Eksegetiikkaa ja paleografiaa

Toissapäivänä olin Tieteiden talolla SKAS:n tilaisuudessa kuuntelemassa Andreas Koiviston esitystä Vantaan kylätonttitutkimuksista. Olin kuullut näistä aiemminkin (tässä, tässä, tässä), joten tällä kertaa ei syntynyt blogitekstiä. Aika siirtyä uusille urille.

Eli eilen samassa rakennuksessa poikkesin Välimeri-instituuttien ystäväyhdistysten yhteistilaisuuteen ensimmäisen esityksen ajaksi. Juha Pakkalan otsikkona oli Pakolaisuus ja muukalaisuus Vanhassa testamentissa. Sen (melko kevyessä) eksegeettisessä osuudessa Pakkala totesi, että VT:n tekstit on kirjoitettu, kun juutalaiset olivat menettäneet oman maansa ja prosessoivat omaa pakolaisuuttaan. Monimutkaisen syntyhistorian jäljiltä teksteissä on sekä empatian että pelon näkökulmat. Ensimmäinen näkyy muukalaisten rinnastamisessa köyhiin, joista pitää huolehtia. Jälkimmäiset taas käskyinä erottautua (ei saa noudattaa toisten tapoja, avioitua heidän kanssaan) tai jopa kehoituksina tuhoamiseen. Yllättävän tuttua ja Pakkala käytti aikaa myös kommentoiden nykytilannetta. Sopisi isommallekin yleisölle?

Sitten siirryin neljänteen kerrokseen, jossa Glossan tilaisuudessa Tapio Salminen otsikolla Tallinnan kaupunginkirjurin toimi ja kaupungin informaatiohallinnan tekstualisoiminen ennen vuotta 1460. esitti tiivistelmän (?) väitöskirjastaan Obscure Hands – Trusted Men. Textualization, the Office of the City Scribe and the Written Management of Information and Communication of the Council of Reval (Tallinn) before 1460.

Tämän kirjoituksen otsikkoon nostamallani palografialla Salminen eroitteli ja tunnisti kaupungin asiakirjoihin kirjoittaneet kädet. Osalle löytyi nimikin.

Salmisen selittäessä informaationhallinnonkäsitettä informaation keräämisenä, järjestämisenä ja esittämisenä mieleni hypähti Sapiens-kirjan sivuille, joilla Harari kuvasi kirjoitustaidosta syntynyttä tarvetta säilyttää ja järjestää tietoa niin, että se oli myöhemmin löydettävissä. Hän puhui tietenkin ensimmäisistä sivilisaatioista ja kyseinen prosessi ehti siis Viroon 1300-luvun alkuun mennessä.

Kaupunginkirjurit olivat naimattomia ja jotenkin rinnasteisia pappeihin? Kulutin yleisökysymykseni raatihuoneesta erilliseen taloon, joten tämä jäi mietityttämään.

Itselleni esityksen tärkein anti oli Tallinnan papereista Salmisen löytämä käsialanäyte, joka osoitti, että vahatauluun tottuneen käsiala oli erilaista kuin "normaali". Olin ajatellut, ettei Nikolas Lloydin väitteelle vahataulun erityisistä kirjainmerkeistä voisi löytyä mitään todistetta, mutta onpas kuitenkin. Ja keskusteluosuudessa mainittiin jotain vastaavaa Ranskasta.

Keskusteluosuudessa puhuttiin myös Salmisen kokoamasta paperin ja pergamentin käytön aikajanasta, jossa käänne paperin hyväksi osuu suurien ruttovuosien kohdalle. Oliko Euroopasta laivattu ylimääräiseksi käänyt paperi Pohjolaan vai oliko paperi yleistynyt, koska sen tekeminen vaati vähemmän työtä? Pikaisella verkkohaulla löytyy lisää teorioita. kuten se, että ruttoa seurasi talouden nousukausi, joka sai ihmiset hylkäämään vanhat vaatteensa, joista oli näin halvempaa tehdä (entistä enemmän) paperia. Tai, että paperia tehtiin kuolleiden vaatteista. Pitäisikö lopettaa kliseellä "ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin" ja palauttaa mieleen alkupuolen pakolaiset?

Kuva ei ole tallinnalaista kaupunginkirjuria nähnytkään. Leikattu kirjasta Le costume historique : cinq cents planches, trois cents en couleurs, or et argent, deux cent en camaieu, types principaux du vêtement et de la parure, rapprochés de ceux de l'intérieur de l'habitation dans tous les temps et chez tous les peuples.... IV. Planches et notices 201 à 300