lauantai 18. elokuuta 2018

Sota-arkistossa ja armeijamuseossa

Tiistaina (tämän viikon, blogi lähestyy reaaliaikaisuutta) oli vuoden alussa ostetun tarjousristeilyn muodossa mahdollisuus viettää päivä Tukholmassa. Kun muuta ohjelmaa en keksinyt suuntasin satamasta kätevällä etäisyydellä olevaan Krigsarkivetiin, jonka kirjastossa oli pari kirjaa, joita Suomessa ei ole saatavilla.

Kirjojen noutoa varastosta odotellessani tietenkin (!) silmäilin luettelohuoneen hyllyjä. Olin tämän tehnyt aiemminkin, mutta muistiinpanot hukkuvat ja asioita jää huomaamatta. Ensiksi mainittua paikkasin meriittilistojen hakemistosarjasta, jonka tiedän varmasti käyneeni läpi joskus. (Hakematta koskaan itse listoja, jotka nykyään on Riksarkivetilla ilmaiseksi digitoituna saatavilla.)


Jälkimmäistä edusti huoneen toisella puolella Biographica-kortisto, johon en muista koskeneeni. (Mutta muistiin ei ole luottamista!)

Ainakin nyt siitä löytyi kortit kahdesta esi-isästäni ja kun aikaa oli (ja tilausten haku ripeää) tein niistä tilauksen.

Niput olivat hyvin ohuet, mutta arvokkaat, sillä toisessa oli esi-isän 1700-luvun lopussa omin käsin kirjoittama ansioluettelo!!

Jälkikäteen ohjeita lukiessani ymmärsin, että ansioluettelo oli tavanomaista Biographica-arkiston sisältöä. Eli jos olisin valmistautunut kunnolla, en olisi saanut ihanaa ylläriä.

Arkistossa kaiken keksimäni tehtyäni haahuilin Östermalmilla. Armemuseumin verkkosivuilta njäyttelytilannetta tarkastaessani olin huomannuyt kuvia uniformuista, joita en muistanut koskaan nähneeni. Paikan päällä selvisi, että ne olivat kakkoskerroksessa, jonka olen aina jättänyt väliin, sillä kyltityksen perusteella olen luullut esittelevän vain 1800- ja 1900-lukuja. Moka.

Etualalla Södermanlandin rykmentin mallipuku vuodelta 1765
Pistooleita 1600-luvun lopulta ja 1700-luvulta
Satula 1600-luvulta ja mahdollisesti 1700-luvulta.
Vasemmalla aatelislippueen ratsastajien uniformu vuodelta 1743
Eri aikojen aseiden vertailua. Ainakin painoa olisi varmaan voinut kokeilla.

perjantai 17. elokuuta 2018

Tutkimusta tehdessä opittua

1) Arkistoluetteloa katsoen SSH-tutkimuksessa keskeisestä Norrköpingin St. Olain seurakunnasta on varhaisimmat säilyneet kinkerikirjat vuosilta 1690-1691 ja 1741-1751. Jälkimmäiseen aikaväliin mennessä lähes kaikki minua kiinnostavat ihmiset ovat kuolleet tai muuttaneet pois, mutta avasin sen kuitenkin. Ja kas, ensimmäiseltä aukeamalta selvisi, että kirjan alussa oli päiväämätön pätkä, jonka joku oli jälkikäteen arvioinut vuodeksi 1721. Ja selaamalla sen läpi löysin yhdestä perheestä merkityksellistä tietoa.

Opittu: Arkistoyksikön nimi ei aina ole oikein tai täydellinen.
Opittu: Aikasarjan ensimmäinen tai aukkojen reunoissa olevat yksiköt voivat sisältää jotain ylimääräistä.

2) SSH-porukan varhaisin esiäiti esiintyy raastuvanoikeuden pöytäkirjoissa m.m. vuonna 1661 tontinsaajien luettelossa. Vihdoin ja viimein heräsin ihmettelemään, että miksiköhän.

Lähtiessäni Norrköpingiin toukokuun alussa luulin olleeni paikalliseen maantietoon perehtynyt, kun olin nähnyt kartan, johon oli merkitty 1600-luvun kaupunginosat. Vasta kirjaston laatikoja kaivessani tajusin sen (tietenkin) perustuvan 1600-luvun karttaan. Laatikossa oli myöhempiäkin karttoja, mutta ilmeisesti en omaksunut niistä mitään tietoa.

Paikan päällä ostin esivanhempieni kaupunginosan 1600-lukua käsittelevän kirjan, mutta avasin sen vasta kotona ja kesäkuussa. Kirosin, kun huomasin siinä yksityiskohtaisen karttakohdennuksen 1600-luvun alusta ja nykyisiltä näyttävistä kaduista, joka olisi auttanut ymmärrystä Norrköpingissä liikkuessa. Kirosin, mutta en lukenut kirjaa kovin paljoa enempää. Ja "ajattelin", että nykyinen katukaava on melko tuore. Vasta nyt elokuussa luin kirjaa sen verran enemmän, että tajusin katuverkon tulleen reguloiduksi 1600-luvun puolivälissä ja tontinsaannin liittyvän tähän. Aargh!

Opittu: Että kerta toisensa jälkeen lähden maastoretkille surkeasti valmistautuneena. Älkää tehkö niinkuin minä. Katsokaa kartat ja lukekaa paikallishistoria. Miettikää, mikä muuttuu ja milloin.

3) SSH-projektiin liittyvillä kirjanmerkeillä on selaimessani oma kansio, joka pursuaa yhtä ja toista. Jotain tehdäkseni selailin niitä yhtenä iltana. Näin avasin Google Books -osuman, jossa oli leikenäkymässä oikea sukunimi, mutta joka ei aikanaan vaikuttanut niin lupaavalta, että olisin lähtenyt kirjastoon. Mutta nyt, kiitos Vadstenassa nähdyn hautajaispainatteen tajusin, että tässä oli kaipaamani lisätodiste SSH-ukkelin erittäin lyhyeksi jääneestä avioliitosta.

Kertausopittu: Vähänkin lupaavat löydökset kannattaa tallettaa. Mieluiten paikkaan, josta ne tulevat myöhemmin vastaan.
Kertausopittu: Digitoiduista kirjoista löytää asioita, joita ei lähtisi ikinä hakemaan. Tässä tapauksessa Tukholman raadin matrikkelista Göteborgin porvarin avioliiton. Google Booksin lisäksi haravointiin kannattaa käyttää Hathi Trustia, johon vuonna 2015 antamani ohjeistus pätee edelleen.

4) Onnekkaasti tuo Tukholman raadin matrikkeli oli Kansalliskirjaston käsikirjastossa, jossa en totisesti olisi siihen älynnyt koskea. Mutta kun kerran paikan päällä seisoin, niin silmäni osui vieressä oleviin virkamiesmatrikkeleihin, joihin en myöskään ole koskaan koskenut... Parissa minuutissa selasin niiden henkilöhakemistot ja löysin SSH-ukkelin toisenkin appiukon tiedot.

Kertausopittu: Kirjastossa kannattaa silmäillä ympärilleen.

5) Kolmoskohtaa soveltaen tein yhdellä nimellä vielä kertaalleen haun Hathissa. Sain osuman puolalaisen lukion matrikkeliin, joka paikkakunnan ja vuosilukujen perusteella sisältää SSH-tutkimukselle merkityksillisiä tiedonmuruja. Mutta oli painettu 1970-luvulla, joten ei löytyisi verkosta.

Puolalaiset kirjainmerkit ja kirjan rinnakkaiset nimet sekä kuuluminen julkaisusarjaan tekivät kirjastotietokantahauista haastavia, mutta onnistuin löytämään Ruotsista muutaman kappaleen. Tarkistettuani Kansalliskirjaston kaukopalvelun hinnaston laitoin tilauksen sisään. Sen lisätietoihin totesin, että voisin kuvitella kirjan olevan Slavican kokoelmissa, mutta että en ollut Finna-haulla sitä löytänyt.

Sain vastauksen seuraavana päivänä: "Tämä teos onkin Slavicassa. Sitä ei ole luetteloitu tietokantaan, mutta Polonican kortistosta löytyi tieto."

Kertausopittu: Kaikki kirjaston kirjat eivät välttämättä ole tietokannassaan.

torstai 16. elokuuta 2018

Ruotsissa 1900-luvulla

SSH-projektia varten maksoin vuodeksi ArkivDigitalin Allt-i-ett -tilauksen, jolla pääsee käsiksi perukirjahakemistoonsa. Siitä onkin ollut hyötyä, mutta käyttöliittymässä näkee aina samalla muut hakemistot, joista suurin osa on 1900-lukua.

Projektissani hyödynsin niistä vain kantaa Befolkningen i Sverige 1860-1930. Nimihaulla pääsin suoraan 1900-luvun alun rippikirjan sivulle, kuten edeltävänä aikana Suomessa FamilySearchin haussa. Eli erinomaisen hyödyllistä, jos on tuolta ajalta haettavaa. Huvikseni tarkistin, että maassa ei tuohon aikaan ollut yhtään Hohenthalia.

Hohenthaleja ei myöskään ollut kannassa Värnpliktskort. AD:n blogitekstin mukaan kantakortit ovat olleet digitoituina jo jonkin aikaan, mutta tämä hakemisto vuosina 1902-1941 asepalveluksensa suorittaneisiin on suhteellisen uusi. Jos haussa on 1881-1921 syntynyt mies, niin voi hyvinkin löytyä.

Ajallisesti ensimmäiset Hohenthalit löysin kannasta Poträttsamling, jossa siis ainakin Tukholman seudulla vuonna 1947 otettuja valokuvia. Kolmen pojan etunimet eivät ihan stemmanneet muihin lähteisiin, mutta luulisin heidän muuttaneen Suomesta Ruotsiin äitinsä kanssa vanhempiensa avioliiton päätyttyä.

Arveluni perustuu siihen, että kannasta Sveriges befolkning 1950 löytyy kolme viimeistään vuonna 1949 Ruotsissa kirjoilla ollutta sopivan ikäistä veljestä äitinsä kanssa. Äiti oli ottanut tyttönimensä käyttöön, joten sukulaisuussuhteet piti tarkistaa verkon sukutaulusta. Ilmeisesti tietokanta perustuu henkiveron tapaiseen ja tarjoaa henkilöstä syntymäajan, siviilisäädyn, ammattinimikkeen, osoitteen ja muut talouden henkilöt.

Vastaava kanta on vuodelta 1960, joten löydettävissä ovat varhaisimmat Suomesta työn perässä muuttaneet. Joita Hohenthaleissa näyttäisi olevan jo vuonna 1950. Tulkintoja ja arvailuja olisi hauska tehdä, mutta sisäistettyäni suomalaisen henkilörekisterikäytännön tulkitsen luoneeni laittoman henkilörekisterin keräämällä ja järjestämällä tulokseni yhteen tiedostoon. Joten en uskalla siihen nyt koskea.

Mutta otetaan esimerkiksi todenäköisesti ensimmäinen Ruotsiin "palannut" Hohenthal eli lapseton Veli Gunnar, jonka kuolemasta on aikaa. Oman todistuksensa mukaan hän souti Ruotsin puolelle lokakuussa 1944 ja oli Tukholmassa m.m. kattojen lumenluojana (64+ -vuotiaana!).

Sveriges befolkning 1950 kertoo, että Veli Gunnar oli mennyt naimisiin 2.5.1920, muuttanut Ruotsiin 1945 ja asui Tukholmassa osoitteessa Kungslippan 20. Taloudessaan ei ollut muita. Ulkopuolisella tiedolla tai avioitumispäivällä arvailemalla samasta kannasta löytyy tieto, että vaimonsa Natalia asui Göteborgissa eli suunnilleen niin kaukana miehestään kuin Lappiin lähtemättä pääsee. Kummallekaan ei ole merkitty mitään titteliä.

Vuonna 1960 Tukholmassa asuvan Veli Gunnarin kansalaisuus on edelleen Suomen vaikka sukuyhdistyksen sivun jutussa sanotaan hänen ottaneen Ruotsin kansalaisuuden 1952. Nyt tittelikseen on merkitty eversti vaikka hän oli eronnut Suomen armeijasta jo yli 30 vuotta aiemmin. Vaimonsa asui edelleen Göteborgissa.

Yksittäistä hakua varten AD on kallis, mutta jos isommassa jälkipolvitutkimuksessa on varhaisia Ruotsin siirtolaisia niin voin kuvitella kannattavan. Tilausta tehdessä pitää huomioida, että (anakin tätä kirjoittaessa) lyhyempiin tilauksiin ei sisälly kaikki aineisto.

P. S. Toivoin saavani Ukrainassa syntyneen (?) Natalian sukunimelle Paradeliof / Paradellof / Pardelos-Stollnikoff luotettavamman kirjoitusasun hääilmoituksesta, mutta Hämeen sanomat 4.5.1920 kertoikin ripauksen taustastaan.

Häiden aikaan Veli Gunnar oli siis Hämeen ratsurykmentin komentaja, joten avioituminen rajan takaa tulleen kanssa ei ehkä ollut poliittisesti paras mahdollinen teko, vaikka morsiamen taustaa selvästi "valkaistiin" sanomalehteen annetuilla tiedoilla. Elo-syyskuun vaihteessa 1921 sanomalehdissä kiertäneen uutispätkän mukaan etenemismahdollisuuksiansa heikensi ainakin turhan myöhäinen paluu Suomeen Venäjän armeijan palveluksesta.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Sukujuurien kiillotus ja kultaus

Kuten Sukukirjan ainesten yhteydessä tuli todettua suomalaisen Hohenthalien suvun perinteenä on ollut esittää suku mahdollisimman aatelisena ja fiininä. Yhtenä todisteena tästä on hallussani sinikopio 1930-luvulla piirretystä sukutaulusta, johon on m.m. liitetty kuva ruotsalaisen Schildt-aatelissuvun vaakunasta. Mitään todisteita Joachim Hohenthalin vaimon kuulumisesta sukuun ei koskaan ollut, mutta voiko muu olla mahdollistakaan, kun nimensä kerran on Schildt... Veikkaan, että SSH-kirjani esitämä totuus polveutumisesta katuväkivaltaa harjoittaneista saksalaisista maahanmuuttajista ei tule saamaan suurta suosiota.

Perinteen alkuna voi pitää sitä, että Pommerista Suomeen 1760-luvulla muuttaneet sisarukset Marianna ja Claes Jacob Hohenthal esiintyvät toisinaan lähteissä von Hohenthaleina. Kun Saksassa on vuonna 1717 aateloitu suku von Hohenthal, on ymmärrettävästi sukututkimuksen alkuaikoina tähän tehty linkki, joka ei kuitenkaan ole mitenkään perusteltavissa. Von Hohenthalit olivat vielä Hohmaneja, kun Suomen Hohenthalien esi-isät Hohenthaleja (eri kirjoitusmuotoineen).

Mutta onko joskus ollut "Tukholman linnan palossa" hävinnyt aateliskirja, jolla Hohenthalit olisi nostettu aatelissäätyyn? Tällaistakin on esitetty. Itse pidin moista erittäin epätodennäköisenä jo vuonna 2007 kirjoittaessani ensimmäistä Hohenthal-kirjaani. Mutta mahdolliset uudet "von"-todisteet ovat ainoa asia, joista minulta on SSH-projektin puitteissa kyselty, joten ilmeisesti tarvitaan jotain kättä pidempää.

Onneksi 11 vuoden aikana olen oppinut jotain. 1700-luvun lähde, jossa säädyt on selvästi eroteltu toisistaan on läänintilien verifikaatit. Pienen ähellyksen jälkeen minulla oli esillä vuodelta 1774 tili 9471, jonka aukeamalla 796-797 näkyy Korsholman pohjoisen kihlakunnan vähäinen aatelisto ja aukeamalla 820-821 luutnantti Hohenthalin talous säätyläisten joukossa.

No, uskovaisille ei tämäkään tietenkään riitä, varsinkaan kun Hohenthalin loppuelämän ajalta Vaasan läänistä puuttuvat kaikki tilit. Mutta minä puolestani en hyväksy aatelisuuden "todisteeksi" omatoimista nimenmuokkausta ja vaakunakuvalla varustetun sormuksen hankintaa.

Nimenmuutoksista puheenollen kommentti lehdestä Ampiainen 24-25/1920
Mistä lie Ampiaisen toimittaja keksinyt puolalaisuuden? Veli Gunnar, joka esiintyi sanomalehdissä von Hohenthalina jo Venäjän vallan aikaan, ei SVL:ssä 21.8.1920 julkaistussa nimenmuutosilmoituksessa
vedonnut aatelisuuteen vaan nimikäytäntöön sata vuotta aiemmin. Mikä pitääkin paikkansa, tavallaan. Veli Gunnarin tuolloin elänyt isoisän isä kersantti Johan Arvid Bogislaus on Lohtajan kirjonkirjoissa ja armeijan rullassa 1794 pelkkä Hohenthal, mutta raastuvanoikeudessa 1792 omakätisesti ja velipuolensa kanssa vuoden 1805 rullassa "v. Hohenthal".

Ampiainen ei ollut ainoa nimenmuutosta pistellyt. Esimerkiksi Maaseudussa kirjoitettiin 27.11.1920


Mutta, jos sukulaiset haluavat jotain ihan oikeasti kiiltävää, niin Allers krönikasta 25/1928 voi lukea miten Veli Gunnar kävi treffaamassa leskikeisarinnaa Tanskanmaalla.

tiistai 14. elokuuta 2018

Kaksi arkkua Kansallismuseossa

Elokuun 1. päivänä oli edelleen sellainen helle, että keskipäivällä menin Kansallismuseoon lähes pelkästään ilmastoinnin vuoksi. Istumapaikkoja testatessani kuljin renessanssia esittelevän pienen kulmahuoneen läpi kuten monta kertaa aiemminkin. Nyt kuitenkin oikeasti katsoin hetken huonekaluja ja tarkistin jopa esinekyltin. Hämmästyksekseni tilan kaksi arkkua olivat molemmat Ikaalisista. Silkkaa sattumaa?

"Arkku, tammea, Venebygden, Norja. Uskoa ja toivoa esittävät refiefikuvat. Teksti: FIESTINA LVDICH. D. Ikaalinen"
"Morsiusarkku, tammea. 1600-luvun alku, renesanssi. Aatelisvaakuna ja MARGRETA DRESSEN. Ikaalinen"
Eikö olekin informatiiviset ja mielenkiintoiset kuvaukset? Oikein lähtee mielikuvitus lentoon... Suurimmasta osasta Kansallismuseon esineistä ei ole sanaakaan avoimessa verkossa, mutta näiden arvelin olevan kokoelmien varhaisvaiheesta ja näin ollen mukana Muinaiskalupöytäkirjassa, jonka kohdalla Museoviraston kulttuuriympäristön palveluikkunassa lukee "arkeologiset kokoelmat", mutta tämä on vain osatotuus.

Jouduin kuitenkin pettymään, sillä Ikaalisten kohdalla ei ollut yhtään arkkua. Mutta kun syötin Googleen nimen 'Margreta Dressen' ainoa osuma oli Muinaiskalupöytäkirjasta, jonka (taiv. kiitos) Museovirasto on koneluettavassa muodossa asettanut hakurobottien saataville. Arkku ei löytynyt Ikaalisten kohdalta siksi, että alkuperäisen totuuden mukaan se (KM 2057:1) oli Hämeenkyröstä.
Tammiarkku, runsailla veistokuvauksilla renässansitapaan varustettu; lukon alla on aatelinen vaakuna ja nimi Margreta Dressen. Sal. Wilskmanin lunastama itsellisvaimolta Maria Lundgrenilta Sasin kylässä Hämeenkyrössä ja häneltä ostettu 65 markkalla 1/III 1881. SMY:n Aikak.VI,kuv. ,siv.108-9;H.M.Ver. siv.451, 453 ja s. 
Vastaavaa osumaa en saanut toisen arkun teksteillä, joten jatketaan tällä. Varhaisimmat Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirjat on digitoitu, mutta joku pönttö on laittanut niiden nimikkeiksi järjestysnumeroiden sijaan yhden kirjan artikkeleista. Mutta etsivä löytää ja Juhana Lehtisen artikkelista Muinaisjäännöksiä Ikalisten kihlakunnassa selviää, että
Viime vuosina on eräs itsellinen mies Salomon Vilskman Ylistarosta Pohjanmaalla alkanut kerätä muinaiskaluja, varsinkin kiviaseita, Historiallisen museon talteen, johon niitä hänen kauttansa on karttunut muutamia satoja varsinkin Satakunnasta. 
Että yksi itsellinen lunasti toiselta itselliseltä tämän 1500-luvun/1600-luvun tammiarkun?
Näistä kahdesta Salomon Wilskman (1825-1913) on tunnettu, vaikka ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Hänellä on muistomerkki Ylistarossa. Muinaistutkijassa 1/1992 (pdf) julkaistun Anna-Liisa Hirviluodon artikkelin perusteella Wilskman oli tehnyt vuonna 1880 keräyssopimuksen Valtion historiallisen museon (?) kanssa eli ei ollut käyttämässä omia rahojaan omaksi ilokseen.

Entä Maria Lundgren, joka arkun vielä helmikuussa 1881 omisti? Valmistauduin tolkuttomaan selaukseen, mutta ilahduttavasti hän oli ihka ensimmäisellä Hämeenkyrön rippikirjasta 1872-1880 avaamallani sivulla, jossa luvattiin olevan Sasin kylän itselliset. Maria Wilhelmina Heikintytär Lindgren oli syntynyt Hämeenkyrössä 13.3.1831. Miehensä, seppä Jeremias Thomasson Lindgren oli syntynyt Hämeenkyrössä 13.1.1811 ja kuollut 16.5.1865.

Perstuntumalta luulisin, että Lindgrenit ovat hankkineet arkun jostain eikä sen tausta todennäköisesti selviä sukujuuriansa penkomalla. Mutta alkuperäiseen itsellisvaimoon verrattuna sepän leski olisi ollut kuvaavampi titteli.

Tällaista tästä museovierailusta siis irtosi. Selvittämättä jäi toinen arkku, viite "H.M.Ver" ja tietenkin Margareta Dressen. Liekö vaakunansa tunnistus dokumentoitu Museoviraston kokoelmatietokantaan? Kertoisivatkohan arkut enemmän 1800-luvun käytettyjen huonekalujen kaupasta kuin Suomen renessanssiajasta, jos selvitystyötä jatkaisi?


maanantai 13. elokuuta 2018

Ksylografeista

Tekniikan museon blogista huomasin tiedon pienoisnäyttelyn Anton Nordgrenin kaivertamista puisisista kuvalaatoista. Kun olen jo yli vuosikymmenen kierrättänyt 1800-luvun kuvalehtien kuvituksia oli tietenkin syytä lähteä oppimaan niistä lisää. Sama näyttely oli viime vuonna Päivälehden museossa mennyt täysin ohi.

Näyttely oli aika pieni, mutta huomattavan informatiivinen. Ehkäpä siksi, että se perustui Nordgrenin sukututkimuksesta innostuneen pojanpojan selvitystyöhön? Stig Nordgren oli selannut tuhansia digitoituja lehtisivuja hakien Anton Nordgrenin nimikirjaimillaan merkitsemiä painokuvia. Näitä oli näyttelyn kuvituksena ja esineinä Tekniikan museon kokoelmiin kuuluvat muutamat laatat. 

Näyttelyteksteistä opin, että omien ammattilaisten puuttuessa ensimmäiset kotimaiset kuvat lehtiin piti teettää Tukholmassa. Sanomalehtihakujen perusteella muutamia ksylografeja maassa kyllä oli, mutta ehkä he työllistyivät muuten. Aikakauslehtien kuvitus kotimaisin puulaatoin alkoi näyttelyn mukaan 1880-luvun alussa, mutta jo 1890-luvun alussa kuvalaattoja alettiin tehdä syövyttämällä. (Seinällä olleiden tekstien lisäksi luettavana oli pieni vihkonen, joka on saatavilla verkostakin (pdf).)

Nordgreniin keskittyvässä näyttelyssä mainitaan muutamia muitakin ksylografeja, mutta kokonaismäärä jäi epäselväksi. Eikä Stig Nordgren ollut ilmeisesti kovin kiinnostunut isoisänsä ensimmäisestä vaimosta, joka oli myös alalla.

Alexandran tausta ja tyttönimi eivät näyttelymateriaaleista käyneet ilmi. Sanomalehtihaulla selviää että vuoden 1882 alussa oli Helsingissä kuulutettu avioliittoon ksylografi ja Ruotsin alamainen Nils Richard Laurell ja neito Henriette Alexandra Berg (Hbl 8.1.1882). Parin omassa ilmoituksessa Aleksandran nimi oli eksoottisemmassa asussa Xandra (Aftonbladet, Ruotsi 28.1.1882)

Alexandra oli siis kai suomalainen. Laurellin kuoltua vuonna 1889 hän jatkoi tämän ksylografisen ateljeen toimintaa (Hbl 8.1.1890). Vuonna 1892 hän meni naimisiin Anton Nordgrenin kanssa.

Enempää tietoa en Alexandrasta saanut verkkolähteistä irti. Hakiessani sanomalehdistä sanalla xylograf selvisi kuitenkin, ettei hän ollut Suomessa ainoa eikä ensimmäinen nainen alalla. Helsingfors Postenissa 24.12.1864 mainostettiin englanninkielestä käännettyä kirjaa Huwikirja lapsukaisille, johon painokuvat oli (oletettavasti alkuperäistä mallia seuraten?) tehnyt kotimainen ksylografi, neiti Elfström Viipurissa. Otawassa 31.1.1862 oli painettu hänen työnäytteitään ja kerrottu etunimekseen Ida. (Innostuin tekemään hänestä Wikipedia-sivun. Liekö enää olemassa kun tämä teksti tulee ulos?)

Huwikirja on VSKS:n digitoimana verkossa, metatiedoissa ei näy nimeä Ida Elfström. Eikä kirjan kääntäjää, joka oli neiti M. Rislachi (Wiborgs Tidning 8.2.1865).


sunnuntai 12. elokuuta 2018

Täydennysosia


1) Kesähelteillä Twitterissä ihmeteltiin "Miksi suomalaiset näkevät mustikan tummempana kuin ruotsalaiset? Miksei mustikka voisi olla sinikka? #blåbär #mustikka" Linkittämäni vanha tekstini, jossa todettiin, että sininen on aiemmin voinut tarkoittaa tummaa, ei saanut kysyjältä reaktiota, joten en jatkanut tiedonjakoa. Mutta teen sen tässä. 

Kesällä ahmimieni Jackson Crawfordin videoiden joukossa oli nimittäin Colors in Old Norse. Siitä opin, että vanhimmassa kirjallisuudessa blå on käytetty kuvaamaan korppia, jonka useimmat nykyään näkevät silkkana mustana. Videossa paljon lisätietoa, suosittelen. Amatöörituotoksessa How the evolution of language messes with historical accuracy ei puhuta väreistä, mutta hyvä muistaa, että muidenkin sanojen merkitykset muuttuvat.

2) Keväällä 2015 kirjoitin tuolloisella työmatkallani päivittäin ohittamastani Lauttasaaren Krimin sodan aikaisesta hautamuistomerkistä. Hesarin ainakin verkossa 4.8.2018 jukaistussa jutussa on suunnilleen samat tiedot ja pohditaan muistomerkin ja mahdollisen haudan siirtoa mootoritien varresta.

3) Käydessäni 2014 Amsterdamissa mietiskelin suomalaistenkin hyödyksi tullutta orjataloutta. Nyt viisi vuotta myöhemmin kolonialismin historia on pop Suomessakin. Turun yliopistossa käynnistyi keväällä Suomalaisen kolonialismin historia: Tieto, talous ja mielikuvat 1850–1960 -hanke.

4) Räyhäämiseni Ylen jakamista avioeron hakemiseen liittyvistä ilmoituksista ei tuottanut mitään pidempiaikaista tulosta, vaan vastaavia ilmoituksia on taas tänä kesänä näkynyt some-tileillään ilman kontekstia. Asiallisempaa otetta aiheeseen Elina Heikkilän tekstissä Avioero 1700-luvun tapaan ja Vertimus-blogin (suosittelen!) päivityksessä Erään avioliiton loppu.

5) Kesän alussa julkaistun HAik 2/2018 luin niin tarkkaan, että sen sisältö tuli mieleen Porrassalmella. Luin muistaakseni kokonaan Marko Tikan katsauksen Hitaasti koottu palapeli - Suomen sisällissota historiankirjoituksessa. Tai ehkä en, sillä on jäänyt vetämättä nenään herne harrastajatutkimuksen kuittauksesta 
Vaikka tämä taso on tuottanut lähinnä kiintoisia pikku detaljeja ja puhtaita ylilyöntejä, joiden kanssa akateeminen tutkimus on joutunut totuttelemaan elämään, niiden merkitys paikallishistorialle on ollut monella tapaa tärkeä.
No, kirjoittamani historiikki Aato Hohenthalin sodasta ei sisältäne detaljeja eikä ylilyöntejä, on ollut vain yhden akateemisen tutkijan silmien edessä ja tuskin vaikuttanut Vetelin paikallishistorian ymmärrykseen vaikka kirjaston hyllyssä on (ainakin ollut).

Minua tarkempi ja asiantuntevampi lukija kiinnitti huomiota siihen, että Tikka ei mainitse Anthony Uptonin kirjaa Vallankumous Suomessa (1980-1981, alkup. The Finnish Revolution 1917-1918, 1980). Tikan esseen mukaan vuosien 1971 ja 1988 välillä ei tapahtunut mitään huomattavaa. 

Mutta mainitsemisen arvoisena Uptonin kirja on nähty ainakin Tuomas Teporan ja Aapo Roseliuksen johdannossa kirjassa The Finnish Civil War 1918: History, Memory, Legacy (2014)

6) Maaliskuussa tekemäni Journal.fi-katsauksesta jäi puuttumaan Mirator. Joko en huomannut tai on tullut alustalle myöhemmin.

7) Viime vuoden joulukuulta oli postilaatikkoon jäänyt roikkumaan Suomen ilmailumuseon tiedote Finnairin alkutaipaleen arkistomateriaalin työntämisestä Finnaan. Mieleen tuli oitis Hotelli- ja ravintolamuseon ruokalistakatastroofi vuodelta 2014. Onko mitään opittu? (HRM:n 4000+ ruokalistaa ovat edelleen tuskin lukukelpoisina kuvina ja näköjään vain yhdessä on ajoitus oikeassa kentässä. Oikeesti. Eikä Finnasta reagoitu, kun valitin ajoituspuutteesta Twitterissä.)

Ilmailumuseon Finnassa ruokalistat oli nostettu erityisesti esiin, joten katsotaan niitä. 36 läpyskään on jaksettu laittaa vuosi kohdalleen ja maltettu julkaista isompikokoinen digikuva. Mutta jos nämä kaikki olisivat tekstintunnistuksen ulottuvilla... Ja mistä saan selville alkuperäisen arkistoyksikön ja tiedon siitä kuinka suuri osa sisällöstä on digitoitu ja millä valintakriteereillä?

8) Topeliuksen päiväkirjojen suomennoksesta sain ainekset blogiteksteihin Topeliuksen korttipelit sekä jälkikirjoitus lautapeleistä ja Matkamuistiinpanoja 1839 ja 1840. Nyt SLS on julkaissut verkossakin Topeliuksen nuoruuden päiväkirjat alkuperäisellä kielellä sekä kirjeenvaihtonsa vanhempiensa kanssa. Että jos olisi aihepulaa.