keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Leipä-Heikki Ruovedeltä

Kyläkirjston kuvalehdessä 11/1914 julkaistussa Ruoveteläisiä kartanoita -sarjan osassa II K. R. H. kertoo Ritoniemestä. Se on, kuten yltä näkyy, osa Ruoveden kirkonkylää, jonka Museovirasto on luokitellut valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Virallisen totuuden mukaan "Ritoniemen kartanon omaperäistä arkkitehtuuria edustavat rakennukset sijaitsevat kirkolle erkanevan tien risteyksessä" mutta ainoa kartanoon liittyvä mainitsemisen arvoinen henkilö on siellä kotiopettajana ollut J. L. Runeberg. Ritoniemen päärakennuksen kakkoskerros ja kivinen lainamakasiini syntyvät passiivissa. Onneksi K. R. H. paikkaa tilannetta, kertomalla, että Ritoniemi myytiin vuonna 1843
Heikki Heikinpoika Marttilalle [s. 1817, k. 1868], Kangasalta. Tästä Heikistä sitten tulikin ehkä huomattavin talon asuja. Hän näyttää olleen lahjakas ja yritteliäs. Hänen aikanaan talo suuresti vaurastui. "Köyhinäkin vuosina" riitti talossa leipää. Jopa hän kykeni teettämaan hätäaputöitäkin. Sellaisena mainitaan n. s. "Kuokasnevan" ojitus, joka on sen jälkeen ollut sillä hyvällään. Muitakin viljelyssuunnitelmia on hänellä ollut, jotka vielä odottavat toimeenpanijaansa. Yleishyödyllisiäkin asioita on hän harrastanut. Niinpä hän lahjoitti seurakunnalle maa-alueen kansakoulua varten jo aikoja ennen kuin sellaista pitäjään saatiin, ja talon arkistossa olevat laadittamansa säännöt osottavat hänen suunnitelleen oman lainajyvästön perustamista alustalaisiaan varten. 
Mutta riidassakin hän oli usein pitäjäläisten kanssa. Etenkin se näkyy johtuneen siitä, että kirkkoväki tallasi hänen kirkon ympärillä olevia viljelyksiään, käytti luvattomia teitä j. n. e. Hän koetti pahaa estää hakemalla uhkasakkoja, mutta kun ei siitäkään ollut apua, kaivatti hän m. m. erääksi jouluyöksi tällaisen mielestään luvattoman tien poikki sylen syvyisen ja saman levyisen ojan, ja kun nyt Väärinkyläläiset pimeänä jouluyönä kilvan ajoivat joulukirkkoon, katosi ensimmäisenä kulkeva musta ori niin että humahti tieltä kuoppaan. Hänen omituisia, välistä humoristisia, päähänpistojaan kuvaavaa on myöskin, että hän, luultavasti jostain kirkkoväen omavaltaisuudesta silloinkin harmistuneena, eräissä piispankäräjissä ehdotti, että seurakunta hyväntahtoisesti siirtäisi kirkkonsa uuteen, hänen kylläkin ilmaiseksi tarjoamaansa paikkaan, kauvemmaksi talosta, sitoutuen hän vielä kustantamaan rakennusaineiden siirron. Pöytäkirjassa mainitaan, että "piispa vaan lempeästi nuhteli Heikki-isäntää tästä jumalattomasta ehdotuksesta" ja niin on kirkko yhäkin Ritoniemen vainioiden keskellä. Kun pitäjässä nousi kysymys lainajyvästön perustamisesta ja aitan sille rakentamisesta, ehdotti Heikki Ritoniemi, että pitäjä ryhtyisi sitä rakennuttamaan kivestä yhteiseksi Ritoniemen talon kanssa. Mutta kun pitäjänmiehet katsoivat sen kivestä tulevan liian kalliiksi, rakennutti hän sen yksin tarpeikseen. 
Aikalaisensa kutsuivat häntä "Leipä-Heikiksi" ja kun ottaa huomioonsa hänen viljelysharrastuksensa, ja että talossa hänen aikanaan alkoi leipä riittää, on nimeä pidettävä pikemmin kunnia- kuin pilkkanimenä. [...] 
Päärakennus on talon vanhin. Se on puutarhan ja puiston, etenkin suurien koivujen ympäröimä. Alkuaan on se ollut yksikerroksinen, ja on siinä sisäänkäynti ollut keskelle rakennusta. Nykyisen muotonsa on rakennus saanut edellä kerrotun Heikki-isännän aikana vuoden 1852 tienoissa, jolloin siihen tehtiin sisäänkäytävät kumpaankin päähän ja toinen kerros. 

Ei kommentteja: