Atte Landgrén vuosina 1905-1906

Ehkä elokuun 1904 tiedotuspurske ajoi A. E. A. Landgrénin jälleen Ruotsiin, mutta häntä ei oltu sielläkään unohdettu. Monista käyttämistään nimistä (Hertzén, Gustafsson, Walinder ja Sjöström) huolimatta hänet etsintäkuulutettiin tekemiensä petkutusyritysten takia toukokuussa 1905 omalla nimellään. Hänet kuvattiin 167 cm pitkäksi, hiuksensa tuhkan värisiksi, silmänsä pieniksi ja sinisiksi, nenänsä suoraksi ja suureksi, ihonsa ruskeaksi. Päällään oli tumma puku ja huonot kengät.[1]

Alkuvuodesta 1906, vuosikymmenen tauon jälkeen, sanomalehdestä löytyy Atte Landgrénin tarinoita.[2] Tästä ei kuitenkaan muodostu käännettä elämäänsä, sillä loppuvuodesta sama sanomalehti kertoo:

Vanha veijari taasen liikkeellä. Pajalasta on telefoneerattu Haaparannan lehdelle. T. k. 6 pnä tapasi metsänhoitaja Bergman Lovikan kestikievarissa erään pitkällä kyydillä matkustavan miehen, joka sanoi olevansa metsänhoitaja Lundgren Kittilästä osakeyhtiö Enhörningin palveluksessa. Hän oli ilman rahoja ja oli saanut kaikkialla lainoja y. m. kun sanoi saavansa Gellivaarassa 20,000 kr. Matkaansa jatkoi hän Gellivaaraan päin.

Jälestäpäin on tullut ilmi, että tämä metsänhoitaja on vanha käräjäkirjuri Landgren Kittilästä, joka joku vuosi sitten matkusteli m. m. Nikkalassa von Herzenin nimellä petkuttaen ihmisiä. Olisi syytä ihmisten olla varuillaan. [3]

Uutinen ei ehkä kuitenkaan ollut täysin totta, sillä Landgren lähetti siihen vastineen.

Pohjois-Suomen toimitukselle. Koska niinkin arvossa pidetty lehti, kun Pohjois-Suomi on ottanut palstoillensa Haaparannan lehdestä otsakkeella "Vanha veijari" olleen, minua kohtaan kohdistetun valheellisen kyhäyksen, pyydän kunnioittaen saada puolustuksekseni esittää seuraavaa

1:ksi. En koskaan ole käyttänyt nimeä Lundgren enkä sanonut itseni "metsänhoitajaksi".

2:ksi. Silloin kun minua kohtasi Jägmästar Bergman, en vielä ollut rahan puutteessa, vaan kyllä myöhemmin.

3:ksi. En myöskään koskaan ole sanonut saavani Eellivaarassa rahoja, vaan että, jos onnistun asioissa, sen olen lopullisesti saapa.

Von Hertzen'in nimellä olen kyllä kerran vienyt matkani Sangin kestikievarin tyttären Suomeen, vaan en koskaan muuta petosta tehnyt.

A. Emil Landgren [4]

Ehkä vuoden 1906 lopulla syntyi 16-sivuisena kirjasena seuraavana vuonna julkaistu "Julafton. Ett minne åt min älskade syster Otti Julen 1906".

[1] Ljusdals Tidning 12.5.1905, Stockholmsbladet Nya dagligt Allehanda 14.5.1905
[2] Pikku Hilda. Pohjois-Suomi 23.02.1906
Katokuvaus Lapista. Pohjois-Suomi 16.03.1906 & 19.03.1906
Inkilän Pekka. Pohjois-Suomi 28.03.1906
[3] Pohjois-Suomi 12.11.1906
[4] Pohjois-Suomi 28.11.1906

Atte Landgrén elokuun 1904 uutisissa

 Kaleva 04.08.1904:

Valevirkamies virkataloissa. Jaalan pitäjän virkataloissa on äskettäin liikkunut petkuttaja varamaanmittari G. A. Ahlgrenin nimeä käyttäen. Hän on sanonut olevansa virkatalojen tarkastajan lähettämä tutkimaan virkataloilla löytyviä suomaita ja tariomaan valtion lainoja niiden viljelemistä varten, ottaen 15 m:kaa muka hakemuspaperien laatimista varten. Luultavasti on tämä kulkija sama Landgren, jonka muualla tekemistä samanlaatuisista petoksista sanomalehdet ovat jo ennen tienneet kertoa. Etenkin virkatalojen vuokraajia varotetaan antautumasta tällaisten valevirkamiesten kanssa tekemisiin.

Meillä on syytä luulla, että edellä kerrottu petkuttaja olisi Kuopion ja Kajaanin kautta kulkenut aivan äsken näille seuduille. Hänen oikeensa lienee piakkoin siirtyä täältä pohjoiseen. varottakoon täälläkin tuollaisten veijarien viekkautta.

Kajaanin Lehti 06.08.1904:

Mies liikkeellä! Viime tiistaina lähti täältä Oulujärven yli Ouluun mennäkseen mies, joka lienee sorttiaan merkillisimpiä miesten joukossa. Iisalmelta päin oli hän tänne tullut, mukanaan nuori, hyvin puettu nainen. Sukevan kievarin päiväkirjaan hän on pistänyt olevansa varamaanmittari Aaltonen. Siellä oli mies neuvotellut itselleen joltakin maan puutteessa olevalta 15 markkaa rahaa selittäen hankkivansa lainan maanostamista varten jokaiselle, kenellä vaan on 3 trn alaa maata ennestään omissa nimissään sekä liikkuvansa juuri näillä asioilla valtion puolesta.

Kaupungin kievariin oli "pariskunta" ilmestynyt päivällä maanantaina, merkiten päiväkirjaan "G. A. Aaltonen ingeniör, Uleåborg" sekä ajanut sitten Kiehimänsuuhun, missä olivat yötä laivassa, jolla taas tiistaina klo 8:lta tähtivät Vaalaan. Siellä oli mies esittänyt itseään insinööri Sallmén'iksi ja olevansa entinen von Hertzen, jopa kuvernöörin poika y. m. suurta.

Sattuipa siihen eräs herrasmies, joka perinpohjin tunsi "insinöörin," meni hänen luokseen ja olkapäästä pitäen laususkeli hänelle jotain tähän tapaan: "Kuulepas sinä Atte Akseli Emil Landgren, ethän sinä mikä insinööri Sallmén ole! Ja kuka se tuo nuori nainen on sinun matkassasi?" "Se on minun toinen vaimoni," tokasi siihen "insinööri" hätäpäissään.

"Vai niin," jatkoi herrasmies, "sinun vaimosi elää Kittilässä vielä tänäkin päivänä. Ei tuo siis ole sinun vaimosi. Jokos olet hyvittänyt m. m. ne 200 mk., jotka kesäkuulla, liikkuessasi tuomari Eriksson'in nimellä, puijasit Pietarsaaressa rouva . . . ltä. Olethan minun tietääkseni ainakin 4 kertaa istunut metkuistasi linnassa. Eikö täällä ole järjestysmiestä, joka korjaisi sinun taaskin parempaan talteen"?

Tämä oli kova puhe "insinöörille," joka siinä vääntelehti sopottaen: "elkää puhuko tässä väen kuullen tuollaista; mennään huoneeseen" y. m.

Mitenkään kauan tuo tuommoinenkin mies, joka sitäpaitsi kuuluu selitelleen liikkuvansa "korkeimmillakin asioilla hyvillä tuloilla," saapi leijailla vapaalla jalalla.

Atte Akseli Emil Landgren — (von Hertzen — Sallmén — Erikson — Aaltonen y. m. y. m.) on syntyisin Mikkelistä ja lienee ijältään tuossa lähempänä 40 vuotta; käyttää prillejä tukevalla tölppänokallaan, kasvultaan lyheläntä, tukeva.

Mukanaan ollut nainen kuului itkeskelleen ja "hammastelua" oli heidän välillään taipalilla ja pysäkeilläkin kuultu. 

Kajaanin lehden juttu toistettiin monissa lehdissä. Hufvudstadsbladet sai oman julkaisunsa jälkeen yleisökirjeen, jonka mukaan kulkuri Atte Landgrén oli vieraillut 6. elokuuta Ylitorniolla esiintyen niin varatuomarina, maanviljysinsinöörinä kuin ylioppilaanakin yrittäessään huijata rahaa. Kirjoittaja oletti, että Landgrén ei ollut täydessä ymmärryksessä ja toivoi viranomaisten ottavan hänet huostaansa. (Hbl 12.8.1904)

Atte Landgrén pääsi vapauteen kesällä 1903

Atte Landgrén vapautui Jönköpingin sellivankilasta 16.6.1903. Hän oli ansainnut vankilassa 20 kruunua ja vastaanottanut kotoa 70 kruunua, joten rahojen olisi pitänyt riittää ripeään kotimatkaan. Suomen sijasta hän kuitenkin suuntasi Tukholmaan, jossa hän etsi käsiinsä koulukavereitaan, joilta hän lainasi rahaa. Tai näin hän ainakin myöhemmissä kuulusteluissa kertoi.

Jostain hän oli saanut uusia vaatteita, sillä kun hän heinäkuussa Tukholmasta Uppsalan suuntaan jatkaessaan pysähtyi Husby-Ärlinghundrassa hän pystyi esiintymään kihlakunnantuomari Melanderina Suomesta ja vaatetuksensa muistettiin eleganttina. Mikä sopi myös siihe, että hän väitti omistavansa yhden Suomen suurimmista ja kauniimmista maatiloista. Ruotsissa hän sanoi olevansa liikematkalla, mutta halusi rentoutua maalla ja neuvotteli itselleen sekä suomalaiselle toverilleen - tämäkin mukamas kihlakunnantuomari - majoituksen maatilalta 3 kruunun ja 50 äyrin hintaan per mies ja päivä.

Asetuttuaan taloksi mies muisti, että hänen piti lunastaa arvotavaroita. Otti esiin lomakkeet ja huomasi samalla ettei hänellä ollut tarvittavia 77 kruunua. Rahaa hän saisi käsiinsä vasta Tukholmassa, mutta ehkä talonväki voisi lainata summan? Talonomistaja oli suostumaisillaan, mutta vaimonsa huomautti ettei tavaroille tapahtuisi mitään pahaa parissa ylimääräisessä päivässä rautatieaseman varastossa. Mies totesi, että tarkemmin ajateltuna näin tosiaan oli ja kun hän kuuli, että isäntäväki aikoi seuraavana päivänä lähteä Tukholmaan, päätti hänkin matkustaa sinne. Mutta kuitenkin myöhemmällä junalla, jostain syystä.

Todellisuudessa mies hyppäsi junaan, joka kulki Tukholmasta poispäin. Ehkä matkarahojen säästämiseksi hän jätti junan jo Odensalassa. Siellä hän esittäytyi kruununvuokraajalle ylimetsänhoitaja Gustafssonina, joka oli lähetetty tarkistamaan tarkastamaan tiettyjä kruununtiloja, erityisesti niiden metsiä. Vuokraajan tarjottua aamiaisen, miehet menivät metään, missä herra ylimetsänhoitaja luovutti avokätisesti aluetta hakkuisiin. Tyylikkäällä ja ystävällisellä käytöksellään, joka ei kuitenkaan ollut vailla tiettyä alentuvaa arvokkuutta, ylimetsänhoitaja voitti vuokraajan luottamuksen. Silkasta ystävyydestä hän näytti antaneen vuokraajalle neuvon: "Osta tila juuri nyt. Muista, että se olen minä, joka tämän sanoo."

Vuokraaja oli ilmeisesti miettinyt asiaa jo aiemmin ja selitti, että hän ostaisi mielellään tilan, mutta ei tiennyt, miten asia hoituisi. Ystävällinen ylimetsänhoitaja lupasi järjestää asian, mutta kertoi, että oli käännyttävä lakimiehen puoleen ja että parasta olisi pyytää apuun "kihlakunnantuomari Melanderia", joka oleskeli seudulla ja oli hänen henkilökohtainen ystävänsä.

Ennen kuin ylimetsänhoitaja poistui paikalta vuokraaja tarjosi ylimetsänhoitajalle päivällisen ja luovutti hänelle tälle 55 kruunua annettavaksi "kihlakunnantuomarille" asiakirjojen laadinnasta aiheutuvien kulujen ja muiden menojen kattamiseksi.

Odensalan jälkeen Landgrénin tiedetään pysähtyneen Hudiksvallissa, jossa hän yritti puutavarakauppiaille myydä maatilaansa, joka tuskin edellisen vuoden konkurssikäsittelyn jälkeen oli omistuksessaan.

Matka Hudiksvallista Sundsvalliin kulki Jättendalin läpi. Siellä Landgrén esiintyi maanmittarina, joka oli tullut jakamaan suomaita, jotta omistajat saisivat valtiolta viljelytukea. Työtä saatiin alkuun, mutta sitten Landgrénin "täytyi" lähteä hakemaan rahaa Sundvallista. Hän sai talonpojalta kyydin kaupunkiin ja majoittui hotelliin. Samaiselta talonpojalta hän lainasi rahaa noudettavaa summaa vastaan, ja oitis katosi kaupungista.

Sundsvallin jälkeen Landgrén tuli Örnsköldvikin kaupunkiin 23.7.1903 ja kertoi kestikievariin majoittuessaan olevansa maatalousinsinööri Alfred Emil Gustafsson Pajalasta. Hän ehti petkuttaa useita kaupunkilaisia ennen kuin jatkoi matkaansa pohjoiseen Skellefteån, Norsjön ja Degerforsin ympäristöön, jossa uhrinsa olivat talonpoikia.

Degerforsissa Langrén vangittiin irtolaisuudesta epäiltynä elokuun alkupäivinä. Hän kertoi nimekseen Alfred Edvin Molin, mutta tuli nopeasti yhdistetyksi aiempiin tekoihinsa ja nimiinsä. Hänestä oli jo tullut jonkinasteinen kuuluisuus ja Örnsköldsvikissä suuri väkijoukko kokoontui uteliaana raatihuoneen ympäristöön, kun Landgrén oli vielä matkalla kaupunkiin Uumajan lääninvankilasta Hernösundin kautta.

Julkisuus ehkä auttoi yhdistämään Landgréniin myös nimettömän seikkailijan, joka matkoillaan narrasi rahaa konditorioiden tarjoilijattarilta, joille hän lupasi työpaikkoja Norrlannin herraklubeilta. 

Käsittely Örnsköldsvikissä saatiin valmiiksi syyskuun puolivälissä, minkä jälkeen Landgrén siirrettiin seuraavaan oikeusistuimeen. Marraskuussa hän istui Östersundin sellivankilassa. Vasta joulukuun lopussa hän sai lopullisen tuomionsa Tukholmassa: viidestä petoksesta kolme kuukautta vankeutta ja 100 kruunua sakkoja.

Ehkä ruotsalaiset viranomaiset nyt ymmärsivät vankeuden jälkeen passittaa Landgrénin konkreettisesti Suomeen. Elokuussa 1904 hän ainakin oli takaisin Suomessa.

Lähteet:  Upsala 16.7.1903, Södermanlands läns tidning 30.7.1903, Umebladet 7.8.1903, Örnsköldsviksposten 8.8.1903, Örnsköldsviksposten 11.8.1903, Örnsköldsviksposten 18.8.1903, Päivälehti 18.08.1903, Svenska Dagbladet 20.8.1903, Örnsköldsviksposten 25.8.1903, Örnsköldsviksposten 1.9.1903, Helsingfors-Posten 04.09.1903, Päivälehti 05.09.1903, Örnsköldsviksposten 8.9.1903, Örnsköldsviksposten 15.9.1903, Örnsköldsviksposten 29.10.1903, Östersundsposten 14.11.1903, Örnsköldsviksposten 17.11.1903, Örnsköldsviksposten 3.12.1903, Roslagens Tidning 2.1.1904   

Atte Landgrén matkusti Ruotsissa vuonna 1902

Sanomalehtiuutisoinnin perusteella Atte Landgrén istui vankilassa vuoden 1900 lopulle. Tieto siitä, milloin, miksi ja miten hän siirtyi Ruotsin puolelle, perustuu hänen omaan todistukseensa viranomaisille ruotsalaisten sanomalehtien välittämänä. Eli ei ole täysin luotettava. Kuulusteluissa Atte Landgrén väitti suorittaneensa ylioppilastutkinnon vuonna 1884, mikä ei pidä ainakaan Ylioppilasmatrikkelin perusteella paikkaansa, palvelleensa rautateillä, mistä ei ole todisteita, olleensa kuusi vuotta armeijassa ja sitten tuomarin kirjuri Lapissa. Lisäksi hän väitti olevansa leski, mikä ei pitänyt paikkaansa.

Todennäköisesti Landgrén oli talousvaikeuksissa jo vuoden 1902 alussa, sillä toukukuussa julkaistiin kutsu hänen ja vaimonsa konkurssipesän velkojille, joten syynä rajan ylitykseem on voinut olla silkka velkojen pakoilu ja mahdollisuuksien haku, mihin sopii kuulustelujen kertomus metsäkaupoista tai -keinottelusta.

Myös kreivittären riiaus tarjoaa mahdollisuuksia, mutta tämä tarina kuullostaa melko uskomattomalta. Atte Landgrén oli mukamas vuonna 1900 lukenut Nya Dagligt Allehandasta avioliittoon tähtäävän kontakti-ilmoituksen ja edelleen naimisissa olevana vastannut siihen. Syntyi kirjeenvaihto, jonka toinen osapuoli oli 37-vuotias kreivitär Halmstadista. Kirjeenvaihdon perusteella kreivitär kutsui Landgrénin Ruotsiin ja hän lähti tapaamispaikaksi sovittuun Bodenin pitäjään, joka on viitisenkymmentä kilometriä Haaparannasta länteen.

Landgrén saapui sovittuun aikaan paikalle, mutta kreivittärelle oli tullut este, joten hän oli lähettänyt Landgrénille 150 kruunun postiosoituksen, jolla tämän piti matkustaa Halmstadiin eli aivan toiselle puolelle Ruotsia. Sinne päästyään Landgrén majoittui hotelliin ja alkoi seurustella kreivittären ja tämän isän sekä sisaren kanssa. Toisena päivänä esittelivät Landgrénin tuttavalleen kihlakunnantuomarina, sillä tämä oli tulkintansa kirjeistä, joissa Landgrén oli selittänyt olevansa tuomarin apulainen. Landgrén oli mukamas itse tunnustanut väärinkäsityksen. Kreivittären perhe varmisti kuitenkin sähkeitse Suomesta, ettei Landgrén todellakaan ollut tuomari ja tämän jälkeen ovet sulkeutuivat edestään.

Tässä vaiheessa Landgrénilla oli taskussaan 35 äyriä ja hotellivelkaa 15 kruunua, jota vastaan hän joutui jättämään tavaransa pantiksi. Hän lähti kävelemään kohti kotiaan. Ensimmäinen petkutuksensa, joka käsiteltiin oikeudessa, tapahtui Adelövin pitäjässä Smoolannissa, jossa Landgrén esiintyi ojitusyrityksen nimissä. 

Sitten hän jakoi matkaansa pohjoiseen petkuttaen rahaa, vaatteita majoitusta ja kyytejä vaihtaen nimeä ja tarinoita. Usein hän esiintyi maanmittarina ja tarjoutui hankkimaan edullista maanparannuslainaa, aivan kuten muutama vuosi aiemmin Viipurin ympäristössä. Sanomalehdissä uutiset hänestä otsikoitiinkin sitten "Den falske lantmätaren".

Huhtikuun 8. päivänä Landgrén oli Kilan pitäjässä Upplannissa ja tarjoutui 25 kruunua vastaan järjestämään kruununtilan oston verotusarvolla. Tähän ei tartuttu, mutta hänet majoitettiin syötettiin ja kuljetettiin seuraavana päivänä Björkvikiin. Tukholman kautta koukattuaan, hänet vangittiin Vendelin pitäjässä Upplannin pohjoisosassa. 

Landgrénin tekojen selvittely aloitettiin Uppsalassa, jossa hän istui tutkintavankeudessa sellivankilassa. Oikeuskäsittely jatkui Tukholmassa ja Nyköpingissä, jonka lääninvankilassa Landgrén oli kesäkuussa. Viiimeinen tuomio annettiin elokuun puolivälissä Norra Vedbon kihlakunnanoikeudessa: 10 eri petkutuksesta yhteensä 10 kuukauden vankeus. Tämä noteerattiin lyhyesti myös Suomen sanomalehdissä.

Lähteet: Louhi 22.05.1902, Upsala nya tidning 25.4.1902, Södermanlands läns tidning 20.5.1902, Södermanlands nyheter 16.6.1902, Södermanlands läns tidning 16.6.1902, Smålands Allehanda 16.8.1902, Louhi 06.12.1902, Örnsköldsviksposten 18.8.1903

Atte Landgrén syksyn 1899 uutisissa

Louhi 29.09.1899:

Armon pyyntömatka sekin. Joku aika sitten oli muuan varakas lappalainen tuomittu vankeuteen useiksi vuosiksi jostakin rikoksesta ja hän kärsii tätä vankeusrangaistustaan Oulun läänin vankilassa. Tämän rangaistuksen johdosta oli muuan käräjäkirjuri Landgren Kittilästä ruvennut lappalaisen vaimoa petkuttamaan, että hän muka pyytäisi armoa miehelleen. Armon pyynnön takia oli heidän lähdettävä matkalle aina Pietariin asti. Akka uskoikin käräjäkirjurin juttuja ja niin lähtivät nämä kummatkin, menivät aina Pietariin asti, ja viipyivät siellä jonkun aikaa. 

Täällä oli kirjuri kuljeskellut kapakoissa ja muuten viettänyt hauskaa elämää, tietysti lappalaisakan kustannuksella. Lopuksi oli matkalta lähdetty palaamaan ja täällä Oulussakin oli Landgren akalle vielä selvittänyt, kun tämä olisi tahtonut miestään puhutella, ettei linnaan päästetä vaimoja, mutta että hän toimittaa asian. 

Toimittamatta se kuitenkin olisi jäänyt, samoin kuin nähtävästi kaikki armonhakemukset. Pietarissakin. Mutta mitenkäs eukon päähän pisti, että jos tuota kuitenkin koettaisi päästä miehensä puheille, ja hän lähti ja pääsikin, jolloinka koko petkutusjuttu kävi selville. Eukon matka lienee maksanut hänelle noin 600 kruunua eli yli 800 mkan. Landgren on ennenkin petkutuksista joutunut oikeuden kanssa tekemisiin.

Kokkola 21.10.1899:

Veijari liikkeellä. Läänimme pohjoisosassa kuuluu liikkuvan muuan Ekholmiksi itseään kutsuva mieshenkilö, sanoen kulkevansa keisarill. senaatin määräyksestä "puustelleja tarkastamassa", ja raha-lainoja hankkimassa uudisviljelyksiä varten y. m. hyvää apua antamassa. Vaivoistaan hän tienkin ottaa tavanmukaisen palkkion, ja kuuluukin, ainakin yhdeltä, saaneen narratuksi 55 markkaa.

Oltakoon siis varovaisia tuollaisten kuljeksivien "tarkastajain" suhteen, jottei ne saisi ketään nenästä vedetyksi.  

Kaiku 03.11.1899:

Veijari taas liikkeellä. Eilen tuotiin Liminkaan vangittuna eräs veijari, joka sanoi nimekseen Landgrén, — lienee sama mies, josta sanomalehdet kertoivat, miten hän oli narrannut erään muijan pohjoisesta päin Pietariin armonpyyntöön ja miten se retki maksoi 800 m. muijalle. Viimeksi on hän nyt liikkunut Lumijoen ja Limingan kruunun puustelleissa, ilmoittaen olevansa puustellin tarkastajan poika ja puuhaavansa kruununpuustellia perintötilaksi 150 m. maksusta. Toiselle oli hän luvannut hankkia oikeuden nyydä kaikki koivut puustellista ja saanut siitä 16 m. 90 p., sillä niin paljo maksaa muka haku senaatissa. 

Louhi 05.11.1899:

Veijari liikkeellä. Olkaa taatusti varovaisia petkuttajien suhteen. Limingassa ja Lumijoella kulki viime ja tämän kuun vaihteessa eräs keskikokoinen herrasmies, joka sanoi olevansa kruunun puustellien tarkastajan Granfeldtin poika, Eliel, ja kehui kulkevansa isänsä siassa tarkastelemassa kruunun sotilaspuustelleja. Hän lupasi puustellien omistajille monenlaisia hyviä etuja kruunun puolesta. 

Vieläpä rupesi Lumijoellakin asiamieheksi hommaamaan erästä puustellia perintömaaksi, josta hän jo sai 150 mk. asian alkuunpanemista varten. Rahat kun sai, niin ajoi t. k. 1 p:nä Liminkaan takasin. Asia kyllä huomattiin melkein heti hyvien naapurien toimesta, vaan mies jo kerkesi päästä käpälämäkeen. 

Luullaan, että hän olisi se Kittilän kuulu veijari. Hän on keskikokoinen mies, punainen huuliparta, vähän ohkanen vaaleahko tukka. Ikä saattoi olla 35:den vuoden tienoilla. Hän on hyvin puhelias, selvä suomalainen, riski liikantainen mies. Ainakin jonkunverran sivistynytkin. Kulunut tumma palttoo päällä. Patiinit ilman kalossia jalassa. Olisi hyvä, että saisi hänet kiinni, sillä hän on niin viisas valehtelija, että hän saattaa tekeytyä vaikka minkälaiseksi mieheksi saaden rahoja yhdeltä yhdellä, toiselta toisella tavalla. 

Louhi 29.11.1899:

Petkuttaja saanut palkkansa. Emil August Aleks. Landgren Kittilästä, jonka urotöistä ennemmin olemme kertoneet, kuinka hän kulki:n Lumijoella ja Limingassa ilmoitti olevansa puustellin tarkastaja Emil Granfeltin poika ja narraili ihmisiltä rahoja mukamas toimittaakseen puustelleja ja kruununtaloja perintötiloiksi, on nyttemmin tuomittu Limingan varsinaisilla käräjillä näistä petkutuksistaan yhdeksi vuodeksi vankeuteen. Landgren oli m. m. saanut Limingassa narratuksi muutamalta 115 mkaa rahaa, toiselta 16 mkaa j. n. e. 

Atte Landgrénin uudet liikkeet ja tavat 1898-1899

Samalla kuin Atte Landgrénin kirjottaminen sanomalehtiin tyrehtyi (tai hävisi näkymättömiin), hänen elämänsä näyttää siirtyneen uusille raiteille. Wiipurin Sanomat uutisoi 08.09.1898:

Suuri veijari. Toissa päivänä saapui Uudenkirkon Sykelän kylään Matti Gillströmin tilalle eräs mies, joka sanoi olevansa apulaisena Viipurin läänin agronoomilla. Mies kertoi että suot Uudellakirkolla uhkuvat kylmää ja pilaavat siten ilmanalan ItäSuomessa, jonka tähden hallitus on päättänyt antaa tilallisille 2,000 à 10,000 mkan suuruisia suonviljelyslainoja sekä yhdelle tilalle Uudellakirkolla 10,000 ilman takaisinmaksuvelvollisuutta, ehdolla että rahat käytetään suonviljelykseen, joka kelpaa malliksi koko seudulle.

Tämän johdosta päätti Matti Gillström tuon "maanviljelysinsinöörin" neuvon mukaan hakee valtiolta 10,000 markkaa viimeksimainituilla ehdoilla ja antoi "insinöörille", joka ilmoitti nimekseen Aukusti Eemili Aleksanteri Landgren, valtakirjan sekä 5 ruplaa rahaa.

Landgren poistui sitten talolta, mutta eilen sai Matti Gillström häneltä kirjeen, jossa sanottiin että 30 mk. tarvitaan entisten lisäksi, jos mieli saada asia lopulliseen päätökseen. Rahat olisivat lähetettävät Viipurin asemalle. Nyt rupesi Gillström epäilemään asiaa ja läksi tänne. Puhuteltuaan lääninagronoomia y. m. tuli hän vakuutetuksi siitä, että mies oli suuri veijari, joka olisi saatava kiinni. Ja onni olikin hänelle myötäinen, sillä raastuvantorin varrella tuli Landgren häntä vastaan. Vedettyään miehen lujille pakeni tämä raastuvan torin yli, vaan Gillström ajoi ajurilla perästä ja sähkötehtaan tontilla saatiin mies kiinni. Hän odottaa poliisivankilassa tutkintoa.

Tuomiosta ei löytynyt uutista, mutta viimeistään vuoden vaihduttua Atte Landgrén oli takaisin pohjoisessa, sillä Perä-Pohjolaisessa kirjoitettiin 09.03.1899:

Erehtyi vuokraajan suhteen. viime vuoden lokakuussa vuokrasi kirjuri A. Emil Landgren Rovaniemen Saarenkylästä talolliselta Mikko Alasuutarilta talon muka kauppapaikaksi, sanoen jo ostaneensa kauppatavaroita 6,000 markan edestä. Kauppaa hän ei kuitenkaan ruvennut pitämään, vaan sen sijaan tansseja. Tuota ei talon omistaja suvainnut, vaan kieksi moisen liikkeen. Mutta kun ei talon vuokraaja luopunut ammatistaan, niin talon omistaja turvautui valituskirjalla läänin kuvernööriin. Vuokraaja antoi vaaditun selityksen, vaan talon omistaja ei hellittänyt, tietäen olevansa oikeassa. Nyt t. k. 1 p:nä sai vuokraaja poliisilta käskyn muuttaa talosta viipymättä pois kuvernöörin häätöpäätöksen perusteella, koska hän pitää tansseja ja sopimatonta elämää.

Atte Landgrén kertoi Juho Morottajan kiinniotosta

Alkuvuoden 1893 tapaan Atte Landgrén kirjoitti Kittilästä sekä paikalliskirjeen oloisia raportteja [1] että kertovampia tekstejä [2]. Ensiksimainitut kertoivat edelleen nälästä, sillä sato ei ollut tänäkään vuonna onnistunut: "Ympäri pitäjää valitetaan muun puutteen lisäksi, puutetta kalasta ja metsän riistasta. Ei edes marjoja eikä sieniä ole löytynyt viime kesänä. Kaikki näyttää siis hyvin pimeältä. Suotta ei olla huolettomia toimeentulosta."

Pelkkä vuoden vaihtuminen ei tilannetta muuttanut. Vuoden toisena päivänä Landgrén kirjoitti:

Tuulta, tuiskua, pyryä, pakkasta ja nälänhätää, sanalla sanoen yleistä ahdinkotilaa, valitetaan koko laajassa Lapissa. Kato, joka nyt kolme vuotta peräkkäin on kohdannut Lapin asukkaita, on nyt tuntuvampi kun koskaan ennen. Lumen paljouden tähden ei edes saa metsänriistaakaan, kuten muina vuosina. Voita, jota tähän asti on viety Norjaan, ei nyt ole voitu sinne kuljettaa lumen paljouden ja jäätymättömäin jänkäin tähden. Pimeä on siis lappalaisen onnentaivas. Hän ei edes enää voi toivoakaan mitään valoisampaa pilkkua elämässään.[3]

OI 28.10.1894

Edellisten vuoden tapaan Landgrén oli kevättalvella Sodankylässä.[4] Läpi vuoden 1894 muukin kirjoittaminen sujui entisellä mallilla. [5,6] Vuodelta 1895 tekstejä on löytynyt vähemmän. [7, 8]

Vuosi 1896 puolestaan alkoi epätavallisella rikosuutisoinnilla:

Juho Morottaja eli n. k. "Menes Jussi" on saatu kiinni. Syksyllä v. 1894 kuljetettiin "Jussia" välikäräjiin, mutta pääsi karkaamaan matkalla sinne Pokan talossa, jättäen käsirautansa yövuoteelleen ja vanginkuljettajan ynnä rättärin nukkumaan makeata unta. Sen jälkeen on Jussi levittänyt kauhua ja pelkoa Inarin seurakunnassa uhkauksillaan ja ryöstöillään siellä ja täällä, eikä häntä ole saatu kiinni, vaikka häntä, luvatun palkkion tähden, etsimällä on etsitty. 

Jussin viimeisiä urotöitä lienee hänen ryöstönsä viime syksynä lappalaisen Hannu Kitin isän kodissa ja noin viidenkymmenen poron varkaus sanotulta Hannu Kitiltä. Tuota Jussin omankädenoikeutta ei Hannu voinut anteeksi antaa, varsinkin hänen vanhan isänsä ryöstöä, vaan alkoi Jussin pesäpaikkaa hakea ja, kun sitä ei löytänyt Inarissa, jatkoi Hannu etsimistä Norjan tuntureilla, jossa uutteruus kahden viikon turhan etsimisen jälkeen vei hänet erääseen lappalaiskylään. Täällä sai Hannu kuulla Jussin paimentavan poroja, mutta Norjan valtakunnassa kun ei Hannulla ollut lupaa ottaa kiinni Jussia, täytyi hänen saada Jussi seuraamaan häntä Suomen puolelle. Alussa Jussi epäili ja kaihoi Hannua, mutta kun Hannu vakuutti eksyneensä eikä oppaatta löytävänsä takaisin, ja koska Jussilla ei ollut kattilaa, jolla olisi keittänyt rasvaisia lihoja, tarjosi Hannu kattilan hänelle opaspalkkioksi. Tämä oli pulla, jonka Jussi nielasi — ja niin kolmen päivän yhdessä olon jälkeen lähti Jussi opastamaan Hannua ja hänen toveriansa Inariin.

Ensin ajoi Jussi, mahtavana tärkeässä toimessaan, sitten Hannu ja viimeksi Hannun työmies. Muutamia tuntia näin kuljettua ja kun ei ollut muuta todistajia kun korppi, sitoi Hannu hänet — ja nyt oli Hannu vuoroltaan edellä ajajana eli oppaana ja Jussi kolhossa ajajana (kolhossa ajamiseksi sanotaan sitä kuin ajohihna sidotaan edellä ajajan ahkioon). Tällainen ajotapa on taitavalle poronajajalle hyvin ikävätä, sillä kolhossa ajavat ainoastaan oppimattomat ja lapset. Luonnollisesti ei Jussi ollut siihen tyytyväinen, sentähden alkoi hän vuorostaan punomaan ansaa Hannua pettääkseen, ruveten muka vilusta värisemään, saadakseen ejohihnan omaan käteensä, jonka hän myöskin viimein sai. Yö oli silloin pimeä, eikä kuulunut muuta kun susien ulvontaa ja porojen kynsien "ritkamisesta". Näin tultiin erään mäen rinteelle, jossa Hannun porovaljaat löysäsivät. Tätä tilaisuutta käytti Jussi yön pimeydessä hyväkseen, käänsi porojuoksiansa takaisin ja niin lähti aika vauhtia ajamaan Norjaan, jättäen opaskattilansa Hannulle, mutta kohta oli Hannu kumppaninsa kera valmis takaa ajamaan, ja nyt alkoi kilpaajo, jota palkintotuomarien olisi kelvannut katsella. Tätä kesti noin tunnin, jolloin Jussin poro väsyi, ja niin alkoi taas kolme-henkinen matkue kiitämään Inaria ja Kittilän vankilaa kohti, jossa Jussi nyt istuupi odottamassa hyvin ansaittua rangaistusta.

Suotava olisi että Hannu Kittiä palkittaisiin tästä taitavan salapoliisin toimesta, sillä tuommoinen pahantekijä kuin Juho Morottaja on vaarallinen olemaan vapaana Lapin laajoilla ja harvaan asutuilla mailla.[9]

OI 2.8.1896

Tämän jälkeen Kittilän kirjeitä nimimerkillä Atte ei ole löytynyt, mutta Landgrén kirjoitti Mikkelin Sanomiin muutamia kaunokirjallisia tekstejä vuonna 1896.[10]

[1] Oulun Ilmoituslehti 18.06.1893, Oulun Ilmoituslehti 30.06.1893, Päivälehti 02.07.1893, Oulun Ilmoituslehti 07.07.1893, Päivälehti 18.07,1893, Oulun Ilmoituslehti 30.07.1893, Päivälehti 16.08.1893, Oulun Ilmoituslehti 20.08.1893, Oulun Ilmoituslehti 03.09.1893, Päivälehti 26.09.1893, Päivälehti 28.10.1893, Oulun Ilmoituslehti 29.10.1893, Oulun Ilmoituslehti 10.11.1893, Oulun Ilmoituslehti 26.11.1893, Oulun Ilmoituslehti 03.12.1893, Päivälehti 22.12.1893, Oulun Ilmoituslehti 31.12.1893

[2] Mikä ompi nuorukainen? [runo] Mikkeli 05.07.1893
Vähän Lapista. Mikkeli 08.07.1893
Kesä matkoilta. Kertomuksia Lapista. Mikkeli 26.07.1893 ( Päivälehti 26.08.1893)
Lapin tuntureille. Oulun Ilmoituslehti 09.08.1893
Hanna. Oulun Ilmoituslehti 16.08.1893
Laurin halla. Oulun Ilmoituslehti 18.08.1893
Sisarukset. Oulun Ilmoituslehti 27.08.1893
Vaikeuksia Lapissa (Kertomuksia Lapissa). Mikkeli 02.09.1893
Tunturimatkoilta. (Kertomuksia Lapista). Mikkeli 06.09.1893
Matkakertomuksia Lapista. Mikkeli 14.10.1893
Matkakertomuksia Lapista. Mikkeli 28.10.1893
Lapin kodassa. Oulun Ilmoituslehti 12.11.1893
Kirje Lapin matkoilta . Mikkeli 15.11.1893 (Oulun Ilmoituslehti 02.02.1894)
Poropykällyksessä. Kertomuksia Lapista. Mikkeli 30.12.1893 (Oulun Ilmoituslehti 09.02.1894)
[3] Oulun Ilmoituslehti 10.01.1894
[4] Oulun Ilmoituslehti 25.03.1894, Oulun Ilmoituslehti 01.04.1894
[5] Oulun Ilmoituslehti 26.01.1894, Päivälehti 27.02.1894, Päivälehti 07.04.1894, Oulun Ilmoituslehti 11.05.1894, Oulun Ilmoituslehti 25.05.1894, Oulun Ilmoituslehti 20.06.1894, Oulun Ilmoituslehti 01.08.1894, Oulun Ilmoituslehti 24.08.1894, Oulun Ilmoituslehti 18.11.1894, Oulun Ilmoituslehti 23.12.1894
[6] Matkakertomuksia Lapista. Oulun Ilmoituslehti 14.01.1894
Erehtynyt. Oulun Ilmoituslehti 18.05.1894
Eräänä iltana. Oulun Ilmoituslehti 23.05.1894
Rakkaus ei kuole (Haaveilu). Oulun Ilmoituslehti 29.08.1894
Lapin hankaluuksia. Oulun Ilmoituslehti 12.09.1894
Lapin matkoilta. Oulun Ilmoituslehti 21.09.1894
Kotiin. Oulun Ilmoituslehti 19.10.1894
[7] Oulun Ilmoituslehti 25.01.1895, Oulun Ilmoituslehti 23.06.1895, Oulun Ilmoituslehti 28.07.1895, Oulun Ilmoituslehti 28.08.1895
[8] Kesäpäivä. Oulun Ilmoituslehti 31.07.1895 (Mikkelin Sanomat 09.01.1896)
Onnen häiritsijä (Mukaelma). Oulun Ilmoituslehti 08.09.1895 (Mikkelin Sanomat 02.05.1896)
[9] Oulun Ilmoituslehti 26.01.1896
[10] Kuusen alla [runo]. Mikkelin Sanomat 07.04.1896
Toivomus [runo]. Mikkelin Sanomat 09.04.1896
Erämaassa (Kertomuksia Lapista). Mikkelin Sanomat 08.08.1896, 11.08.1896, 18.08.1896, 25.08.1896, 10.09.1896, 12.09.1896 & 15.09.1896