan esittelevä Genos-artikkeli löytyi verkosta ja sieltä samainen Krapu/Kraapo.

Ja kyseisestä talosta olin kirjoittanut myös tänne! (Viikon vihje n:o 2 on, että auttamalla toisia autat todennäköisesti myös itseäsi.) Vuonna 1823 murhattu Matti Tuomaanpoika oli Risto Rytin esi-isä numerolla 60. Artikkelista puuttuu kuolinaika, joka täten voidaan täydentää, jollei joku ole jo asiaa hoitanut. Blogi postauksessa mainitsemani Heikki Matinpoika s. 1783 ja Ester Heikintytär s. 1805 kuuluvat myös Rytin (ja sen Kokemäeltä lähteneen siirtolaisen) esipolviin.

Lisää tällaista ja vähemmän tekstin hiontaa ja lähdeviitteiden viilausta...

1 kommentti:

Anitta kirjoitti...

Mikäpä se mukavampaa, kuin löytää yhteisiä juuria uusien ihmisten kanssa.
Itse löysin eilen eräästä sukulistauksesta serkkuni vanhemmat. Serkku ilostui kovasti.