torstai 27. kesäkuuta 2013

Suurmieshistoriaa piian näkökulmasta

Kun SLS julkaisi setin Topelius-valokuvia, niiden (suhteellisen) moderni ulkoasu ja yksinkertaisesti määrä yllätti. Topeliuksen pitkä elämä kesti aikaan, jolloin puhelinsoitolla hoidettiin asioita ja valokuvaus oli jo jokseenkin tavallista.

Tästä 1890-luvun alusta kertoo Enni Mustosen uuden sarjan Syrjästäkatsojan tarinoita ensimmäinen osa Paimentyttö. Innokkaana sitä odotin ja innokkaana luin. Yli keskiyön. Ja pääsin nimenomaan näiden kuvien - Topelius kalastaa, Topelius mallina, Topelius juhlittuna, Topelius Björkuddenin kirjastossa  - tunnelmiin.

Päähenkilö Ida päätyy nimittäin kirjassa  palvelijaksi Björkuddeniin. Topeliuksen perheen jäsenet tulevat ja menevät jopa rasittavalla tiheydellä. Elämän yksityiskohdista on kirjallisuutta, jota Mustonen on varmasti laajasti hyödyntänyt kulttuurihistoriallisessa kuvauksessaan. Sen mielenkiintoisimmaksi osuudeksi nousi Topeliuksen ympärillä pyörinyt ajan julkkiskulttuuri.

Idan palkolliselämää Björkuddenissa ja tätä ennen kuvataan realistisen oloisesti ja jo tämän puolesta kirjaa suosittelen. Jälkikäteen ajateltuna hän oli kyllä vähän turhan osaava ja täydellinen. Lukuintoinenkin kaupan päälle.

Jenni S. summeerasi:
Perusselkeään tyyliin kirjoitettu kirja on mukava, sopivasti vanhan ajan maatalous- ja kotitöitä sekä kulttuuria ja kielikysymyksiä yhdistelevä, aikamatka. Ida muistuttaa perinteisiä tyttökirjahahmoja siinä, että tuosta pienestä orpotytöstä on helppo välittää. Ida on kiltti, oppivainen ja sympaattinen, ja vähitellen hän löytää oman paikkansa maailmassa. Idan äiti on ollut lypsäjä, mutta Idalla on lukupäätä.
Kirjan lopussa annetaan ymmärtää, että seuraavassa kirjassa eletään Sibeliusten kodissa. Takakansi tekee selväksi, että kirjasarja "vie keskelle tunnettujen suomalaisten kulttuurikotien elämää, jota seurataan niiden keittiöissä häärivän piikatyttö Idan silmin". Ei huono idea ja jään odottamaan seuraavaa osaa.

P.S. Enni Mustonen lupaa julkaista kirjan FB-sivulla kerran viikossa kirjaa kirjoittaessaan löytämiään "arkistojen aarteita". Tällä hetkellä esillä kauniita kuvia, joissa ei mainita lähteitä. Facebookin "historiasivujen" yleinen tapa, josta kirjoitan lisää vielä joskus.


2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Paimentytön FB-sivujen kuvien lähteet on kyllä mainittu niiden kuvateksteissä, vaikka osa kuvista on skannattu kirjailijan oman arkiston aineistosta.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Ilmeisesti olen lukutaidoton, sillä esimerkiksi Östersundomin kirkon kuvatekstistä en mitään lähdettä löydä. Omista arkistoista saa toki (tekijänoikeusvapaita) kuvia jakaa mielin määrin, mutta omasta näkökulmastani arvokasta myös kertoa, mistä kuvia on saatu/löydetty.