keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Poikkeusyksilöitä

Esivanhemman kirjoittamat muistiinpanot jäävät useimmille haaveeksi. Suomesta tunnetaan vain yksi talonpoikaisen talon muistiinpanokirja, jonka merkinnät alkavat 1600-luvulta. Sitä pidettiin Vähäkyrön Kuuttilan Pukin talossa ja säilytetään tänä päivänä Kansalliskirjaston kokoelmissa.

Merkintöjä on analysoinut Virpi Mäkinen gradussaan Säädynmukaista elämää? Henkilökohtaiset lähteet 1600-luvun ihmisten maailmankuvan heijastajina. Hän toteaa Heikki Yrjänänpojan muistiinpanojen vuosina 1664-1684 liittyneen pääsääntöisesti rahaan. Eteläpohjalaisella murteella kirjattiin mm. äidiltä ostettu lehmä.

Yhteisössään kirjoitustaitoinen Heikki oli poikkeusyksilö. Kirjoitustaitoa siirrettiin seuraaville sukupolville ja samaan kirjaan tehtiin merkintöjä vielä 1800-luvulla. Tänä päivänä Heikin jälkeläisiä on todennäköisesti tuhansia ja enemmistö näistä omasta mielestään tavallisia ihmisiä. Joukossa on kuitenkin myös yksi oman aikamme poikkeusyksilö - Jorma Ollila.

(En tiedä onko Ollilalta pyydetty lupaa juuriensa esittelyyn ao. sivustolla.)

2 kommenttia:

Outi Kaarina kirjoitti...

Hei Kaisa. Linkitin tämän Heikki Yrjänänpojasta kertovalle, päivitetylle sivulleni. Huomasin kirjoituksesi vasta nyt. Kiitos! On hienoa olla Heikin suora jälkeläinen :-)

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja kiva, että tekstistä on jollekin iloa!