lauantai 24. elokuuta 2019

Elokuussa

31.7.
  • Tiedotuksentutkijoille ei vielä vuonna 1985 ollut selvää värikontrastin merkitys viestin välityksessä? Ainakin puna-vihersokeudellani tämä hahmottui heikosti.
  • Koska @HULib Kaisan K4:ssä työpisteet eivät ole tarpeeksi kortilla, henkilökunta on ohjannut sinne sähköallergikot, jotka menettivät akvaarionsa 2:ssa. Sain nauttia hyvin valaistusta pöydästä noin vartin, ennen kuin sitä vaadittiin "parempaan" tarpeeseen.
1.8.
  • Se tunne kun avaat tuttavan upouuden kirjan ja löydät ensimmäisen nipotettavan asian sisäkannesta. Mä halusin olla positiivinen... [Tästä kirjasta ei ole blogissa muuta arviota.]
5.8.
  • Juuri alkanut opintojakso @HYAvoin antaa "yhteiskuntatieteellisen näkökulman ideologisiin ilmiöihin, jotka osoittavat ja ohjaavat yhteiskunnallista muutosta." Ja ottaa luulot pois tarjoamalla ekaksi luettavaksi Lévi-Straussia. #Vielä5sivua #juurimitäänenymmärrä
  • Päästiin sitten siihenkin päivään, että minä pienennän marginaaleja saadakseni tekstin mahtumaan ohjepituuteen. Ja niin paljon jää silti sanomatta. [Tämä kommentti liittyi muuhun kuin edellä mainittuun kurssiin.]
7.8.
  • Se tunne, kun Twitterissä 4:30 aamulla saat hetkessä kommenttiin tykkäyksen tuttavalta toiselta puolelta maata. En siis yksin hereillä, joten voisin kai nousta oikeasti ylös.
9.8.
  • Kun maanantaina lähettää spostin ihmiselle, joka ei ole koskaan vastannut alle 3 päivässä, alkaa perjantaina kuitenkin miettiä, että josko oma viesti on kumminkin mennyt spämmikansioon. (Mutta vasta ensi maanantaina seurantaviesti - ilman liitteitä.)
10.8.
  • Nuoren Henrikin sotaretki. Hieno radiodokumentti - kiitos hyvän muistajan ja kertojan - Suomesta Saksaan internointia paenneista.
  • Terveiset Helsingan keskiaikapäivän tungoksesta. Näyttää siltä, että en jaksa odotella Anna Wessmanin ja @aikamato luentoja.
11.8.
  • Kun löytää uuden historiaa kertovan YouTube-kanavan, kannattaa ekaksi katsoa pätkä aiheesta, josta on omaa tietoa. Voihan sekin olla puutteellista, mutta tietää ainakin mitä tarkistaa kolmannesta paikasta. Kuvassa Kiovan Venäjä 1054. Mukamas. [Sam ohje pätee tietenkin muihinkin medioihin.]

13.8.
  • Kesäkuussa: "kirjoita lyhyt tutkimussuunnitelma" Palautuksen jälkeen elokuussa: "lisää tämä ja tuo, tässä tilanteessa on ok mennä yli ohjepituuden" Arvasin iteratiivisuuden, mutta luulin raamien pysyvän paikallaan. Mutta mikäpä olisi pysyvämpää kuin muutos. [Kontekstia: 5.8. ja 9.8. twiitit]
  • Verkkokurssilla @HYAvoin
    * 74 rekisteröitynyttä opiskelijaa
    * 29 esittäytymistä
    * 9 eri opiskelijan keskusteluavaukset, joiden DL 18.8. (Kurssilla luettavat tekstit ovat hyvin vaikeaselkoisia.) [Aiemmin samasta kurssista 5.8. Ähellettyäni teksteistä 6 eli puolet jätin kurssin kesken, sillä ymmärrykseni jäi hyvin vaillinaiseksi.]
15.8.
  • Kaupallinen aloitus #taiteidenyö. Värttinää akustisesti, harvinainen ilo. [Ja vaika tiesin, mikä volyymi Karoliina Kantelisesta lähtee menin istumaan eturiviin metrin etäisyydelle. Ei ollut menneisyys välttämätä hiljainen.]
  • Odottamassa Marko Lambergin Noitaäidin esittelyä. Ihan loppuun asti en ehdi kuunnella, kun @SKS_finlit aloittaa tunnin settinsä tasalta. Ja sieltä pitäisi kirmata @NatLibFi. Stressaavaa tämä #taiteidenyö. [Lambergin haastattelusta selvisi, että noitansa on kuolemaantuomittu Tukholmasta. Onkohan yksi niistä, jotka kuvitettuna Tukholman kaupunginmuseon uudessa olemuksessa? SKS:ssä oli hienoa kuunnella vanhaa runonlauluäänitettä ja luettuja kummitustarinoita. Kansalliskirjastossa Jaakko Tahkokallion Nordenskiöld-esitys paikkasi tietoaukkoja.]
  • Alkamassa besserwisseröinti @Kaupunginmuseo . Museonjohtaja @TiiMerisalo yritti vakuuttaa minulla olevan sopivia taipumuksia, mutta olen minä sen verran suomalainen, etten mihinkään lavalle työnny. #taiteidenyö [Jos olisin alunperin tiennyt, että tarvitaan vain virkkeen mittainen juttu, olisin voinut jotain keksiä ja rohkaistua.]
17.8.
20.8.

perjantai 23. elokuuta 2019

Kinkerit 1860-luvulla?


Messukylässä 19.7.1857 syntynyt Herman Niemi alkoi koulutyöstä eläköidyttyään entistä ahkerammin avustamaan aikakauslehtiä. Kyläkirjaston kuvalehdessä 4/1916 julkaistiin kinkerikuvauksensa Niin siihen aikaan, jossa on omaelämäkerrallinen sävy, vaikka yksityiskohdat eivät ainakaan lapsuutensa Messukylän kirkkoherraan stemmaa.
Ensin koitettiin „sisälukua". Kukin soi lukea lauseita virsikirjasta tahi jostakin muusta kirjasta. Lapset saivat tavatakin. "Ii sano ii, ässä ää sää : iisää; ämmä ee ii mei, tee ää ännä, tän: meitän". Tähän tapaan tavattiin, kuka mistäkin kirjasta, Lukkari oli ottanut mukaansa "Huoneenhallitusseuran" (Talousseuran) kirjasen, jossa neuvottiin kyökkikasvien, "rhaparperin" hoitoa. Siitä saivat aikuiset lukea. Mutta kun siinä oli sanan alussa rh, niin oli se kompastuskivenä jokaiselle, kenen osaksi se sana tuli. "Ärrä —hoo, raha", tavailivat he tuskaisina ja eteenpäin selviytymättä. "Raparperia se on" parkasi lukkari karkealla kurkkuäänellänsä jokaiselle. Kun toiset luettajat kuulustelivat juuri silloin luetettaviensa ulkolukua, lausuivat katekismuskysymykset ja lukijat lukivat vastauksensa tasakorkealla jupisevalla ja hymisevällä äänellänsä, niin oli tämä yleinen jupina ja hyminä pohjusäveleenä, josta aina erikseen tuon tuostakin räjähti lukkarin karkea "raparperia se on". [...]
Luettamisen loputtua seurasi yleinen kysely. Kirkkoherra käveli keskellä pirtin lattiata ja kyseli kristinopin päätotuuksia läsnäolevilta, jotka seisoivat suuressa piirissä pirtin seinämillä. Vastaukset olivat enimmäkseen yhteisiä; vaikeampiin kysymyksiin vastasi joku viisaampi yksinänsä. Lopuksi kuulusteli kirkkoherra "kirkon kuulennusmieheltä" (kirkonneuvoston jäseneltä) elämän yleistä laatua kyläkunnassa. Ja kun ei mitään erityistä syytöstä mainittu, lopetettiin toimitus virrenveisuulla ja rukouksella. 
Ilmeisesti suurimman osan lehtikirjoitteluaan Niemi teki nimimerkillä, mutta nimellä hakien tuotannostaan löytyi kertomukset
  • Rumootta. Kyläkirjaston Kuvalehti no 7/1913
  • Sotauutisia kuulemassa. Kyläkirjaston Kuvalehti no 1/1915
  • Suutari - sanasuutari. Kyläkirjaston Kuvalehti no 6/1915
  • Tyttö joululahjaksi. Kyläkirjaston Kuvalehti no 12/1915 

Kuvat:  Kodin ja koulun ystävä : kalenteri vanhemmille ja kasvattajille no 1/1903, Kansakoulun lehti : kasvatusopillinen aikakauskirja kodille ja koululle no 21-22/1910, Suomen Kuvalehti no 27-32/1917

torstai 22. elokuuta 2019

Ilmastonmuutos ennen

Pia Koivunen totesi Twitterissä pari päivää sitten: "Moni lienee pohtinut, milloin termiä #ilmastonmuutos on alettu käyttää. En tiedä, mikä oli sanan ensiesiintyminen, mutta viime viikolla törmäsin siihen lukiessani dokumentteja Gorbatšovin Suomen-vierailusta 1989. Ilmaston muutos (!) oli yhtenä listattuna ympäristökysymyksenä."

Nykyisessä ihmistoimintaan liittyvän muutoksen merkityksessä sanan luulisi ilmaantuneen 1980-luvulla ja järkevää olisi tarttua kysymyksen tekstikorpusten kautta. Mutta minua ei ole syytä yhdistää järkevään toimintaan, ja tämän todistaakseni tein haun Kansalliskirjaston digitoimiin sanoma- ja aikakauslehtiin.

Varhaisin ilmastonmuutos löytyi vuodelta 1896. Toisinaan sanan merkitys oli lähellä sään vaihtumista, mutta ainakin tässä vaikuttaa havainnolta mikroilmaston muutoksesta.
Historiallistakin perspektiiviä löytyi, jopa pitkiä aikasarjoja puulustoihin perustuen.
Hämmentävintä oli kasvihuoneilmiön perusteiden esitys tamperelaisille jo vuonna 1929. Ei sitten tullut kenellekään mieleen projisoida tätä ennusteeksi?


Ja ilmastosta sekä säästä puheen ollen

1) En missään välissä ole linkittänyt tai edes maininnut Heli Huhtamaan väitöstä Exploring the climate-society nexus with tree-ring evidence : : Climate, crop yields and hunger in medieval and early modern north-east Europe vuodelta 2017?! Moka, mutta onneksi tiedote on vielä verkossa, joten sitä lainaten
Huhtamaan tutkimus tuo uuden ja kokonaisvaltaisen näkökulman ilmaston, katovuosien ja nälän väliseen yhteyteen keskiajan ja uuden ajan alun Koillis-Euroopassa. Tulokset osoittavat, että aikaisemmassa tutkimuksessa tunnistetut maatalouden murroskaudet tutkimusalueella ovat yhteydessä laajempiin ilmastovaihteluihin. Tutkimuksen perusteella ilmasto vaikutti satovaihteluihin. Sen sijaan kato- ja nälkävuosien yhteys osoittautuu monimuotoisemmaksi. Katojen vaikutus ihmisen hyvinvointiin vaihteli sekä ajallisesti ja paikallisesti että talonpoikaisyhteisön sisällä. Tämä johtui siitä, että yksilöiden ja yhteisöjen sopeutumis- ja selviytymiskyky epäsuotuisaan ilmastoon ja laskeviin satotasoihin vaihteli huomattavasti. Tutkimuksen tulokset eivät siksi tuekaan oletusta, että nälkävuodet olisivat väistämättä yleistyneet pikkujääkauden vuoksi. Sen sijaan, yhteisöjen kyky sopeutua kylmenevään ilmastoon vaihteli huomattavasti tutkimusalueella.
2) Ilmeisesti entisajan sanallisilla säätiedoilla ei ole mihinkään käyttöä, kun niitä ei ole innostuttu keräämään yhteen paikkaan? Niitähän on esim. pappien taulukkolaitokselle toimittamissa lisätiedoissa (Turun linnansrk ÅU 29.12.1866, ) sanomalehtiin kerättyinä ja niissä toistettuina (Helsingfors Morgonblad 27.2.1843), maanviljelijöiden kuten Matti Porren eli Saaren muistiinpanoja (Ilmoista ja vuodentuloista Härmässä vuodesta 1865 vuoteen 1904. Ilkka 12.3.,19.3.1925) tai silkkoja sääpäiväkirjoja kuten Axel Reinhold Spoofin Turussa 1889-1903 pitämät

3) Lahdessa helmikuussa kuunnellun Stefan Norrgårdin artikkeli vuodelta 2016: Perspektiv på Åbo stads klimathistoria


5) Kansainvälisesti luotettavan oloista tietoa löytyy sivustolta Historical climatology.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Nimiapuri ja isän isoisän museoharrastus

Eilen Kansalliskirjaston digitointeja käyttäessäni huomasin hakuliittymässä kutsuvan linkin Kokeile uutta Nimiapuria! Testasin (tietenkin) omalla sukunimelläni.
Mistään maagisesta laitteesta ei näytä olevan kyse. Uudesta Suomettaresta 1869-1907 oli löytynyt vain J. Kyläkoski, joka enemmän kuin todennäköisesti on mummoni isä Jalmari Kyläkoski. Ainakin häntä näyttivät käsittelevän kaikki hakutulokset, joita apuri tuotti käytännössä helposti muutenkin kirjoitettavalla haulla "J Kyläkoski"~3.

En muista olenko jaksanut 1920-luvun Kyläkoski-osumat lehtien avautuessa käydä läpi. Olisi tietenkin pitänyt, mutta nyt ainakin palasi mieleen Jalmarin aktiivisuus ja rooli maatalousmuseon perustamisessa.
Väheksymättä kenenkään toimintaa museon hyväksi on kuitenkin innokkaimpana ja paljon toimineena mainittava maanviljelijä Antti Paturi, joka eniten on esineitä museoon koonnut, samoin maanviljelijä Jalmari Kyläkoski, jolta myös on riittänyt aikaa ja harrastusta museon hyväksi. Kiitos kumpaisellekin uhrautuvasta työstä, samoin kaikille, jotka tavalla tai toisella ovat museoasiaa eteenpäin auttaneet. (Satakunnan kansa 23.10.1927)
Enkä tiennyt/muistanut, ettei museo toiminut alusta asti vanhassa viljamakasiinissa! (Kuntalainen 27.10.1927)

tiistai 20. elokuuta 2019

Suomen ihmisten historian odotus

Keväällä 2016 Suomen tietokirjailijat myönsivät Teemu Keskisarjalle 2500 euron apurahan kirjahankkeeseen "Suomen ihmisten historia lapsille". Kiinnitin asiaan tuolloin huomiota, sillä muistin jonkun Keskisarjan haastattelun, jossa hän oli puhunut väheksyvästi (tms.) apurahoilla kirjoittavista. Ja tietenkin huvitti/kiinnosti ajatus Keskisarjasta kirjoittamassa lapsille.

Aluksi näytti siltä, että lopputulokseen pääsisi tutustumaan piankin, sillä WSOY:n kevään ja kesän 2017 julkistuksessa luvattiin "tunnetuimpiin suomalaisiin historioitsijoihin lukeutuvan Teemu Keskisarjan ja kuvittaja JP Ahosen tutkimustietoon pohjautuvia humoristisia ja hurjia tarinoita kertova Suomen ihmisten historia".

Aamulehti oli vuoden 2016 lopulla haastatellut JP Ahosta, joka vakuutti "ettei kauheuksilla mässäillä. Ja jokaisella Teemu Keskisarjan kirjoittamalla hahmolla on vastine todellisuudessa." Lisäksi selviää, että Keskisarjan tarkoituksena oli tarjota "nykyihmiselle perspektiiviä arjen huoliin. 'Jos kännykästä loppuu akku ja tuntuu, että elämä on pilalla, kun ei pääse pokemonittamaan, voisi miettiä, ettei kuitenkaan näe nälkää, ei ole lapsisotilas eikä äitiä ruoskita.'" Kannen hahmo on isonvihan aikaan pojaksi pukeutunut Anna, jonka pappi saa kiinni.

WSOY:n katalogin mukaan kirjan piti ilmestyä huhtikuussa 2017. Toukokuussa 2017 oli Keskisarjan puheesta jäänyt Mannerheim-retkeläiselle käsitys, että "Kirja on kuulemma muuten valmis mutta kuvittajalla on niin paljon kiireitä ettei kirja pääse vielä painoon." Kesäkuussa 2017 totesin: "Tänä keväänä ilmestyväksi ilmoitettua, lapsille suunnattua, Teemu Keskisarjan kirjoittamaa ja JP Ahosen kuvittamaa kirjaa Suomen ihmisten historia ei ole vielä näkynyt".

Vuodenvaihteessa 2017/2018 Ahosen kuvitustyöt olivat esillä Oulun taidemuseossa ja sama setti nähtiin Tampereen Metsossa maaliskuussa 2018, jolloin kirjan ilmestymistä odotettiin samana keväänä. Pääkaupunkiseudun kirjastojen kannassa näkyy ilmoitettuina julkaisupäivämäärinä 28.5.2018 ja 17.10.2018. Nämä menivät, eikä kirjaa kuulunut. Jossain välissä ilmoitettiin vuosi 2020, joka näkyy ainakin yhdessä Finnaan viedyssä tietueessa.

Muistikuvani oli, että kirjaa oli luvattu keväälle 2020, ja eilen katselin tyytyväisenä, että kertaalleen (kahden vuoden jälkeen) vanhentunut kirjastovaraukseni oli uusittuna kivunnut jo sijalle 118. Mutta satuinpa tarkistamaan WSOY:n sivun ja näköjään marraskuuhun 2020 asti voimassa olevalla varauksella ei ole mitään arvoa. Edes nyt uudelleen uusittuna.
Mutta kyllähän hyvää kannattaa odottaa. Kirja on edelleen/jo ostettavissa verkkokirjakaupoista, joiden esittelytekstin mukaan luvassa tutkimustietoon pohjautuen m.m. kohti Kainuun asumatonta erämaata purjehtiva muuttoveneiden laivasto. Purjeveneitä ja asumaton erämaa? Mistähän ajasta on kyse?

maanantai 19. elokuuta 2019

Teurastajan tytär Helsingistä

Pusulassa vuonna 1790 syntynyt Samuel Jansson muutti Suomen sodan jälkeen Helsinkiin. Hänestä puhutaan teurastajana, mutta kaupungin historiaan hän on ensisijaisesti jäänyt Kaisaniemen ravintolan toisena perustajana. (Esim. E. Nervander: I de dödas stad : en vägledning för vandraden på Helsingfors' lutherska begrafningsplatser, s. 42)

Rudolf Åkerblom. Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0
Perhe-elämänsä sijoittui vuonna 1818 ostamalleen Korkeavuorenkadun tontille (HKA korttelikortisto), joka nykykaupungissa on samalla kadulla etelään (eli ylämäkeen) mennessä Rikhardinkadun kirjaston jälkeisessä korttelissa heti kulmatontin jälkeen. Tänne muutti siis aivan pienokaisena 10.5.1817 syntynyt tytär Edla. Yllä oleva kuva esittää tontin rakennusta vuonna 1909. Edlan ajoittamaton omakuva on Signe Stjerncreutzin artikkelista Edla Blommér. Målaren N. J. O. Blommérs maka (Finsk Tidskrift no 2/1926), johon seuraava pitkälti perustuu.

Edlan isoveljet Alexander Salomon (s. 1813) ja August Fredrik (s. 1815) saivat vuonna 1830 yksityistodistuksen ylioppilastutkintoa varten Elias Lönnrotilta, jota on kutsuttu kotiopettajakseenkin. Lönnrotin kerrotaan kosineen Edlan siskoa Carolinaa (s. 1813), joka perheen äidin kuoltua vuonna 1833 otti vastuun taloudesta.

Wikimedia
Perheen kolmaskin poika aloitti opinnot yliopistossa eikä koulutusmyönteisyys rajoittunut poikiin. Kun Edla osoitti vakavaa kiinnostusta kuvataiteeseen, hänelle järjestettiin opettajaksi Johan Erik Lindh. Tämän ja rouvansa seurassa Edla matkusti syksyllä 1845 Tukholmaan, jossa hän sai asuinpaikan Pohjanmaan historiaa kirjoittaneen Sara Wacklinin luona. Wacklin kuoli seuraavana vuonna, jolloin Edla maalasi oheisen muotokuvan.

Tukholmassa Edlan opettajaksi järjestyy taidemaalari N. J. O. Blommér. He viettivät aikaa yhdessä myös opetustuntien ulkopuolella. Kun Edla elokuussa 1846 palasi Helsinkiin, pari oli salakihloissa.

Keväällä 1847 järjestettiin Helsingissä taidenäyttely, jota pidetään Suomen ensimmäisenä. Myöhemmin paremmin muistettujen von Wright -veljesten teosten rinnalla oli seitsemän Edla Janssonin työtä.

Jansson piti yhteyttä kirjeitse Blommériin, joka oli lähtenyt eteläisempään Eurooppaan hakemaan lisäoppia. Myöhemmän tulkinnan mukaan Jansson tuli kaipauksesta kipeäksi ja isä kustansi hänelle kylpylämatkan Emsiin kesällä 1850. Kuurinsa jälkeen hän muutti Dresdeniin, jonne jäi kahdeksi vuodeksi opiskellakseen sekä taidetta että kieliä.

Syksyllä 1851 Jansson sai isältään luvan matkustaa Italiaan tapaamaan Blommeria, jota ei ollut viiteen vuoteen nähnyt. Mutta matka järjestyy vasta vuotta myöhemmin ja tavattuaan 2.8.1852 Triestessä pari vietti onnelliset kuukaudet Venetsiassa. Heidät vihittiin Roomassa 7.11.1852.

Avioliitto jäi erittäin lyhyeksi, sillä Blommer sairastui viikon kuluttua ja kuoli 1.2.1853. Leskeksi jäänyt Edla Blommér palasi Helsinkiin ja luopui taiteen tekemisestä. Ei kuitenkaan vanhasta tuttavapiiristään, sillä osoitekalenteri 1863 kertoo muotokuvamaalari J. E. Lindhin asuvan samalla Korkeavuorenkadun tontilla kuin Janssonit.

Edla Blommér asui lapsuudenkodissaan, kunnes kuoli 19.12.1908.

P. S. 1830-luvun alussa teurastaja Janssonin vuokralaisena oli lainakirjasto, jonka pitäjän tyttärentyttärestä tuli taiteilija. Sattumaa?.
Rudolf Åkerblom. Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Hesperian puistossa 1893-

Forströmin vuokrakausi, jonka aikana Hesperiassa oli nähty 19 afrikkalaisen seurue, sioux-intiaaneja ja cowboyratsastajia, päättyi vuokrasopimuksen myötä maaliskuussa 1892. Selim A. Lindqvist päiväsi 1892 muutospiirrustukset ravintolarakennukselle, jossa vuonna 1896 alkoi toimia Hesperian kansakoulu.

Kaupunginarkiston tarjoama tuhruinen digitointi.
HKA. Helsingin maistraatti. Kartat ja piirrustukset. Alue 61 B, Hesperia, MannerheimintieHKA. 
Kuten alkuvuodesta jo kerroin, ravintolan henkilökunnan käytössä ollut mökki annettiin 1890-luvun alussa raittiusseurojen käyttöön. Kaupunki oli siis luopunut puiston ravintolakäyttöajatuksesta kokonaan.

Mutta ei täysin viihdekäytöstä, joka kylläkin oli satunnaista. Vuonna 1900 puistossa nähtiin 40 metriä leveällä taululla Exposition Internationalin uutiskuvia buurisodan taisteluista ja joistain kotimaisistakin tapahtumista. Sven Hirnin mukaan kyse ei ollut elokuvista vaan eräänlaisista maalatuista panoraamoista.

Vuonna 1907 puistosta lähti lentoon Cetti, josta kirjoittaessani en tiennyt Hesperian puiston moninaisista ilmapalloesityksistä edellisellä vuosisadalla.

Puistossa järjestettiin myös yleisiä tilaisuuksia kuten työväen juhla elokuussa 1913.

Rautatientorilla alunperin seisseen rakennuksen viimeinen olomuoto purettiin vasta sotien jälkeen.
Eino Heinonen 1949-1950.
Helsingin kaupunginmuseo
CC BY 4.0
Lähteet: