Ajaessani Heinolan keskustasta eteenpäin (lue: itäänpäin) tienviitoissa näkyi sukututkimuksesta tuttuja kylännimiä, mutta matkasuunnitelmaan ei kuulunut niissä pysähtymistä enkä Mäntyharjussakaan poistunut autosta siellä olevien juurieni vuoksi. Kohteena oli Mäntyharjun museo, joka mielessäni yhdistyy (ilmeisesti ikuisesti) muutaman vuoden takaiseen huvilaelämän muistitietokyselyyn, jota markkinoin tuolloiselle työkaverille.
Tänä kesänä vaihtuva näyttely käsitteli vuotta 1918. Lippukassan nuori mies esitteli sen pahoittelemalla tekstipainotteisuutta, joka juontui (hänen näkökulmastaan) aseiden esillepanon vaatimista luvista. No, 1918-näyttely Espoossa oli myös asiakirjapainotteinen ja myöhemmin päivällä näin kolmannen vastaavan. Mäntyharjulla oli onnistuttu tuomaan esiin erilaisia teemoja ja paikasta enemmän kiinnostuneet saivat kuunnella muistitietoa. Visuaalinen ilme miellytti myös.
Päärakennuksessa, joka on entinen pappila, oli näyttelyn lisäksi kouluhuone. Jälleen kerran 1900-luvun alun pulpetein. Onkohan missään laitettu esille 1980-luvun pulpetteja, jotta lasten kanssa liikkuvat voisivat näyttää minkälaisissa he istuivat?
Loput museon tarjonnasta on sivurakennuksissa ja sen löytäminen vaati omatoimisuutta ja proaktiivisuutta. Navetan alakerrassa oli erittäin tekstipainotteinen katsaus Mäntyharjun historiaan ja erityisesti aikaan, jolloin raja Venäjän kanssa halkaisi pitäjän. En jaksanut lukea ja tarkistaa oliko kuningasparin pikaista pysähtymistä kesällä 1802 noteerattu. Tuskin.
Huvila- ja mökkielämän näyttely oli edelleen/uudestaan esillä ja kiitoksista huomasin ex-työkaverin sukunimen eli ehkä joku sukulaisensa oli innostunut vastaamaan. Lisäksi navetan alakerrassa oli taidetta ja muutama työkalu melko freesisti palleteille aseteltuna. Mutta taisivat olla ilman mitään kyltitystä. Navetan ylisillä työ- ja kulkuvälineitä oli harmaampana massana, johon oli ripoteltu pieniä lappuja, joissa oli vain esineen nimi. Kaipasin oitis Lohjan tyyliä, jossa yhdellä lauseella kerrottiin edes jotain.
Massasta erotin mielenkiintoisimana vesireen. Mihin moista on tarvittu? Lippukassan pojalle tuli ensimmäisenä mieleen palontorjunta. (Pari päivää myöhemmin toisessa museossa tuli vastaan vesireki, jolla oli selkeä käyttötarkoitus. Siitä aikanaan.)
Sivurivissä oli väentupa ja pari sisäinteriööriä ilman mitään selostuksia tilan tai esineiden tarkoituksista ja merkityksistä. Rakennuksen toisessa päässä oli onnistuneen oloinen näyttely kiertävästä valokuvaajasta Nestori Kurvinen. Samalla kun kerrottiin hänestä ja jaettiin kuvia annettiin myös tietopaketteja aikansa elämästä. Tekstipainotteisesti tottakai. (Kyläkuvaajista kuulin kuva-arkistopäivillä 2017.)
Mäntyharjulta jatkoin pikkuteitä Mikkeliin ja matkalla osuin suunnittelemattomasti Porrassalmen taistelun muistomerkille.
Se on pystytetty vuonna 1923 ja monen muun muistomerkin tapaan kertoo enemmän omasta ajastaan kuin muistamisen kohteesta. Porrassalmen muistomerkki on mukana tuoreimmassa Historiallisen aikakauskirjan 1918-teemaisessa numerossa julkaistussa Ville Sarkamon artikkelissa Kiveen hakattu historia – Sotamuistomerkit sisällissodan ylevöittäjinä, historiallistajina ja julkisen vaikenemisen ilmentäjinä vuosina 1918–1939.
Itselleni paikka oli jälleen merkityksellinen taannoisen kirjaprojektin takia. Täällähän Kustaa IV Aadolf kesällä 1802 käppäili vai esitinköhän sen kirjassani arvauksena? Moisioon, jossa hän vaimonsa kanssa yöpyi, en poikennut, sillä vanhaa rakennusta ei enää ole.
1 kommentti:
Kiitos blogijutuistasi. Kyseessä on vesipasa eli vesireki jolla jäädytettiin varsiteitä,että saatiin tukit metsästä. Osa näyttelyistämme kuten riihi, navetan ylinen ja väentuvan eteinen on alkuperäisiä 70-luvun näyttelyjä. Vähän kuin museo museossa. Pikkuhiljaa nekin uudistuvat. T. Museonhoitaja lomalta
Lähetä kommentti