maanantai 7. tammikuuta 2013

Tutkimusta 1800-luvusta ja kuvia Jyväskylästä


Olen valittanut opinnäytteiden tulvaa 1900-luvusta. Jos nyt linkitän kaikki varastossa olevat 1800-luvun tutkimukset, putkahtaisikohan niitä sitten kaksi kertaa enemmän verkkoon hetken päästä? Jokainen näistä olisi kyllä ansainnut läpilukemisen ja oman postauksensa, mutta kaikkeen ei aikani ja energiani riitä.

Viimeksi listattua opinnäytettä sivuten lopuksi kohtaus 1800-luvun Suomesta, lainattuna Sanan-Lennättimestä 5.9.1857.
Sitte on muutamia vuosia, kun pitäjään kappalainen helteisenä kesä-päivänä kävi sairasta puhuttelemassa eräässä sydänmaan torpassa Mikkelin pitäjästä. Puheensa pideltyä ja työnsä tehtyä, kävi pappi saunaan puolipäivä-levolle, sillä tuvassa oli liian vari, kun lehdeksiä siellä paraillaan kuivattiin. Pappi ei vielä lavalle nukkua ehtinyt, kun erinomaisen suhinan kuuli saunassa. Hän nousi ylös katsomaan ja näki pari käärmettä lattialla matelevan, joita kohta tappamaan rupeisi. Mutta tuskin ne olivat tapetut, kun useimpia uusia loikertelijoita lisäsi hänelle työtä. Hän tappoi mitä jaksoi, mutta sillan alta ja karsinasta ilmestyi niitä häijyjä aina enemmän ja enemmän eikä loppua papin työlle tullut. Hikipäänä keppiä liikuttaessaan, kuuli hän oven avautuvan ja näki emännän tulevan maito-allas kainalossa; vaan heti oli allas hämmästyksestä lattiaan pudotettu ja akan kasvot kalvakkaana huutaessaan: "voi onnettomuutta, voi häviöä!"— "Mikä nyt?" kysäsi pappi. — "Voi kuitenkil häviää nyt mökkimme ihan, kun kirkherra kaikki varjelevat tonttumme tappoi!" vastasi akka.
Jyväskylän konkurssien kunniaksi kuvituksena Jyväskylän seminaari Kyläkirjaston kuvalehdestä 6/1890 ja kirkko Kyläkirjaston kuvalehdestä 2/1883. (Verkossa on Jyväskylän hautausmaakierros ja verkkonäyttely Unon ja Volmarin matkassa.)

2 kommenttia:

Sami Liuhto kirjoitti...

Bloginne on tunnustettu ->
http://sami-liuhto.blogspot.fi/2013/01/sain-anita-konkan-sanat-blogista.html

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitos!