Veitsen ja saksien teroittajista

Monissa 1800-luvun sadonkorjuukuvauksissa pyöritetään tahkoa ja teroitetaan viikatteenterää, mutta en ole tullut ajatelleeksi, että veitsenteroitus vaati enemmän taitoa.

Rauman lehti 11.2.1930

Niin paljon taitoa, että vuosisadan alkupuolella Helsinkiin etsittiin sanoalehti-ilmoituksella veitsenteroittajaa (Åbo Allmänna Tidning 8.7.1819). Vuosikymmen myöhemmin kaupungissa oli teroitettavaa kiertävälle teroittajalle (Helsingfors Tidningar 9.12.1829)

Puoli vuosisataa myöhemmin tilanne oli toinen. Helsingissä liikkuvat venäläiset veitsenteroittajat, jotka huusivat "slipa sax, slipa rakknif, slipa pennknif, slipa bra knif" olivat yhtä lailla kevään merkki kuin jäätelöä myyvät maanmiehensä (Hbl 8.5.1875, 19.3.1880). Teroittajat tunnettiin nimenomaan huudostaan: "Slipa knif, slipa sax, slipa rakkni-i-i-ifvar" (Hbl 10.11.1889) & "jag slipar saxar, slipar knifvar, slipar bra" (Wasa Tidning 9.5.1897).

Aili Salli Ahde-Kjäldman (s. 1892) kuvaa muistelmassaan Kotini vuosisadan lopun Helsingissä (1964) näkymää lastenkamarin ikkunasta Iso-Roba 6:n sisä pihalle.

Siellä liikkui monenlaista väkeä, jota kelpasi katsella. Veitsen ja saksien teroittajia, jotka vuorollansa huusivat: "shliipa, shliipa shakshar", ääntäen sen hauskasti venäkänvoittoisesti. Oli lystiä seurata, miten he jalallaan polkivat vipua, joka pyöritti hohkakiveä, niin että vesi alla olevassa kaukalossa lainehti ja roiskui. Nämä "sliiparit" olivat tärkeitä elinkeinoharjoittajia ja heillä oli kiitollisia asiakkaita joka talossa." (s. 25)

Ruotsinkielisen huudon takia veitsenteroittajat saivat suomenkielessä nimen liippasaksi ja heitä kutsuttiin myös veitsensliippaajiksi (Haminan Sanomat 12.10.1894). Veitsenteroittajia liikkui myös maaseudulla.

Kansan kuvalehti 9/1933
Copilotin värittämänä