Yhteinen merkkipäivä vuonna 1830

Turun Wiikko-Sanomat julkaisi 1.5.1830 Keisarillisen Majesteetin Plakaatin, "Jubel-Juhlan pitämisestä yli koko Suomen Suuren Ruhtinanmaan, sen uskontunnustuksen muistoksi, jonka Evangeliumillinen Lutheruksen Seurakunta Augsburgin kaupungissa 300 vuotta sitten julkisesti edespani". Juhlapäiväksi määrättiin 25.6.1830 "elikkä seuraava päivä Johanneksesta".

Tämä juhla varmasti toteutettiin jokaisessa seurakunnassa, mutta uskonnolliseen aiheeseen eivät sopineet maalliset elementit. Kerrottavaa oli vain kahdesta kaupungista. Vaasassa

vietti Vaasan Biblia-Seura 12:sen kerran perustamisensa muistoa. Tämä muistojuhla, jolle oli Kuuluutuksen kautta saarnastuoleista kuttutut kaikki Seuran Jäsenet ja muut kristillisyyden ystävät, jotka asuvat Kaupungisa ja lähimmäisisä Pitäjisä, vietettiin Kaupungin kirkosa ja julistettiin mainittuna päivänä, kello 6 jälk. puol. päiv. soittamalla kirkon isolla kellolla. Se runsas väestö, joka oli ollut Jubeli Juhlaa viettämäsä, jonka juhlan ruottalaisesa päiväkirkosa myös rippi-lapset ensikerran kävivät Herran ehtoollisella, oli myös enimmitten tätä muistoa vietettäisä saapuvilla.  (Oulun Wiikko-Sanomia 31.7.1830) 

Ehkä muissakin seurakunnissa juhannuksen jälkeiseen juhlapäivään oli yhdistetty konfirmaatio. Helsingissä tilaisuus hyödynnettiin ainutkertaiseen tapahtumaan:

Helsingin Kaupungisa on viimme Jubeli-Juhlaa vietettäisä myös pantu perustuskivi Uuteen Evangeliumin Uskolaisille rakennettavaan kirkkoon. Päätettyä Jumalan palveluksen, lähtivät Korkeimmat Esivallanmiehet, Virkamiehet, Akademian Opettajat, Papit, Skoulun Opettajat ja Kaupungin Vanhimmat tavallisesa järjestyksesä sille paikalle, johon tämä Kirkko tulee tehtäväksi. Hippakunnan Pispa piti, sinne tultua, soveliaan hengellisen puheen, josa hän myös mainitti tämän Kirkon, valmiiksi saatua, kuttuttavan Nikolain Kirkoksi. Asianomaiset virkamiehet, joitten ammatti on hoitaa' maakunnan huonetrakennuksia ja muita semmosia yhteisiä, toivat rahoja ja medaljoita, yhen kutakin kaikkia laatuja, joita tänä vuonna on Venäjän Valtakunnasa valmistettu, ja muuraus aineita. Sitten menivät Keisarillisen Senatin Jäsenet ja Suomen Hallituksen Korkeimmat Esimiehet Pispan ja Maaherran kansa Perustus-kiven luokse ja, pantuansa pienosen arkun, johon nämät rahat olivat kätketyt, perustuksen alle, niinkuin uutta yhteistä isompaa huonetta perustaisa on tavallinen, muurasivat he omin käsin päällyksen umpeen, jota seremoniata toimittaisa Suomen entinen kaikilta kunnioitettu General-Guvernöri myös oli seurasa. (Oulun Wiikko-Sanomia 17.07.1830 no 29)

Kadonneet kuvat Hämeenlinnasta ja Helsingistä

 

Finland Allmänna Tidningissä mainostettiin 19.7.1823 mahdollisuutta nähdä Cosmorama, joka esitti kuvina Pietarin keskeiset alueet. Ilmoituksen allekirjoittanut Fr. Otto oli kotoisin Hannoverista. Hän oli tullut toukokuun lopussa Pietarista Viipuriin , jossa hän oli esittänyt myös näkymiä Sveitsistä, Ranskasta, Englannista, Saksasta jne (Wiburgs Wochenblatt 24.5.1823). Myös Helsingissä ehdittiin nähdä koko kuvavarasto, sillä ilmoitusten mukaan viimeinen päivä koitti 29.7.1823.

Ilmoittelu Turussa alkoi kuukautta myöhemmin, joten aikaa jäi pienemmissä kaupungeissa esiintymiselle, aivan kuten Viipurin ja Helsingin välissä. Turussa yleisöä riitti kuukaudeksi (Åbo Tidning 27.8.1823, 27.9.1823). Mahdollisesti Fr. Otto lähti kiertämään Pohjanlahtea, sillä sanomalehti-ilmoituksia löytyy seuraavaksi Tukholman sijasta Upsalasta, jossa marraskuun lopussa oli näytteillä Pietarin ohella Pariisi, Sveitsi, Englannin Dover, Ranskan Calaisin tori sekä Waterloon taistelu 8.1.1815 (Upsala stads och länstidning 29.11.1823)

Seuraavat mainokset ovat tammikuulta 1824 Örebrosta, helmikuussa Norrköpingistä, maaliskuussa Linköpingistä ja huhtikuusta alkaen Göteborgissa, jossa oli viimeistään esillä suuri Fr. Otton maalaama Tukholma-kuva, joka ympäröi katsojat. Toukokuun puolella näytettiin myös panoraamakuvaa Göteborgista. Näytökset jatkuivat heinäkuun alkuun, jolloin Fr. Otto teki lähtöä Norjan puolelle.(Calmar Tidning 10.7.1824)

Fr. Otto oli varmasti liikkunut muuallakin, mutta kaksi vuotta myöhemmin hän palasi Göteborgiin Norjasta (Götheborgs Tidningar 22.8.1826). Ilmoittelu alkaa uudelleen vasta Tukholmassa, jossa uutuuksiin kuuluu Bergenin ja Trondheimin näkymien ohella Hämeenlinna. (Dagligt Allehanda 23.1.1827)

Mahdollisesti Fr. Otto oli tehnyt luonnoksia Suomessa kesällä 1823. Tai sitten hän oli saanut käsiinsä Carl von Kügelgenin töistä tehdyt painokuvat. Niihin kuuluu myös näkymiä Helsingistä, joka korvasi Hämeenlinnan kuvaohjelmassa maaliskuun alussa.  

Oltuaan Tukholmassa tammikuusta toukokuuhun 1827 Fr. Otto ilmeisesti kiersi pienempiä kaupunkeja, joista sanomalehti-ilmoituksia osui hakuun vain Karlskronasta elokuussa. Tämän jälkeen mies ja panoraamansa katoavat näkyvistä.

Muita tulee tietenkin tilalle, ks. Kosmorama?

Kauppalaivatilastoja 1796-1806

Yllänäkyvä tilasto alkuvuodesta 1805 Alicantessa käyneistä ruotsalaisista laivoista julkaistiin Handels Tidningissä 23.8.1805. Erilaisia katsauksia ulkomaisista satamista löytyy satunnaisesti, mutta Handels Tidning julkaisi 1800-luvun alkuvuosina myös järjestelmällisemmin tilastotietoa Ruotsin kaupunkien kauppalaivastoista. (*) Kaikki Suomen kaupungit eivät ole aina mukana, mutta tein koosteen omaksi opikseni.

Björneborg. 

• 1797: 12 fartyg om 538 läster med 116 sjömän. 
• 1798: 11 fartyg af 519 lästers drägtighet samt 86 sjömän. 
• 1799: 15 fartyg om 641 lästers samt 82 sjömän. 
• 1800: 19 fartyg om 822 läster och 84 sjömän. 
• 1801: Fartyg 19 / Lästetal 658 / Skeppare 22 / Sjömanskap 156. 
• 1804: Fartyg 16 / Lästetal 757. 
• 1805: Fartyg 15 / Lästetal 546.
• 1806: Fartyg 15 / Lästetal 716 3/4.

Borgo. 

• 1801: Fartyg 8 / Lästetal 534 / Skeppare 8 / Sjömanskap 59. 
• 1804: Fartyg 4 / Lästetal 546 1/6. 
• 1805: Fartyg 4 / Lästetal 634 1/2.
• 1806: Fartyg 5 / Lästetal 711.

Brahestad. 

• 1796: 7 fartyg om 620 1/2 läster med 88 sjömän. 
• 1797: 7 fartyg af 709 lästers drägt, med 81 sjömän. 
• 1798: 8 fartyg af 821 läster och 91 sjömän. 
• 1799: 7 fartyg om 664 läster och 74 sjömän. 
• 1800: 10 fartyg af 909 läster, med 58 sjömän. 
• 1801: Fartyg 7 / Lästetal 658 / Skeppare 7 / Sjömanskap 55. 
• 1804: Fartyg 6 / Lästetal 536 1/2. 
• 1805: Fartyg 4 / Lästetal 382 1/2.
• 1806: Fartyg 1 / Lästetal 76. (matkoilla olleita aluksia ei ilmoitettu)

Christinestad. 

• 1796: 1 fartyg om 51 läster samt 48 sjömän. 
• 1797: 4 fartyg om 175 läster och 52 sjömän. 
• 1798: 5 fartyg om 231 läster, och 58 sjömän. 
• 1799: 3 fartyg af 76 lästers drägt och sjömän. 
• 1800: 4 fartyg af 227 läster och 56 sjömän. 
• 1801: Fartyg 3 / Lästetal 182 / Skeppare 6 / Sjömanskap 70. 
• 1804: Fartyg 6 / Lästetal 364. 
• 1805: Fartyg 6 / Lästetal 368.
• 1806: Fartyg 7 / Lästetal 424.

Ekenäs. 

• 1796: 10 fartyg om 673 2/3 lästers drägt med 62 sjömän. 
• 1797: 11 fartyg, innehållande tillhopa 692 läster, och 68 sjömän. 
• 1798: 15 fartyg af 975 läster och 89 sjömän. 
• 1799: 10 fartyg af 589 läster och 65 sjömän. 
• 1800: 9 fartyg af 536 läster samt 57 sjömän. 
• 1801: Fartyg 9 / Lästetal 530 / Skeppare 9 / Sjömanskap 54. 
• 1804: Fartyg 8 / Lästetal 582. 
• 1805: Fartyg 9 / Lästetal 646.
• 1806: Fartyg 7 / Lästetal 494 1/4.

Gamla Carleby. 

• 1796: 13 fartyg af 1630 2/3 lästers drägtighet och 156 sjömän. 
• 1797: 15 fartyg om 1519 lästers drägtighet och 194 sjömän. 
• 1798: 13 fartyg af 1487 lästers drägtighet samt 144 sjömän. 
• 1799: 17 fartyg om 1804 läster med 201 sjömän. 
• 1800: 16 fartyg af 1706 lästers drägtighet samt 204 sjömän.
• 1801: Fartyg 19 / Lästetal 2288 / Skeppare 20 / Sjömanskap 211. 
• 1804: Fartyg 23 / Lästetal 2282. 
• 1805: Fartyg 24 / Lästetal 2163.
• 1806: Fartyg 19 / Lästetal 1806 1/4.

Helsingfors. 

• 1796: 17 fartyg, innehållande tillsammans 1255 7/10 läster, med 176 sjömän. 
• 1797: 21 fartyg af 1442 lästers drägt och 144 sjömän. 
• 1798: 20 fartyg om 1520 läster och 200 sjömän. 
• 1800: 25 fartyg om 1817 lästers drägtighet, med 245 sjömän. 
• 1801: Fartyg / Lästetal / Skeppare / Sjömanskap. 
• 1804: Fartyg 25 / Lästetal 2545. 
• 1805: Fartyg 25 / Lästetal 2742 1/4.
• 1806: Fartyg 26 / Lästetal 2988.

Jakobstad. 

• 1796: 13 fartyg om 940 läster och 100 sjömän. 
• 1797: 14 fartyg om 1168 läster samt 128 sjömän. 
• 1798: 8 fartyg, innehållande tillsammans 609 läster samt 129 sjömän. 
• 1799: 12 fartyg om 892 läster samt 176 sjömän. 
• 1800: 22 fartyg om 1831 läster och 224 sjömän. 
• 1801: Fartyg 17 / Lästetal 1479 / Skeppare 23 / Sjömanskap 198. 
• 1804: Fartyg 19 / Lästetal 1610. 
• 1805: Fartyg 16/ Lästetal 1324 1/2.
• 1806: Fartyg 11 / Lästetal 923.

Kaskö. 

• 1796: 3 fartyg tillhopa af 318 1/2 läster jemte 23 sjömän. 
• 1797: 4 fartyg om 369 läster, med 30 sjömän. 
• 1798: 4 fartyg af 369 läster och 34 sjömän. 
• 1799: 4 fartyg, hållande tillsammans 366 läster, med 35 sjömän. 
• 1800: 2 fartyg om 262 läster och 30 sjömän. 
• 1801: Fartyg 3 / Lästetal 315 / Skeppare - / Sjömanskap 25. 
• 1804: Fartyg 2 / Lästetal 151. 
• 1805: Fartyg 1 / Lästetal 102 1/2.

Lovisa. 

• 1796: 5 fartyg om 1102 läster, 168 matroser.  
• 1797: 6 fartyg om 1180 läster och 136 sjömän. 
• 1798: 6 fartyg om 1133 läster med 157 sjömän. 
• 1799: 9 fartyg af 1708 läster och 184 sjömän. 
• 1800: 11 fartyg om 1916 läster, med 185 sjömän. 
• 1801: Fartyg 11 / Lästetal 2039 / Skeppare 12 / Sjömanskap 185. 
• 1806: Fartyg 10 / Lästetal 1263.

Ny-Karleby. 

• 1800: ingen utrikes sjöfart. 
• 1801: ingen utrikes sjöfart. 
• 1804: Fartyg 2 / Lästetal 167.
• 1806: Fartyg 3 / Lästetal 315 1/4.

Torneå. 

• 1796: -- 15 sjömän. 
• 1797: -- 17 sjömän. 
• 1798:  -- 19 sjömän. 
• 1799:  -- 17 sjömän. 
• 1800: 2 fartyg om 133 läster och sjömän. 
• 1801: Fartyg 2 / Lästetal 164 / Skeppare 2 / Sjömanskap 29. 
• 1804: Fartyg 4 / Lästetal 490. 
• 1805: Fartyg 4 / Lästetal 490 3/4.
• 1806: Fartyg 3 / Lästetal 485.

Uleåborg. 

• 1796: 6 fartyg af 474 lästers drägt med 110 sjömän. 
• 1797: 5 fartyg om en sammanräknad drägtighet af 563 läster, 150 sjömän. 
• 1798: 8 fartyg om en sammanräknad drägt 845 läster, med 137 sjömän. 
• 1799: 9 fartyg tillhopa af 1105 lästers drägtighet och 224 sjömän. 
• 1800: 11 fartyg om 1348 läster och 245 sjömän. 
• 1801: Fartyg 12 / Lästetal 1497 / Skeppare 12 / Sjömanskap 212. 
• 1804: Fartyg 5 / Lästetal 684 1/2. 
• 1805: Fartyg 5 / Lästetal 736.
• 1806: Fartyg 3 / Lästetal 408.

Wasa. 

• 1796: 6 fartyg om 818 läster och 101 sjömän. 
• 1797: 6 fartyg om 878 läster samt 102 sjömän. 
• 1798: 7 fartyg af en sammanräknad drägtighet af 908 läster med 119 sjömän. 
• 1799: 10 fartyg, inalles af 1033 lästers drägtighet, med 118 sjömän. 
• 1800: 9 fartyg om 1014 lästers drägtighet, med 66 sjömän. 
• 1801: Fartyg 9 / Lästetal 1169 / Skeppare 10 / Sjömanskap 83. 
• 1804: Fartyg 8 / Lästetal 1090 5/6. 
• 1805: Fartyg 11 / Lästetal 1319 1/3.
• 1806: Fartyg 9 / Lästetal 1029.

Åbo. 

• 1796: 18 fartyg om 2663 läster samt 427 sjömän. 
• 1797: 19 fartyg, innehållande 2423 läster, och 468 sjömän. 
• 1798: 19 fartyg af 2735 läster, med 399 sjömän. 
• 1799: 16 fartyg om 1922 lästers drägt samt 456 sjömän. 
• 1800: 16 fartyg af 2140 läster samt 449 sjömän. 
• 1801: Fartyg 15 / Lästetal 1815 / Skeppare 23 / Sjömanskap 318. 
• 1804: Fartyg 17 / Lästetal 2305. 
• 1805: Fartyg 15 / Lästetal 2301.
• 1806: Fartyg 17 / Lästetal 2527.

(*)

• Om Swenska Coopvaerdi-farten på utrikes orter. Handels Tidning 16.4. 1802 & 20.4.1802
• Summarisk förteckning öfwer nedannämde Swenska Städers Kofferdi-fartyg och Sjömanskap för år 1799. Handels Tidning 22.2.1803.
• Summarisk förteckning öfwer nedannämde Swenska Städers Kofferdi-fartyg och Sjömanskap för år 1800. Handels Tidning 12.6.1804.
• Summarisk förteckning öfwer nedannämde Swenska Städers Kofferdi-fartyg och Sjömanskap för år 1801. Handels Tidning 15.6.1804.
• Summarisk förteckning öfwer nedannämde Swenska Städers Kofferdi-fartyg  för år 1804. Handels Tidning 24.12.1805.
• Summarisk förteckning öfwer nedannämde Swenska Städers Kofferdi-fartyg för år 1805. Handels Tidning 17.6.1806.
• Summarisk förteckning öfwer nedannämde Swenska Städers Kofferdi-fartyg för år 1806. Handels Tidning 19.6.1807.

Tuohikengissä karannut

Pekka Kaukonen (s. 1703) ja Kaarina Kiukas (s. 1703) perustivat Juvan Vuorenmaan kylään perheen 1740-luvun lopulla. Modernin kuvauksen mukaan

Vuorenmaa kuuluu Savonselän vedenjakaja-alueeseen. Aluetta leimaavat karut moreenimaat ja soiden runsaus. Harjannetta ympäröivät suot. Kylä on rakentunut kahdelle moreenimäelle, joista toinen on alueen korkein, 182 metrin korkeuteen kohoava Tuhkainmäki. Kylän alueella on muutama pieni tummavetinen lampi sekä etelälaidalla Nevajärvi. Kylää halkoo Vuorijoki, joka oli aikoinaan uittokäytössä. Vuorijoki virtaa pohjoiseen päin kohti Ankeleenjärveä ja Virtasalmea. Parhaat näköalat ympäristöön avautuvat Antinkalliolta.

Pekalle ja Kaarinalle syntyi ainakin viisi poikaa: Carl (s. 20.2.1740), Niels (s. 12.7.1741), Johannes (s. 28.6.1745), Grels (s. 22.2.1748), Eric (s. 19.3.1751). Kaarina valitettavasti kuoli jo 28.5.1754. Lapset saivat äitipuolen tai kaksi. Pikkusiskojen Anna (s. 30.11.1757) ja Maria (s. 10.8.1762) äidiksi on kasteissa merkitty Regina Segerberg (s. 1733), joka on myös rippikirjassa (Juva RK 1752-59, 84). Juvan haudattujen listassa ei ole sopivaa Reginaa, joten ilmeisesti myöhempien kasteiden äiti Anna Segerberg on sama nainen, jolla siis myös lapset Carin (s. 23.8.1769), Maria (s. 22.6.1774) ja (s. 3.7.1778) 

Reginaa 30 vuotta vanhempi Pekka kuoli 3.1.1769. Kaksi vuotta myöhemmin Turun lääninkanslia etsintäkuulutti päälle 20-vuotiaan miehen Grels Kauckoin Juvan Vuoreman kylästä. Tämä oli maannut äitipuolensa ja neuvonut tälle sikiön tuhoamisen ennen karkuun lähtöä. Tuolloin hänellä oli päällään vaaleanharmaa sarkatakki, pellavaiset housut, päässään valkoinen neulottu villa myssy ja jaloissaan tuohikengät.

Tyttöjen sisäoppilaitos Maaningassa?

Tätä kirjoittaessani Maaningan Korholan tila esittäytyy verkkosivuillaan kartanona ja tarjoaa juhlapalveluita. Nimimerkki -i -g kertoo puolestaan artikkelissaan Flickskolan på mormors tid (Astra 2/1928), että Korholassa toimi tarkemmin määrittelemättömänä aikana Keski-Suomen vanhimpiin kuulunut sisäoppilaitos "Jackska pension": "Enligt den tidens okomlicerade förhållanden utgjorde samma rum, med omsorgsfullt tillklistrade fönster, såväl sovrum, matrum som klassrum för de smä disciplarna." Ilmaisun detaljit ovat vakuuttavia, mutta löytyykö muita lähteitä?

Nimi Jack viittaa artikkelin kuvituksen perusteella Anette Sofiaan (s. 2.11.1813) ja tämän veljentyttäreen Olga Mariaan (s. 24.12.1836). Anette Sofia oli muuttanut kirjansa Maaninkaan vuonna 1846, kun veljensä Nils Gustaf oli ollut muutaman vuoden seurakunnan kappalaisena. Anette Sofia on merkitty vuokralaiseksi toisaalla, mutta oletettavasti vieraili useasti kappalaisen puustellissa (Maaninka RK 1843-53, 408, 69). Siellä ei ollut asiat 1840-luvun lopussa parhaalla mahdollisella tavalla, sillä kolme lasta kuoli nuorina ja heidän äitinsä vuonna 1850 (Maaninka LK 1843-53, 688; RK 1843-1853, 447). Paimenmuiston mukaan Nils Gustaf vapautettiin vuoden 1854 lopussa vuodeksi virastaan "juoppouden ja virkavirheiden takia". Tuolloin kanssaan asuivat Olga Maria ja Rosa Augusta (s. 20.3.1838).

Anette Sofia muutti Maaningalta Kuopioon vuonna 1854. Vuosina 1852-53 hän oli vuokralaisena Halola 6:ssa, joka Maanmittaushallituksen uudistushakemiston mukaan on "Vanha Korhola". Nämä ovat siis todennäköisimmät vuodet sisäoppilaitokselle.

Helsingfors Dagblad 27.2.1878

Nimimerkki -i -g:n mukaan opetus jatkui Kuopiossa eikä tätä ole mitään syytä epäillä, vaikka siitä ei ole varsinaisia todisteita. Anette Sofia oli muuttanut Kuopioon isänsä kanssa ja tämän kuoltua vuonna 1857 hän tarvitsi elatuskeinon (Kuopio RK 1848-1858, 28; 1859-1868, 22). Olga Marian muutettua Maaningalta Kuopioon naiset asuivat samoissa osoitteissa, joten yhteinen koulunpito sopisi kuvaan (Kuopio RK 1859-1868, 48, 14, 198, 179). Kuopiossa vuonna 1872 laaditussa koululistauksessa selkaista ei ole (Tapio 7.12.1872).

Finland 13.10.1892

Hernekeitoista ja kaltaisistaan

Hernevelli, hernepuuro, hernerokka ja ja hernekeitto esiintyvät 1800-luvun sanomalehdissä usein. Muun muassa siksi, että tuolloisille lukijoille Eesaun esikoisoikeuden myynti oli kelpo vertauskuva monissa yhteyksissä. Mitä muuta selviää?

Isänmaan ystävä kertoi 7.5.1897, että

Muinoin köyhä kansa erittäin talviaikana itseänsä elätti herneillä ja heillä oli niin suuri luottamus tähän ravintoaineesen, ettei heiltä koskaan saanut tätä puuttua toisten ravintoaineitten vaihetuksena. Yleisenä käsityksenä oli: "Kun on perunoita, leipää ja herneitä, niin saattaa muu ravinto olla laihempaakin, sillä, näillä ihminen pysyy terveenä ja voimallisena kovimpaakin työtä tekemään".

Hernekeitto yhdistyi arkeen myös 1700-luvun lopulla kirjoitetussa Ilmajoen pitäjänkuvauksessa, jossa rahvas söi  iltayhdeksältä kaalivelliä tai hernerokkaa (Ahti 11.10.1879). Vuosisata myöhemmin mallikelpoisen talonpojan pöydässä oli "Selvää leipää ja siististi laitettua voita, kalaa, lihaa, kaksi kivi-astiaa hyvällä ja voimallisella hernevellillä, kaikki puhtaalla valkealla pöytä-vaatteella, siihen lisäksi kolpakko hyvää tohisevaa olutta" (Pohjois-Suomi 21.7.1877). "Hernerokkaa keitetään herneistä ja sianlihasta, samaten papurokkaa Karjalassa, mutta Pohjoissuomessa on tämä herkku tuntematonta" (Koti ja yhteiskunta 10/1898)

Toisin paikoin taas hernekeitto kuuluu juhlaan. Henrik Wegeliuksen mukaan Vöyrillä 1820-luvulla suurima- tai hernekeitto lihan tai silavan kera oli parempaa ruokaa, jota syötiin sunnuntaisin. Suurimapuuro kuului juhlapäiviin. (Koti ja yhteiskunta 6-7/1894)  Vuosisadan lopulla Koivulahdella: "Tavallinen juhlaruoka täälläpäin on: tuores liha tahi silakat perunain kanssa, hernekeitto ja puuro. Varakkaimmilla kuuluu vielä olevan oivallinen pannukakku viimeiseksi." (Suomalainen 21.10.1895) 

Laskiaisena "sian sorkat sotketahan, possun posket poimitahan, makkaratkin mitatahan, pannu-kakot paistetahan, hernevellit vellotahan, voileivät voidellahan" (Vaasan lehti 14.1.1885). Toisen listan mukaan laskiaiseen kuului "keitetty maito ja leipä, läski ja hernekeitto" (Päijänne 12.3.1878) Kärkölästä todettiin, että "nyt laiskemmankin eukon pitää laittaa hernerokkaa, ja siihen nyt pannaan syksystä asti säilytetyt sian sorkat" (Uusi Suometar 12.3.1879) Maalahden pitäjässä "Laskiaispäivänä syödään hernerokkaa ja sianlihaa" (J. R. Aspelin, Kertomus Maalahden pitäjästä, Suomi 6/1877).  Kuten moniin muihinkin laskiaistapoihin, hernekeitoon liittyi uskomuksia.

"Jos kysymme vaimoilta, mitä päivälliseksi keitetään, niin varmaan meille vastaavat; "Hernerokkaa siansorkista". Tämä, näet, ei ole samallaista, kuin tavallinen rokka, vaan käytetään sitä keittäessä vuoden kuluessa kootut siansorkat, lihan siassa, jotka aina täksi säästetään. Tällaista rokkaa syödessänsä on jokaisen tarkka vaari pitäminen niistä pienistä luista, joita yhdessä ainoassa sorkassa löytyy toistakymmentä. Ne kaikki sittemmin kootaan metsään vietäväksi, samoin kuin lakasematki. Tarkoitus kuitenki lienee toinen, vaan sitä en tunne. Kukaties luullaan sikojen siten paremmin menestyvän." (Waasan lehti 10.3.1881)

"Joka talossa emäntä keitti papueli hernerokkaa, johon isännät toivat aitan ylisiltä sian sorkat maustimeksi. Jos rokan keittäminen laimin lyötiin ja jotakin muuta syötiin, sen pavut ja herneet kasvoivat ensi kesänä niin kovia, ettei keittämällä eikä kiehumalla tullut pehmeäksi. Niitä nimitettiin kivipavuiksi ja kiviherneiksi." (Kymi 25.1.1893)

Hernekeitto esiintyy myös monessa sotaväestä kertovassa tekstissä. Reserviläisille oli tarjolla "Leipää, silahkaa ja hernekeittoa oli tarjona" (Oulun lehti 18.7.1883). Ehkä oheinen resepti oli tuolloin käytössä. 

US 15.8.1885

 

Seuraavalta vuosikymmenellä mainitaan usein säilykkeiden käyttö."Päivällinen valmistettiin konserveista (hernekeittoa ja perunahöystettä)"... "Päivällinen valmistettiin konserveistä niinkuin edellisenäkin päivänä: osa miehistöstä ei kuitenkaan voinut syödä hernekeittoa, syystä että se oli väkevää ja ne jotka söivät antoivat sen heti ylön, sitä vastoin olivat kaikki tyytyväisiä perunahöysteeseen." (Lukemisia Suomen sotamiehille 5/1895) 

Ja tietenkin hernekeittoa syötiin erityisesti torstaisin?  Sekä Kasvitarha että Koti ja Yhteiskunta -lehden 1890-luvun ruokajärjestyksissä hernekeitto on usein torstain kohdalla, mutta kyse ei ole itsestään selvyydestä. Esimerkiksi Työtilastollinen aikauslehti 1/1908 sijoittaa hernekeiton perjantaille ja Kaikuja Kajaanista jakoi 9.1.1908 kansakoulun ruokalistan, jossa hernekeittoa tarjottiin sekä keskiviikkona että perjantaina, mutta ei torstaina. Vuonna 1908 Jokamiehen ja joka naisen viikkolehti sijoitti hernekeiton torstaille samoin kuin seuraajansa Jokamiehen viikkolehti vuonna 1909. Kansakoulu saattoi kuitnkin vuonna 1915 tarjota hernekeiton maanantaina (Opettajain lehti 14/1915). Helsingissä lapsille jaettiin Amerikasta saatua avustusruokaa ja hernekeitto osui keskiviikolle (Riihimäen Sanomat 12.7.1919). Tamperelainen kunnan keittiö tarjosi hernekeiton maanantaina ja perjantaina, torstaina kalakeittoa (Aamulehti 30.5.1920). Varhaisin paikka, jossa hernekeitto näyttää vakiintuneen torstaille oli Helsingin elintarvetoimiston keskuskeittola. Problematiikkaan pitänee palata vielä myöhemmin. 

osumat "hernekeitto torstai"~10

Luumäki, Pietari, Konstantinopoli, New York

Fredrik Hyren (s. 7.2.1812) aloittaa julkaistun omaelämäkerrallisen tekstinsä lauseella "Few men can present to the world a stranger Autobiography than I", mikä pitää paikkansa.[1]  Seuraavasta lyhennelmästä jää paljon pois.

Luumäki. Fredrikin lapsuudenperhe Luumäen Hyyrylässä näyttää hyvin tavanomaiselta talonpoikaiselta perheeltä. Isä Johan Tuomaanpoika Hyyrynen oli kuudennusmies ja  niin edistysmielinen, että lähetti Anders-poikansa (s. 1804) kouluun ensin Haminaan ja sitten Porvooseen. Fredrik olisi myös halunnut kouluun, sillä omien sanojensa mukaan hän oli lapsuudessaan epätavallisen älykäs. Hän oppi lukemaan jo neljävuotiaana ja piti enemmän lukemisesta kuin muiden lapsien kanssa leikkimisestä. Isä oli ensin kieltäytynyt kulujen vuoksi, mutta heltyi ja Fredrik aloitti 10-vuotiaana Haminan koulussa.[1, 2] Veljensä oli ollut 13-vuotias aloittaessaan, joten voi olla, että Fredrik sai myöntävän vastauksen nopeammin kuin kertoo. Vanhemmistaan ja kodistaan ei muistelmasta irtoa tietoa.

Helsinki. Fredrik aloitti yliopisto-opinnot syksyllä 1832.[2] Kolme vuotta myöhemmin, jouluna 1835 hän koki itselleen merkityksellisen uskonnollisen kääntymyksen.[1] Suvun muistoissa vuosissa merkityksellisintä oli se, että savo-karjalaisen osakunnan kurinpitopöytäkirjaan merkittiin Fredrikin ja August Ahlqvistin välinen tappelu, jossa Fredrik oli potkaissut Ahlqvistia.[3]

Pietari. Saatuaan kandidaatinpaperit kesällä 1837, Fredrik lähti Jumalan ääntä kuunnellen Pietariin, vaikka oman kuvauksensa mukaan hänellä ei ollut siellä erityistä tekemistä ja elämisensä oli köyhää. Keväällä 1839 hän aloitti opinnot Venäläisessä itämaiden tutkimusinstituutissa.[1]

Konstantinopoli. Jo ennen kieliopintojensa päättymistä Fredrik lähetettiin Konstantinopoliin, Venäjän sikäläiseen lähetystöön. Keväällä 1843 hän kävi kuriirina Ateenassa. [1] Vuoden lopulla Konstantinopoliin tuli G. A. Wallin, joka oli opiskellut Fredrikin kanssa yhtä aikaa. Hänen lausuntonsa Fredrikistä ei ole mairitteleva:

Han hade nu legat trenne år här och glömt allt det ringa han hade lärt sig i orientalia; i dess ställe hade han här laggt sig på studium af vattenkuren och af bibeln, men isynnerhet af Johannis uppenbarelsebok, till hvilken han hade någon Engelsk kommentar. Han var galnare nu än förr och torde väl alldrig bli rätt som andra, utan att dock bli mer än andra.[4]

Vuoden 1844 alussa Fredrik lähetettiin Erzroomiin auttamaan rauhanneuvotteluissa Turkin ja Persian välillä. Vaikka uransa oli omasta mielestään hyvällä mallilla Jumalan ääni johdatti Fredrikin kesällä 1845 Konstantipolin kautta takaisin Pietariin.[1] 

Matka New Yorkiin . Huhtikuussa 1846 Fredrik kertomuksensa mukaan jätti Pietarin ja toukokuun 10. päivä astui Haminassa kauppalaivaan, joka oli matkalla Lyypekkiin. Sieltä hän jatkoi Hampuriin, jossa astui 12.6.1846 ruotsalaiseen Enterprise-laivaan. Se ylitti Atlanttia kaksi kuukautta ja Fredrik saapui New Yorkiin 12.8.1846, mukanaan kaksi arkullista aasialaisia erikoisuuksia. [1] Lähtötiedon vahvistaa ruotsalainen sanomalehti, mutta valitettavasti verkkopalveluista ei löydy tämän matkan matkustajalistaa.[5] 

Maihin päästyään Fredrik tutustui Ruotsista tulleeseen metodistisaarnaajaan O. G. Hedströmiin, joka toimi juuri tähän aikaan satamassa ja vastaanotti Skadinaaviasta tulleita siirtolaisia Metodismi ei vastannut Fredrikin uskonnollisia tarpeita ja ajattelua, joten hän lähti pian omille teilleen. [1,6]  

Yhdysvalloissa.  Fredrikin mainitsemien paastojaksojen perusteella hän liikkui ensimmäisinä vuosina itäisissä osavaltioissa. [1] Vuoden 1859 alussa hän oli New Yorkin Jamestownissa, jossa hän herätti huomiota kaiken muun ohella siksi, ettei suostunut riisumaan myssyään.[7] Vuosina 1860-1868 hän sanoo enimmäkseen olleensa Pennsylvaniassa etsimässä malmeja yms.[1] Fredrik Hyrén tuskin siis henkilökohtaisesti vuonna 1860 lahjoitti  Kreikasta tuomaansa madonnankuvan Helsingin yliopiston etnografiselle museolle.[10]

Vuoteen 1848 mennessä Fredrik oli kirjoittanut elämäkertansa ranskaksi.[1] Vuonna 1859 oli myynnissä 16-sivuinen englanninkielinen versio, joka oli painettu vuonna 1858 Ohion Clevelandissa .[7] Helsinkiin päätyi muutamia kappaleita vuonna 1869 painettua versioita, joka referoitiin sanomalehteen. [8] Yhdysvaltain kongressin kirjastossa on vain vuonna 1870 painettu kirja samoin kuin Kansalliskirjastossa.[1, 9] Se on viimeinen elonmerkki Fredrik Hyrénistä, joka oli heinäkuussa 1870 Bostonissa.

P. S. Fredrik Hyren ei ollut ainoa yliopistossa opiskellut ja Amerikkaan hävinnyt 

Lähteet:

[1] Frederic Hyrén: The New Dispensation, Dispensation of the Fulness of Times, or Christianity explaind by new revelations, together with a sketch of the autobiography of the author. 4th edition. 1870

[2] Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Fredrik Hyrén. Verkkojulkaisu 2005 

[3] J. G. Vuoriniemi. Pieniä perhemuistoja suurista miehistä. Forssan lehti 13.2.1929

[4] Georg August Wallins reseanteckningar från Orienten åren 1843-1849 : dagbok och bref. Georg August Wallin ; efter resandens död utgifna af S. G. Elmgren.

[5] Göteborgs Handels- och sjöfartstidning 29.6.1846

[6] Olof Gustaf Hedstrom, Wikipedia

[7] Mössepresten eller den Heliga Andas kyrka. Hemlandet det gamla och det nya 1.6.1859

[8] En finne, som har uppenbarelser i Amerika. Helsingfors Dagblad 5.11. & 11.11.1869 & I ett och annat. Helsingfors Dagblad 31.12.1869.

[9] Kirjastotietokanta & Finna.fi

[10] Kejserliga Alexanders-universitets etnografiska museum. FAT 20.11.1860

Yhteisiä merkkipäiviä vuosina 1828-29

Muotokuva vuodelta 1825
Wikimedia

Keisarien Aleksanteri I:n ja Nikolai I:n äiti Maria Fjodorovna kuoli 5.11.1828. (Wikipedia kertoo, että hänen nimikkokatujaan Helsingissä ovat sekä Mariankatu että Sofiankatu.) Tieto kuolemasta, kiitosjumalanpalveluksista ja aloitettavasta päivittäisestä kellosoitosta (ks. Valtakunnalliset kuninkaallisten sanomakellot) lähti Turusta seurakuntiin 24.11.1828 ja Porvoosta 21.11.1828.[1]

Kellojen soitto päättyi tavanomaisesti hautajaisiin, mutta tämä tuli tiedoksi seurakuntiin yli kuukauden viiveellä, Turusta 17.12.1828 ja Porvoosta 12.12.1828. Samalla ilmoitettiin valtakunnallisesta valituspäivästä 31.1.1829.[2]

Kevään lopulla Venäjä julisti sodan ottomaaneja vastaan. Seurakunnissa piti siis ryhtyä lukemaan erityistä rukousta, mistä tiedotettiin Turusta käsin 11.6.1828 [3] Seurakunnat saivat pian myös ohjeet voittojen yhteydessä järjestettäviin kiitosjumalanpalveluksiin.[4] Aihe näihin saatiin, kun Venäjän joukon valtasivat Silistrian ja myöhemmin Adrianopelin sekä muita kaupunkeja. tästä kerrottiin seurakuntiin Turusta 22.9.1829 ja Porvoosta 18.9.1829.[5]

Tiedonkulussa oli vielä huomattavaa viivettä, sillä kiertokirjeiden lähtiessä tuomiokapituleista, rauha Adrianopolissa oli jo solmittu. Tästä julkaistiin epävarma tieto suomalaisessa sanomalehdessä lokakuun alussa ja jo pari päivää myöhemmin luettiin rauhan iloisesta vastaanotosta Pietarissa.[6] Sanomalehdestä voitiin lukea myös keisarin rauhasta kertova manifesti.[7] Virallinen tieto liikkui hitaammin ja rauhasta sekä järjestettävistä kiitosjumalanpalveluksista kerrottiin kiertokirjeissä Turusta 21.10.1829 ja Porvoosta 21.10.1829.[8]

Helsingissä kiitosjumalanpalvelusta vietettiin jo 18.10.1829 ja illalla kaupungissa oli yleinen juhlavalaistus.[9] (Porvaristo järjesti erikseen 24.10.1829 juhlat, joilla kunnioitettiin rauhan ohella Suomen opetustarkk’ampujapataljoonan liittämiselle henkikaartiin. Tämänkin yhteydessä kaupungissa oli juhlavalaistus.[10])

Turussa kiitosjumalanpalvelus vietettiin 25.10.1829 tulipalon jälkeen uudelleen vihityssä kirkossa, mutta juhlavalaisuun ei ymmärrettävistä syistä ryhdytty. Juhlia kuitenkin järjestettiin useissa yksityiskodeissa.[11] Päivästä ilmestyi myös suomenkielinen uutinen:

Turusta 26 p. Lokak. Hänen Keis. Majest. käskyn jälkeen oli meille eiläinen päivä ylistys ja ilojuhla tehdyn rauhan edestä Turkin valtakunnan kanssa. Jälkeen päätetyn Jumalanpalvelluksen Saarnastuolilla luettiin ensin Keis. Majest. armollinen Julistus siitä rauhasta ja sitte veisattiin Kiitosvirsi N:o 6. Täällä olevalla Grekalaisella Seurakunnalla oli myös eiläin ynnä sama ilojuhla.(Turun Wiikko-Sanomat 31.10.1829)

Porvoossa kiitosjumalanpalvelus vietettiin 1.11.1829 ja sen yhteydessä kerättiin hyväntekeväisyys rahasto.[12]  Vaasassa kiitosjumalanpalvelus vietettiin 1.11.1829 tykinlaukausten säestyksellä. Illalla pidettiin seurahuoneella baali ja keisarillisia maljoja nostettaessa laukaistiin tykit jälleen 101 kertaa. Köyhille kerättiin rahaa, mutta rahaa käytettiin myös kaupungin yleiseen juhlavalaisuun.[13]  

Kristiinankaupungissa kiitosjumalanpalvelus vietettiin 8.11.1829 tykinlaukausten säestyksellä. Illalla kaupunki oli valaistu ja raatihuoneella pidettiin "Societé"n tanssiaiset. Kuten Vaasassa, tykkejä käytettiin maljoja nostaessa. Tanssin lomassa osallistujilta kerättiin rahaa kaupungin köyhille.[14]  Myös Porissa kiitosjumalanpalveluksen päivä oli 8.11.1829. Kaupungissa oli illalla yleinen juhlavalaistus. Erityisesti oli satsattu rakennukseen, jossa pidettiin käsityöläisten tanssiaiset. Siellä oli kaksi symbolista kuultokuvaa.[15]  Oulusta kirjoitettiin suomeksi

Mennä Sunnuntaina, tämän Kuun 8:tena p., ilmotettiin myös tämän Oulun kaupungin väelle Herran Temppelisä se rauha, jolla Jumala on siunannut Armollisen Keisarimme huolta alamaistensa onnesta ja valtakunnan menestyksestä ja kunniasta. Aamulla kokousivat kaikki Esivallan miehet ja tulivat, juhlallisesa järjestyksesä, kirkkoon, josa Seurakunta, saarnan päätettyä ja kuultuansa Rauhan sanoman ilmotettavan Saarnastuolista, yhdistetyllä hartaudella veisasi Rauhan Jumalalle kiitos virren. Iltasella olivat kaupungin asukkaat ittekukin kynttilöillä valaisneet kaikki kaulle päin olevat akkunat, ja erinomattain oli Herrasväen Seuran kokous-paikka kaunistettu sekä lampuilla ulkopuolelta, että myös muutoin soveliailla kuvauksilla ja kirjotuksilla. (Oulun Wiikko-Sanomia 14.11.1829)

[1] ÅCB 238, VII:549; Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd utarbetadt af A. J. Hornborg. Borgå 1872 s. 252

[2] ÅCB 239, VII:553; Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd utarbetadt af A. J. Hornborg. Borgå 1872 s. 252

[3]  ÅCB 236, VII:543

[4]  ÅCB 242, VII:565

[5] ÅCB 242, VII:569; Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd utarbetadt af A. J. Hornborg. Borgå 1872 s. 252

[6] Finlands Allmänna Tidning 03.10.1829 no 115; Finlands Allmänna Tidning 06.10.1829 no 116

[7] Finlands Allmänna Tidning 17.10.1829 no 121

[8] ÅCB 243, VII:571; Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd utarbetadt af A. J. Hornborg. Borgå 1872 s. 252

[9] Finlands Allmänna Tidning 20.10.1829 no 122; Helsingfors Tidningar 21.10.1829 no 81

[10] Helsingfors Tidningar 28.10.1829 no 83; Finlands Allmänna Tidning 31.10.1829 no 127

[11] Helsingfors Tidningar 31.10.1829 no 84 

[12] Finlands Allmänna Tidning 08.12.1829 no 143

[13] Helsingfors Tidningar 25.11.1829 no 91; Finlands Allmänna Tidning 26.11.1829 no 138

[14] Finlands Allmänna Tidning 31.12.1829 no 152

[15] Finlands Allmänna Tidning 10.12.1829 no 144

Maaliskuun jumalanpalveluksissa luetut lait

Kansalliskirjaston digitointeihin kuuluu Yhteenweto njistä kuning. asetuxista, plakateista, kirjoituxista ja päätöxistä, iotka sarnastoleista pitä kirkoisa, osittain ylitze koko waldakunnan, ja osittain erinomaisisa paikkakunnisa ylösluettaman, ynnä tiedon kansa, millä ajalla wuodesta, njin myös paikkakunnasa, josa ylöslukeminen kustakin asetuxesta tapahtuman pitä. Hänen kuning. maj:tins armollisimman käskyn jälken kokoonpandu ja präntistä ulosannettu (1800). Tästä siis selviää ikivihreät tekstit, joita papit joutuivat toistuvasti lukemaan ja seurakuntalaiset kuuntelemaan. Kaiken muun kuulutettavan ohella.

Ajankohtainen teema oli metsästys tai tarkemmin sanottuna sen kieltoaika eli ääneen luettiin Kuning. Maj:tin lawiambi awoin Päällepano Metsän eläwitten ja Linduin pyytämistä ja Ambumista waastan, Puoli-Pastosta Olowin päiwähän asti; s.18 p. Maalis-Kuusa 1754 ja Kuning Maj:tin Armollinen Kieldo, Peldo-ja Metsä-Kanain (Rapphöns) luwatoinda saalista, ambumista ja myymistä wastan, annettu s. 6. p. Marras Kuusa 1772. Samaan aiheeseen liittyi "ainoastans njisä Maanpaikoisa, jotka Merenrannoilla owat" luettu Kuning.sen Maj:tin Armollinen, Julistus ja Kieldo, sitä Saari-Maisa tawallista Munamista, eli Wesi- Linnun Munain poisottamista ja häwittämistä wastan, s. 28. p. Syys-Kuusa 1762.

Lukuohjelmaan kuului myös Ulosweto Kuning:sen Maj:tin Armollisesta Asetuxesta, niiden njin kutsuttuin Tartareitten eli Mustalaisten, ja Zigeunein, njin myös muun laiskan irtaimen Wäen ymbärins Maata juoxemiscn estämisestä, sjitä 24 p. Maalis-Kuusa 1748. Siinä romanit saivat oman pykälänsä, jonka jälkeen "Kaikki irtain-wäki yhteisesti, niinmyös Judalaiset, Langain- ja Hakaintekiät, Luundansarit ja muut sen kaldaiset Taskuspelarit, tulewat tämän kanssa kowasti poiskieldyxi, kulkemasta ymbärins Maata mingä nimen alla se ikänäns olla mahta, koska ej heillä ole rehellisiä Passeja eli Matkakirjoja ylösnäyttä"

Lisäksi vuoden ensimmäinen rukouspäivä määrättiin 1700-luvun lopulla useimmiten maaliskuulle. Silloin piti lukea Kuning:sen Maij:tin Säändö, meidän Kristillisen Opimme ja Uskomme oikiasta harjoituxesta ja woimasa pitämisestä, tehty Stockholmisa s. 25 p. Kesä-Kuusa 1655.

Kauppatavaratilanne Suomen kaupungeissa talvella 1809-1810

Heinolasta raportoitiin 20.11.1809 lähiseutujen hyvästä sadosta, erityisesti tämä koski ruista, ohraa ja kauraa. Rauhan jälkeen suolasta ei ollut enää pulaa, mutta myytävänä ei ollut tarpeeksi silliä, silakkaa, kuivattua haukea, kapaturskaa, sokeria, hummereita ja posliinitavaraa .(Handels Tidning 22.12.1809)

Naantalissa oli 3.1.1810 meri auki. Tukholmaan olisi voinut lähteä viemään polttopuita, silakkaa, sianlihaa, talia, humalaa, pellavaisia ja puuvillaisia sukkia, vuorikangasta (? foderwäf), tuohta, lehmänvuotia, kuusenkaarnaa yms., ellei olisi pelätty jään ilmaantumista. Kaupungin porvarit olivat käyneet Tampereen markkinoilla toiveenaan elintarvikkeiden osto, mutta niitä oli vähän tarjolla ja porvarit Porista, Turusta ja Uudestakaupungista olivat samoissa aikeissa. Naantalissa oli kysyntää enemmän kuin tarjontaa sillistä, sokerista, punaviinistä, kapaturskasta, vehnäjauhoista, puuvillasta, "Hollannin langasta", tupakasta ja väriaineista. (Handels Tidning 26.1.1810)

Uudessakaupungissa kaupankäynti oli 2.1.1810 pysähtynyt. Leudon talven takia maaseudulta ei päästy rekikyydeillä tuomaan tavaraa kaupunkiin. Siellä oli pula elintarvikkeista, mutta myytävänä oli vielä sianlihaa, vuohenlihaa (Bock-kött), silakkaa, lahnaa, traania, lehmänvuotia ja villaa. Erityisesti kaupunkiin haluttiin ostaa vehnäjauhoja, sokeria, ruokaöljyä, etikkaa ja tupakkaa. (Handels Tidning 26.1.1810)

Mikkelistä oli 24.2.1810 lähdössä suuria lasteja viljaa Loviisaan ja Porvooseen. Myytävänä olisi ollut myös turkiksia, karhuntaljoja, turkkeja (tulupper), talia, vahakynttilöitä, kaviaaria, kalaliimaa (husbloss) ja hamppua. Myytäväksi olisi puolestaan mielellään saatu lisää arrakia, sitruunamehua, suklaata, kanelia, soijaa, nuuskaa, merenvahapiippuja, villakarstoja, pelikortteja (? kort), posliinitavaraa, hienoja hattuja, kampalankaisia sukkia, silkkihuiveja, värjäysaineita ja puutarhasiemeniä. (Handels Tidning 23.3.1810)

Kajaanissa oli markkinat 26.2.1810. Kaupaksi kävi erityisesti terva, kimprööki, höyhenet, porontaljat sekä suden-, ketun- ja jäniksennahat. Ostajina olivat ensisijaisesti Oulun kauppiaat. Epätavallista oli Arkangelin kauppiaiden saapuminen markkinoille. He ostivat keltaista, vihreää ja valkoista kangasta, silkkitavaraa, värjäysaineita (Indigo, Cochenille, Orleana) ja taoksia (? poleradt Smide). Tarjolla oli myös suolaa, kaikenlaista rautatavaraa (allt slags Jernsmide), patoja, värjäysaineita ja kalaa, mutta hinnat olivat korkeita, sillä kulkuyhteyksien vuoksi tavaran tuonti kaupunkiin oli mahdollista vain talvisin. (Handels Tidning 23.3.1810)

Hämeenlinnassa oli 4.3.1810 varastoissa tarpeeksi viljaa, kuminaa, pellavaa, hamppua, tattariryynejä ja paloviinaa. Kahvista oli suorastaan ylitarjontaa. Pulaa oli kuitenkin elintarvikkeista, mitä selitettiin sillä, ettei edellisenä vuonna ollut/kerätty tarpeeksi ruokaa karjalle. Kysyntää oli myös univormukankaalle, värjäysaineille, puuterille, lakalle, kirjoituspaperille, viinille, rommille, tupakalle, nuuskalle, puutarhasiemenille, läkkitavaroille ja villakarstoille. (Handels Tidning 23.3.1810)

Tammisaaresta kerrottiin 12.3.1810, ettei voita ollut paljoa tarjolla Keuruulla ja Lohjassa pidetyillä markkinoilla. Puutetta oli vehnäjauhoista, arrakista, nuuskasta, suklaasta, siirapista, puuvillasta, indigosta, silkkihuiveista sekä kupari-, tina- ja läkkitavarasta. (Handels Tidning 24.4.1810)

Pietarsaaressa oli 14.3.1810 myytäväksi pikeä, tervaa, kimröökiä, lankkuja, käsipaakoja (handspakar) ja jotain elintarvikkeita. Puutetta oli maltaista, vehnäjauhosta, riisiryyneistä, rusinoista, ruokaöljystä, arrakista, nuuskasta, värjäysaineista (indigo, bresilja), tankoteräksestä (?bunkstål), padoista, silkki- ja puuvillahuiveista, mustasta kankaasta (tarkemmin Halfkläde), pienistä peileistä, kirjoituspaperista, lakasta, puutarhasiemenistä, hylkeennahkasta ja posliinista. (Handels Tidning 24.4.1810)

Tampereella 17.3.1810 oli kahvia ja puuterisokeria, mutta pula muusta vastaavasta. Myytävänä oli kuitenkin viljaa, kuminaa, perunoita, humalaa, kampalankaisia kudonnaisia ja lampaanlihaa. Voita oli myyty korkealla hinnalla Turun ja Porin kauppiaille. Talvi ei ollut jäänyt leudoksi vaan Tampereella oli koettu helmikuun lopulla 29-30 asteen pakkaset. (Handels Tidning 24.4.1810)

Heinolassa todettiin 3.4.1810, että kaupungin läpi/ohi kulki päivittäin kohti Turkua hamppua, taljoja, talia, sianharjaksia, jouhia, saippuaa, vahakynttilöitä sekä hirssi- ja tattariryynejä. Helsingistä äskettäin tulleet olivat kertoneet, että siellä oli pulaa sillistä, sokerista ja tupakasta, (Handels Tidning 18.5.1810)

Raumalla toivottiin 11.4.1810 meren aukeamista kuun loppuun mennessä. Laivakuljetukseen oli tarjolla lautoja, koivuista polttopuuta, elintarvikkeita, humalaa yms. Kaupungissa puolestaan kävisi kaupaksi suola, maltaat, silli, vehnäjauho, univormukangas, "Hollannin lanka", ompelusilkki, kirjoituspaperi ja puutarhasiemenet. (Handels Tidning 18.5.1810)

Jaakko Krumbergin aikuiselämän monivaiheisuus

Jaakko Krumbergin lapsuudenmuistelma [1] päättyi epäonnistuneeseen kulkukauppayritykseensä talvisilla teillä. Lumista kulkemista on myös varhaisimmassa löytämässäni kirjoituksessaan Taika-uskoa kesällä 1887. [2] Pian sen jälkeen (ja ennen muistelmaansa) oululaisessa sanomalehdessä ilmestyi kirjoittamansa jatkokertomus Laitilan Anna, joka on hyvin fiktionmakuinen rakkaustarina.

Muistelmansa julkaisun jälkeen Krumberg jatkoi vuonna 1888 humoristis-realistisella tyylillä, jota edustaa lyhyt kertomus isännän kauppamatkasta.[4] Pidemmässä kertomuksessa [5] kaupungin markkinoille lähtee isännän kanssa matkan palkkaetuihinsa neuvotellut piika sekä renki Kalle, joka jo ensimmäisessä kestikievarissa teki 

oven suun puolessa kellon vaihetusta, vaan eivätpä oikeen tahtoneet sopia, kun Erkki tahtoi Kallen mielestä vähän liijan paljon välejä. Hyvähän sillä Erkillä tosin kello oli; paljon parempi kun Kallella, mutta paljon tahtoi häijy välejä; ei hirvennyt hän kauppoihin ruveta — ja olihan niitä markkinoillakin kelloja, monenkinlaisia, saattoihan hän siellä vaih taa jos tahtoisi eli myödä kerrassaan entisensä ja ostaa uuden. Silleen ne kaupat sitten jäikin.

Seuraavan nimellä Jakke Honka julkaistun jatkokertomuksen Perukkalaiset päähenkilönä oli kulkukauppias [6]. Kertomus Miten pääsin kiertokouluun ehkä palasi Jaakko Krumbergin omiin lapsuudenmuistoihin, sillä minäkertojalla on kasvatusvanhemmat.[7] Kynänsä kulki sujuvasti, sillä samana vuonna ilmestyi vielä jatkokertomus Kosioretki [8] ja ensimmäistä kertaa Oulun ulkopuolella, sanomalehdessä Savo-Karjala, nurkkanovelli Erkki ja Liina [9]. Vuoden lopussa alettiin myös markkinoimaan Werner Söderströmin kustantamaa kansankirjailijaimme novellikokoelmaa Syvistä riveistä. Sen viimeisissä vihkoissa tulisi ilmestymään tarina Perukkalaiset.

Vuoden 1889 puolella oululaisessa Kaiussa julkaistiin juhannuksen viettoon sijoittuva jatkokertomus Yökirkossa [10] ja huutolaishuutokauppaan päätyvä Yhteiskunnan kurjia. [11] 

US 3.9.1890

Vuonna 1890 Oulun sijaan Jakob Krumbergin tarinat ja tekstit julkaistiin Tampereella ja Jyväskylässä [12-16]. Tämä viittaa liikkumiseen ja olemiseen Oulun ulkopuolella  kuin myös se, että kustantajansa ei tiennyt olinpaikkaansa syksyllä 1890.

Jakob Krumberg oli varmasti Oulussa 24.6.1890, sillä tuolloin hän solmi avioliito Amalia Kustaantyttären (s. 18.6.1869 Ruovesi) kanssa. He ottivat muuttokirjan maaliskuussa 1891 Oulun maaseurakunnasta Ruovedelle, jossa Jaakko merkittiin kirkonkirjoihin suutarina.[29] Samana vuonna kirjoituksiaan julkaistiin sanomalehdissä Helsingissä ja Tampereella [17-21]. Lisäksi tarina Perukkalaiset sai arvostelun Valvoja 3/1891:ssä osana novellikokoelmassa Syvistä riveistä. 

Jakke Honka kertomuksessaan kuvaa syrjäisen kylän, Perukan elämää, nuorison tanssia, kuinka nuoret miehet ilvehtivät itaran kulkukauppiaan kanssa, saman kauppiaan onnistumatonta kosioretkeä, lukukinkeriä y. m. Lujempaa yhteyttä eri kuvauksien välillä tekijä ei ole saanut aikaan; luonteen kehityksestä ei ole puhettakaan. Kuitenkin täytyy myöntää että tekijällä on jonkin verran kuvaamiskykyä ; monet yksityiset kohtaukset ovat elävästi ja hauskasti kerrotut. Tekijä luullakseni osaa kertoa kun hänellä vaan on jotain kerrottavaa.

Masensivatko nämä sanat kirjoittajan vai alkoiko hän käyttää uutta nimimerkkiä? Vuosilta 1892-1894 ei löytynyt yhtään Krumberg tai Honka nimellä julkaistua tekstiä. Uuteen urayritykseen viittaa Turun läänin Uudenkirkon eli Kalannin "seiniin ja puihin" ilmestynyt painettu ja näyttelyn johtaja J. Krumbergin allekirjoittama ilmoitus Warieté teatterista. Monisanaiseen kuvaukseen verrattuna esitys osoittui pettymykseksi: "Koko ohjelma suoritetaan siten, että muuan naishenkilö tekee muutamia hyvin tavallisia silmänkääntäjätemppuja." Lopuksi "Sama nainen, joka koko ajan yksin oli esiintynyt, järjesti pöydälle onnenpeli-laitoksen ja kehoitti yleisöä pelaamaan. Kun maksoi 25 penniä, niin mahdollisesti voitti jotakin, ellei, niin sopi koettaa uudestaan maksamalla 25 penniä j. n. e. Paikalla ollut polisikonstaapeli kielsi kuitenkin moisen rahapelin." (Uudenkaupungin sanomat 22.12.1893)

Myöhempi uutinen 

Monipuolinen mies. Suutari Jaakko Krumberg on läänin kuvernööriltä pyytänyt lupaa saada näytellä tässä läänissä voimistelu-, laulu-, paletti- ja käsikonstinäytelmiä, vaan on häntä osoitettu hakemuksellaan kääntymään asianomaisten poliisiviranomaisten puoleen. (Wiipurin Sanomat 29.8.1896)

viittaa siihen, että J. Krumberg todennäköisesti oli Jaakko Krumberg.

[25]

Perheen liikkumisesta Ruoveden ulkopuolella puolestaan  kertovat kirkonkirjat. Oulussa solmitun avioliiiton tytär Saima Aliina syntyi 3.11.1892, mutta häntä ei kastettu Ruovedellä vaan Korpilahdella.[30]. Kesällä 1895 Jaakko Krumberg kirjoitti Päivälehdelle matkakirjeitä pohjoisesta Suomesta [22, 23, 24]. Vuoden lopussa oululainen sanomalehti uudelleen julkaisi luvattomasti Päivälehden albumissa Nuori Suomi ilmestyneen Jakke Hongan tarinan [25] ja meriselitti "hra Jakke Honka ei liene suurestikaan tunnettu näillä Pohjan perukoilla" (Oulun ilmoituslehti 17.1.1896)

Tytär Helmi Lyydia syntyi Sievissä 29.9.1895 ja kuoli Viipurin läänin Uudellakirkolla 4.8.1896. Tätä ennen isosiskonsa oli kuollut Iisalmella 29.1.1896. Selma Elina syntyi 30.10.1897 ja kastettiin Viipurissa. [29, 30] Tämä sopii yhteen pari kuukautta aiemmin julkaistuun pikku uutiseen.

Kulkukauppa. Suutari Jaakko Krumberg on oikeutettu yhden wuoden ajan läänissä myymään kotimaan tehtaitten ja kotiteollisuuden tuotteita. Kauppaa pidetään matkustamalla. (Wiipuri 12.8.1897)

Elokuussa 1898 Jaakko Krumberg, vaimonsa, vaimon ennen avioliittoa syntynyt poika sekä Selma Elina muuttivat virallisesti Ruovedeltä Viipurin maaseurakuntaan, jossa syntyi 27.6.1899 tytär Maria Sofia.  Perhe oli edelleen siellä kirjoilla, kun sukunimeksi muuttui Vuorimaa kesällä 1911.[31]

Karjala 23.6.1911

Vuonna 1912 Jaakko Vuorimaa ja vaimonsa muuttivat Viipurin kaupunkiin, josta kirkonkirjat ovat tuhoutuneet. He eivät ilmoittaneet tietojaan osoitekalentereihin, mutta tyttären häviäminen oli uutinen:

Jo toissa lauantaina lähti Kolikkoinmäeltä, siellä Koivistontie 11 asuvan työmies Vuorimaan 14-wuotias tyttö Selma Elina kaupustelemaan vaksisia piirongin koristeita, eikä tyttönen ole vieläkään palannut, vaikka hänen piti saapua kotiin jo saman päivän iltana. Hänet lienee nähty Nurmissa. (Viipurin sanomat 2.9.1912)

Selma Elina näyttää päätyneen myöhemmin Ruovedelle (Ruovesi 8.7.1931). Sisarensa Maria Sofia mainitaan työttömänä Helsingissä (HS 13.4.1926; US 12.7.1927). Isänsä Jaakko Vuorimaa katosi lopulta kaikilta niin, että hänet julistettiin vuonna 1958 kuolleeksi.[32]

Lähteet

[1] J. Krumberg. Pieniä muistelmia lapsuuteni ajoilta. Kaiku 24.9.1887 no 76, 28.9.1887 no 77, 1.10.1887 no 78, 5.10.1887 no 79, 8.10.1887 no 80, 12.10.1887 no 81
[2] J. Krumberg. Taika-uskoa. Kaiku 16.6.1887 no 48
[3] J. Krumberg. Laitilan Anna. Kaiku 13.7.1887 no 55, 16.7.1887 no 56, 20.7.1887 no 57, 23.7.1887 no 58, 27.7.1887 no 59
[4] J. Krumberg. Kotilan Jussin kaupunkimatka. Kaiku 8.5.1888 no 54, 17.5.1888 no 57
[5] J. Krumberg. Markkinamiehiä. Kaiku 14.6.1888 no 69, 16.6.1888 no 70, 19.6.1888 no 71, 21.6.1888 no 72, 26.6.1888 no 74, 28.6.1888 no 75, 30.6.1888 no 76, 5.7.1888 no 78, 10.7.1888 no 80, 12.7.1888 no 81
[6] Jakke Honka. Perukkalaiset. Kaiku 14.7.1888 no 82, 17.7.1888 no 83, 19.7.1888 no 84, 21.7.1888 no 85, 24.7.1888 no 86, 26.7.1888 no 87, 28.7.1888 no 88, 31.7.1888 no 89, 4.8.1888 no 91, 7.8.1888 no 92
[7] Jakke Honka. Miten pääsin kiertokouluun. Kaiku 6.10.1888
[8] Jakke Honka. Kosioretki. Kaiku 25.10.1888 no 126, 27.10.1888 no 127, 30.10.1888 no 128, 1.11.1888 no 129
[9] J. Krumberg. Erkki ja Liina. Savo-Karjala 26.10.1888 no 84, 30.10.1888 no 85, 2.11.1888 no 86, 06.11.1888 no 87, 20.11.1888 no 91, 23.11.1888 no 92, 27.11.1888 no 93, 30.11.1888 no 94, 14.12.1888 no 98, 18.12.1888 no 99, 21.12.1888 no 100 
[10] Jakke Honka. Yökirkossa. Kaiku 18.5.1889 no 57, 21.5.1889 no 58, 23.5.1889 no 59, 28.5.1889 no 61, 29.5.1889 no 62 
[11] Jakke Honka. Yhteiskunnan kurjia. Kaiku 10.8.1889 no 91, 13.8.1889 no 92, 15.8.1889 no 93, 17.8.1889 no 94, 22.8.1889 no 96
[12] Jakke Honka. Kovaosaisia. Kuvaus Pohjanmaalta. Aamulehti 22.2.1890 no 44, 25.02.1890 no 46, 27.02.1890 no 48, 04.03.1890 no 52
[13] Jakke Honka. Jo tulevat, jo tulevat! Keski-Suomi 28.6.1890, 03.07.1890 no 76
[14] Jakke Honka. Kestikievarissa. Keski-Suomi 17.7.1890, 22.07.1890 no 84, 24.07.1890 no 85, 26.07.1890 no 86, 29.07.1890 no 87, 31.07.1890 no 88, 02.08.1890 no 89, 05.08.1890 no 90
[15] Jakke Honka. Huutolaisena. Kuvailus elämäni ensihetkiltä. Aamulehti 8.8.1890, 10.08.1890 no 183, 13.08.1890 no 185, 15.08.1890 no 187, 17.08.1890 no 189, 20.08.1890 no 191, 22.08.1890 no 193
[16] Jakke Honka. Mitä vasten on vaivaistenhoito? Aamulehti 3.12.1890
[17] Jakke Honka. Rautatien mies. Päivälehti 23.1.1891, 28.1.1891, 1.2.1891
[18] Jakke Honka. Heleniuksen Herra. Uusi Suometar 18.2.1891, 19.02.1891 no 41
[19] Jakke Honka. Huutolainen. Päivälehti 6.3.1891 (myös Lounas 10.4.1891)
[20] Jakke Honka. Terveyttä hakemassa. Uusi Suometar 19.6.1891, 20.6.1891, 24.6.1891
[21] Jakke Honka. Kievarissa. Aamulehti 12.8.1891, 14.8.1891, 16.8.1891, jatkui?
[22] Jakke Honka. Matkahavainnoita Kemijoen varsilta. Päivälehti 10.7.1895
[23] Jakke Honka. Tornionjokivarsilta. Kirje Päivälehdelle. Päivälehti 17.8.1895
[24] Jakke Honka. Matkahavainnoita Tornionjokivarrelta. Päivälehti 3.9.1895
[25] Jakke Honka. Häntä vaivasi leini, humoreski. Nuori Suomi Päivälehden joulualbumi V. 1895 (Myös Oulun ilmoituslehti 29.12.1895, 3.1.1896, 5.1.1896)
[26] Jakke Honka. Suuri tohtori. Päivälehti 14.2.1896 
[27] Jakke Honka. Elämän haaksirikko. Kuvaus Hämeestä. Itä-Suomen sanomat 23.2.1897, 2.3.1897, 5.3.1897, 9.3.1897, 12.3.1897
[28] Jakke Honka. Reppu. Päivälehti 13.11.1898

[29] RK Ruovesi 1863-69, 393; RK Oulujoki 1891-1900, 265; Ulosmuutot Oulun maaseurakunnasta 1891; RK Ruovesi 1891-1900, 2263, 2239

[30] Kastetut Ruovesi 1891, 1897

[31] Ulosmuuttaneet Ruovesi 1898; RK Viipurin maaseurakunta 1898-1909 IV, 253; 1910-1919 VIII B, 718; LK Viipurin maaseurakunta 1910-1919 IV, 602

[32] Wikipedia

Hevosen vaihtoa ja korttipeliä talvipakkasilla

Lainaten Jacob Krumbergin muistelman loppua, jossa ollaan kävelymatkan päässä Oulusta ehkä 1880-luvun alussa . (*)

Illan kuluessa päättivät talossa olevat nuoret miehet lähteä vähän kyläilemään johonkin lähellä olevaan naapuriin, kuten lauseensa kuuluivat. Minullekin osoittivat he sen kunnian, että pyysivät mukaansa, johon pyyntöön suostuinkin estelemättä, — sillä olihan se jotain lystiä kun sai olla aikamiesten seurassa, jommoista arvoa ei minulla vielä tähän asti ollut koskaan ollut.

Lähdettiin siis taipaleelle, vaikka lunta vielä tuli taivaan täydeltä, ja kaikki tiet oli kovasti tukkeuksissa. Matkalla puhelivat toverini minkä mitäkin, jotka puheet eivät juuri tainneet olla mistään sivistyksen ahjosta lähteneitä, — vaan mitäpä he siitä, kun häntä vaan piisasi.

Matkamme kulki kaitaista ja mutkikasta metsätietä, jonka kahtapuolta oli vankkaa metsää. Minä kuljin tovereini jälessä, aina tavan takaa langeten paksuun lumeen, josta aina suurella vaivalla pääsin ylös.

Tällä tavoin kulettuamme muutaman parin virstan arvon, saavuimme erääseen pieneen mökkiin, jonka kartanolla oli lauma hevosia ja monioita miehiä, joitten huomasin tekevän hevosen vaihetusta. Toverini menivät heti noitten hevosen vaihtajain luo, tervehtivät heitä ja alkoivat sitten minkä mitäkin tuumia porikoita heidän kanssansa. Minä menin mökin porstuaan, jonka avonaisesta ovesta katselin heidän meininkiään.

"Sen minä sanon, että jos sillä lailla teet kaupat kuin olen sanonut, niin et kadu kauppojasi jälestäkään päin," sanoi eräs noista hevosen vaihtajista.

"En minä ... vain jos tulet sanaani niin tuoss' on käsi!" sanoi toinen ja ojensi kumppanilleen kätensä. 

"Riitarahat kahtia!" sanottiin syrjästä. 

"Olkoot", myönsi edellinen kaupan halullinen.

"No olkoot sitten, jos vaan pidät harjaiset."

"No kyllä minä pidän", myöntyi toinenkin ja niin ne kaupat tuli.

Sitten lähti kaikki pirttiin ja minä myös seurasin heitä.

Mötin pieni pirtti oli miehiä täpösen täynnä. Keskellä laattiaa oli pieni nelijalkanen pöytä, jonka ympärillä noin puolikymmentä miestä löi korttia. Perempänä huonetta oli niinikään pöytä jonka ympärystä myös oli räyhäileviä miehiä, joilla useammalla oli viinapullot edessä, joista ottivat aika kulauksia. Perempänä kätkyessä istui eräs vanhanpuoleinen vaimo, lapsi sylissä, joka luultavasti oli mökin haltia. 

Heti meni toinen noista kauppalangoista (se jonka laitettavaksi harjaiset tuli) vaimon tykö, supisi jotain hiljaan hänen korvaansa ja heti lähtivät he molemmin ulos, vaimo ja kauppalanko. Pikkuisen ajan päästä palasivat he takaisi. Kauppalanko käveli suoraan pöydän tykö, aukaisi takkinsa, jonka povitaskusta nosti pöydälle — täysinäisen viinapullon. Sen tehtyään laski hän sen sisällystä kahteen pöydällä olevaan pikariin, ryyppäsi itse toisen tyhjäksi, viittasi sitten kauppalangolleen toista pikaria ja sanoi: "otappas tuosta". 

Kauppalanko seurasi vaatimusta.

Sitten uusivat he ryyppyjään, niinkauvan, että pullon pohjapuolta vaati kallistaa päällepäin, jonka tehtyä täyttivät taasen putellinsa, joka täyttäminen lienee ollut mahdollinen ainoastaan vaimon avulla, koskapahan sen tykö aina oli asia. — Joku tekomies hän ainakin oli siihen, ajattelin minä.

Toverinikin, joitten kanssa tulin, oli hankkineet itsilleen tuon ilokurikan, jonka he pian tyhjensivät. Sitten rupesivat he kortille, "lehdistä katselemaan, kuka heistä voittaa viina-hallin", niinkuin lauseensa kuului.

Yksi heistä kuitenkin jäi tuosta lystistä osattomaksi, jonka vuoksi hän tuli minun tyköni ja sanoi: "Eiköhän mekin koiteta?" Sen sanottuaan otti hän korttipakan taskustaan ja alkoi niitä sotkea käsiensä välissä.

Minä en juuri koskaan ollut paljon ollut kortilla, valitettavasti kumminkin sen verran, että ne tunsin. Mitä tein? Omatuntoni varoitteli pahasta, vaan kiusaaja oli väkevämpi minua ja annoin vaikka vasten tahtoanikin — myöntymyksen kortille rupeamiselle!

"Pannaanko viinahalli, niinkuin nuokin toiset?" kysyi hän sitten.

"Pannaan vaan".

"Moneltako poikki?" 

"Kolmelta," sanoin ja sitten sitä ruvettiin!

Ensikerralla voitin minä ja vieläpä toisellakin, vaan sitten voitti hän kolmasti peräseltään — ja viinahalli oli hänen.

No niin. Minun täytyy se laittaa, — kuinkas muutoin, sillä olihan hän sen voittanut. Menin siis vaimon puheille, sillä keltään kysymättä tiesin kellä sitä on ja esittelin asiani. Hän nousi heti ylös, viittasi että seuraisin häntä ja niin menimme porstuan perällä olevaan lautakopperoon, josta hän työnsi tuolla kirkkaalla nesteellä täytetyn putellin minulle ja minä puistin siitä rahat hänelle — puolentoista markkaa. Putellin pistin sitten varovasti taskuuni ja menin pirttiin, jossa ojensin sen voittajalleen. Hän otti heti tulpan suulta pois, ja otti aika lotkauksen. — Tietysti hän oli myös niin hyvä, että tarjosi minullekin, tuon hänelle niin helpoksi tulleen putellin sisustaa, minä taas puolestani päätin tuon sisuksen maistelemisella korvata äsköistä tappiota ja tarjottaissa otin aika paukkuja, josta oli se seuraus, että jouduin kovin juovuksiin!

Mökin pirtti rupesi pyörimään silmissäni kuin minkähän hoijakka. Kaikki esineet näyttivät menevän ylösalasin ja minä vapisin ja tärisin kuin haavan lehti!

Tunsin etten voinut pysyä seisollani, jonka vuoksi menin ulos ja hieroin lumella kivistävää otsaani. — Siinä yhtäkkiä tunsin voimani pettävän ja luiskahdin päistikkaa porrasten päähän lumikinokseen, josta en enään kyennyt nousemaan ylös! Toinnuttuani huomasin olevani mökin pirtissä. Kaikki korttimiehet ja muut kauppalangot olivat sieltä menneet pois, eikä pirtissä ollut muita kuin tuo illallinen vaimo lastensa kanssa, joka nukkui että oikein kormasi, — luultavasti oli unensa hyvinkin rauhallinen, — niin — luultavasti.

Pirtti oli muuten pimeä, yhdestä akkunasta vain paistoi himmeästi kuu, sillä ilma oli asettunut ja siaan oli tullut pakkanen. Kuin käärmeen pistämänä hyppäsin ylös ja menin ulos. Kartanolle päästyäni lähdin kiireesti astumaan takasi sitä tietä jota illalla olin tullut, oikeaan yötaloon.

Todellakin oli pakkanen kova, ja viima kylmä, joka tuuli pohjoisesta.

Tuskin olin päässyt enempään kuin puoli matkaan, tuota metsäistä ja töhmeröä tietä, kuin kuulin metsästä, syrjästä tieltä — jotain ihmisääntä. Pysähtyin kuuntelemaan.

"Voi, voi! — Tännekköhän minun piti kuolla," erotin metsästä sanat. 

Paikalla lähdin siihen suuntaan, josta ääni kuului, kahlaamaan vahvaa lunta, jota oli paikoin aivan korvia myöten. Tunnustaa täytyy, että tahtoipa vähän peloksi nakkauta, kun kuulin tuon niin odottamattoman äänen synkästä metsästä, mutta katsoa kumminkin aivoin, olipa sitten mikä hyvänsä!

Pitkälti ei tarvinnutkaan kulkea, ennenkuin kuun valossa huomasin erään ison kuusen juurella kyyköittävän ihmisolennon.

Menin lähelle ja katselin häntä tarkemmin, — ja suureksi kauhukseni huomasin hänen illalliseksi korttitoverikseni! 

"Voi, voi! Minä palellun tänne, juokse viemään sanaa taloon, mutta juokse pian!" sanoi hän hyvin katkonaisesti kuin minun huomasi.

Jalat oli häneltä paleltuneet niin kovin, ettei hän omin voiminsa taloon päässyt.

Minä ymmärsin hyvin asian tärkeyden ja toista käskyä odottamatta lähdin miehen vaatimusta seuraamaan. Hyvin hengästyksissäni olin kuin viimeinkin pääsin taloon ovet oli sisäpuolelta kiinni, mutta minä löin niin kovasti, että emäntä tuli aukasemaan.

"Sinäkö sieltä semmoisen elämän kanssa tulet. Minä luulin paremmaksikin," sanoi emäntä jotenkin tuimasti, ovea avatessaan, mutta kuin hän sai asiani kuulla tuli toinen ääni kelloon.

"Voi, voi! Enkös minä sitä arvannut, kun ei häntä illalla näkynyt kuin muut tulivat," päivitteli hän, ja meni kiireesti ajamaan nukkumassa olevaa väkeä ylös.

Kaikki joilla vaan jalat olivat nousivat ylös, ja kuuntelivat kauhistuksella kertomustani, jonka kuultuaan laittoivat kiireesti hevosen aisoihin ja menivät noutamaan vaarassa olevan miehen pois.

Kuin hän tuotiin, oli hän niin huono, ettei oikipäin puhumaan kyennyt. Koko jalat oli häneltä paleltuneet niin pahoin, ettei niitten paranemisesta kukaan luullut mitään tulevan. Miehen runmiin osat sulattiin huolellisesti, ja lähetettiin sitten läänin sairashuoneesen tohtorin parannettavaksi,

(*) J. Krumberg. Pieniä muistelmia lapsuuteni ajoilta. Kaiku 24.9.1887 no 76, 28.9.1887 no 77, 1.10.1887 no 78, 5.10.1887 no 79, 8.10.1887 no 80, 12.10.1887 no 81

Huutolaispojasta luutakauppiaaksi

Lainaten Jacob Krumbergin muistelmaa (*)

Vuodentulo oli yleensä huono ja pelvolla odottivat köyhemmät ihmiset talven tuloa. Kerjäläisiä alkoi kulkea laumottain ympäri kylää; anomalla elatustaan hankkien. Minultakin oli työnansiot loppuneet ja eväsvaranikin oli lopussa. Asuntoa pidin raatarilla. Aivan hyvin muistan erään joulukuun illan, jolloin kova pakkanen oli ulkona ja joulu — niin köyhäin kuin rikkaittenkin riemujuhla — uhkasi tulla leivätöinnä vieraakseni. Toimetoinna ei kuitenkaan auttanut oleminen, sillä eihän vilja vaivatta tule, kala jalan kastamatta. Päätin siis ottaa eteeni omatakeisen elinkeinon: havun ja luudan kaupan, joita moni syntymäkyläni köyhemmistä asukkaista kaupunkiin vetivät; monella olikin se ainoana elämän ehtona. Otin siis raatarilta kelkan lainaan, menin vielä samana iltana metsään ja karsin sen kuusen havuja täyteen, joita aamulla lähdin sitten kaupunkiin viemään.

Ensimäinen kokeeni onnistuikin hyvin, tavarani meni pian kaupaksi ja niistä tulevat varat tekivät joulujuhlan vieton minulle jotakuinkin mahdolliseksi. Tuskinpa lienee kaupungin rikkain pohattakaan tuntenut iloisempia tunteita kuin minä silloin tunsin, eikähän iloni aivan syyttä ollutkaan, sillä nälkä, tuo surkea vieras, oli nyt mielestäni kaukana ja riemulla voin odottaa joulujuhlan tuloa. 

Kokeeni onnistuminen antoi minulle uutta rohkeutta ja luottamusta tuohon vasta alkamaani elinkeinoon, jonka vuoksi ryhdyin pyhäin jälestä yhä innokkaammin siihen käsiksi. Tosin ei se mitään helppoa ollut, kun olin vielä niin nuori ja vähävoimainen, mutta ahkeruus voitti kaiken.

Monasti panin niin isoja kuormia etten tahtonut niitä jaksaa vetää, mutta kyllä siihenkin konstin arvasin: istuin kuormani päälle tien laidalle ja odottelin siinä kaupunkiin meneviä hevosmiehiä, joita sitten pyytelin niin kauvan, että sain tavarakuormani sitoa heidän rekensä perään ja niin se meni kun menikin kaupunkiin. Sillä lailla elää retostelin sitten eteenpäin, jos ei lihavastikaan, niin kumminkin omalla hankkeellani, siihen siaan kuin moni terveempi ja reippahampi nautti vaivaishoidon apua.

(*) J. Krumberg. Pieniä muistelmia lapsuuteni ajoilta. Kaiku 24.9.1887 no 76, 28.9.1887 no 77, 1.10.1887 no 78, 5.10.1887 no 79, 8.10.1887 no 80, 12.10.1887 no 81

Huutolaispojan nuoruus

"Kaksi vuotta jälkeen syntymäni — jolloin vielä makasin kehdossa kapalolasna kuoli äitini!" Näin alkaa J. Krumbergin kirjoitus Pieniä muistelmia lapsuuteni ajoilta [1]. Jacob Krumberg oli syntynyt Oulujoella 4.1.1866 isänään torppari Nathaniel Pehrsson Krumberg (s. 25.3.1835 Muhos) ja äitinään Kaisa Gretha  Henriksdotter Jäger (s. 29.1.1833), jotka olivat menneet naimisiin 19.5.1861. Heidän esikoispoikansa  Pehr oli syntynyt 17.2.1862 ja kuollut 12.2.1863. Kaisa Grethan kuollessa 2.8.1867 äidittömäksi jäi Jacobin lisäksi Gretha Sofia s. 14.12.1863.[2] Muistelman mukaan

Äitini oli kuollut, vaan isäni vielä eli. Isästä ei kuitenkaan suurta apua ollut, sillä hän oli — paha sanoa, vaan paha sanomattakin olla — vaipunut syvälle juoppouden kauheaan orjuuteen! Milloin hän vaan jonkun rahapennin sai pani hän sen aina viinaan, huolimatta siitä olisiko ruokaa itselleen ja perheelleen vai ei. [...]

Kuin asiani olivat kerran joutuneet sille kannalle, oli siitä se seuraus että jouduin vaivaishoidon huostaan — huutolaiseksi. Huutotalokseni tuli eräs syntymäkylässäni oleva raatarin mökki, joka oli jotenkin lähellä vanhaa kotimökkiäni, jonka isäni heti vaimonsa kuoltua möi.[...]

Kertomuksen jatkosta selviää, että Jacobin oman käsityksen mukaan hän oli ollut huutolainen jo kaksivuotiaana. Olo lapsettoman räätälipariskunnan luona oli lapsuuden parasta aikaa. 

Lukemisestani pitivät he hyvän huolen ja tuskin olin täyttänyt viidennen ikävuoteni kuin osasin jo selvästi kokosanalta lukea. Ensialusta olikin luku minusta hyvin mieluista, vaikka se monestakin lapsesta tahtoo tuntua vastahakoiselta. 

Muutos huonompaan ajoittuu vuoteen 1867

Kuin olin joutunut kymmenen vuoden vanhaksi aukesi eteeni toisenlaiset ajat, jolloin sain tulla tuntemaan minkälaista on olo vieraissa ihmisissä, sillä raatarin ei enään käynyt minua sijoilleen ottaminen siitä syystä kuin hoidostani maksettiin liian vähän. Huutotalokseni tuli nyt eräs Erkkilä niminen talo, joka oli noin penikulman matkan päässä raatarin mökistä.

Matka uuteen kulki Oulun kaupungin läpi ja 

Kaupungin läpi ajettuamme ajaa pitkin erästä leviää ja jyrkkätörmäistä jokea ja sitä noin neljänneksen verran ajettuamme olimme erään ison keltaiseksi maalatun kohdalla. Kysyin kyytimieheltäni talon nimeä, johon sain vastaukseksi: "Erkkilä". Nyt huomasin että tähän taloonhan se tarkoitus olikin.

Myöhemmin käy ilmi, että "Erkkilä oli korkealla joen törmällä, josta oli talvisaikoina hyvä suksimäki." Voi olla, että muistelmaan on keksitty talolle aivan uusi nimi, mutta myöhemmin mainitaan, että isäntäparilla oli vain yksi poika, Johannes. Näin oli myös Oulunsuun kylän Erkkolassa.[3] Tänä päivänä Erkkola on Oulun kaupunginosa noin kolme kilometriä keskustan ulkopuolella.

Erkkilään oli otettu toinenkin huutolaispoika, jonka kanssa Jacob jakoi ensimmäisen aterian.

Jo tuli väkikin syömästä ja mekin saimme käskyn mennä köökkiin. Sinne päästyimme käski emäntäpiika meidät syömään. Ruokanamme, joka oli laitettu tuolille, oli väeltä jäänyttä keiton tähettä, isossa puukupissa, muuan palanen leipää ja silakka. Minusta näytti, että tuonlaisia ruuan-annoksia olisin syönyt — ainakin puolikymmentä, jos ruokahaluni olisi ollut tavallisessa reilassaan! mutta kaikeksi onneksi ei niin ollut. Juusolla sitä vastoin näytti ruokalysti olevan erittäin hyvä ja ikäänkuin ahmimalla söi hän kaikki mitä ehdolla oli!

Erkkilässä olo jäi vuoteen ja seuraavassa huutokaupassa Jacobista teki parhaan tarjouksen pappilan piika. Nuoren pojan silmissä ja myöhemmissä muistoissa "Pastori oli jo vanha: naimaton mies". Todennäköisimmin hän on kuvannut Oulun maaseurakunnan kappalaista August Wilhelm Bergman (s. 1835). Tämän tai muun papin muutettua kaupunkiin ja laitettua puustellinsa vuokralle, Jacob siirtyi mökkiin, joka "oli rakennettu metsän keskelle, erään suuren suon laitaan, ei kovin kauan kylästä". Täältä hän karkasi lapsuudensa kotiin: "Koko kesän olin sitten raatarilla ja syyspuoleen pääsin karjan paimeneksi erääseen taloon, jossa sitten olin talveen asti."   

[1] J. Krumberg. Pieniä muistelmia lapsuuteni ajoilta. Kaiku 24.9.1887 no 76, 28.9.1887 no 77, 1.10.1887 no 78, 5.10.1887 no 79, 8.10.1887 no 80, 12.10.1887 no 81

[2] RK Oulu 1851-1857, 80; 1858-1867 III, 38; RK Oulujoki 1858-1867, 130; 1871-1880, 117

[3] RK Oulujoki 1871-1880, 29

Yhteisiä merkkipäiviä vuonna 1826

 Artikkelissani Valtakunnalliset kuninkaallisten sanomakellot olen kertonut, että:

Vuonna 1826 Aleksanteri I:n poismenon johdosta sekä Pirkkalassa että Luopioisissa soitettiin kelloja niin että molemmissa yksi särkyi. Uudellakirkolla eli Kalannissa osattiin varoa ja annettiin määräys, että 4 markan sakko tahi jalkapuurangaistus sille, joka soittaa kelloa niin kovasti, että alempi reuna ylittää parren, jossa kello riippui. Varoitus oli tarpeen, sillä seurakunnassa soittovuorot kiersivät talosta toiseen vanhakantaisesti.

Kellonsoitto oli aloitettu joulukuun puolivälissä 1825 lähteneillä kiertokirjeillä ja se päättyi hautajaisten jälkeen Turusta 1.3.1816 ja Porvoosta 4.3.1826 lähetetyillä kiertokirjeillä. Niissä ilmoitettiin myös yhteinen valituspäivä 22.3.1826.[1] 

Aleksanteri I:n leski kuoli 4.5.1826, minkä takia Turusta määrättiin kiitosjumalanpalvelun kiertokirjeessä 5.7.1826.[2] Porvoossa asia oli kiertokirjeessä 12.7.1826, jossa myös määrättiin kiitosrukous keisarin veljentyttären syntymän johdosta.[3]

Nikolai ennen veljen kuolemaa
Wikimedia

Vuoteen mahtuivat vielä Nikolai I:n kruunajaiset 3.9.1826. Tuomiokapitulit eivät määränneet niiden huomioinnista mitään, mutta lukuisissa Suomen kaupungeissa pidettiin tavanomaiset juhlallisuudet ja ensimmäistä kertaa autonomian aikana näistä myös julkaistiin sanomalehtiraportteja. Sellainen kirjoitettiin Turun [4] lisäksi Helsingistä [5], Hämeenlinnasta [6], Vaasasta [7], Tampereelta [8], Porvoosta [9], Porista [10], Oulusta ja Loviisasta [11].

Helsingissä vihittiin 17.12.1826 käyttöön nykyinen Vanha kirkko. Seuraavana päivänä juhlittiin keisarin nimipäivää "såsom vanligt är" kaupungin juhlavalaistuksella. Uuteen kirkkoon oli järjestetty kuultokuvia ja vanhalla kirkolla Senatintorilla oli värillisiä tulia.[12] "Kuten tavallista" viittaa siihen, että edellisinä vuosina oli juhlittu Aleksanterinpäivää, kuten nyt Nikoilainpäivää.

Uuden keisarin nimipäivä huomioitiin myös ainakin Viipurissa. Illalla järjestettiin köyhille joukkoruokailu ja varakkaammille monia erilaisia juhlia sekä teatterinäytös. Kaikki saattoivat nauttia valaistusta kaupungista, jossa erityisesti mainittiin raatihuoneen kuultokuvat.[13]

Lähteet:

[1] ÅCB 222, VI:483; Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd utarbetadt af A. J. Hornborg. Borgå 1872 s. 252

[2] ÅCB 224, VII:493

[3] Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd utarbetadt af A. J. Hornborg. Borgå 1872 s.252

[4] Åbo Tidningar 04.10.1826 no 77 & 11.10.1826 no 79 & 14.10.1826 no 80; Finlands Allmänna Tidning 10.10.1826 no 118 & 17.10.1826 no 121 & 19.10.1826 no 122

[5] Finlands Allmänna Tidning 19.09.1826 no 109

[6] Finlands Allmänna Tidning 05.10.1826 no 116

[7] Finlands Allmänna Tidning 28.10.1826 no 126

[8] Finlands Allmänna Tidning 02.11.1826 no 128

[9] Finlands Allmänna Tidning 04.11.1826 no 129

[10] Finlands Allmänna Tidning 18.11.1826 no 135

[11] Finlands Allmänna Tidning 25.11.1826 no 138

[12] Finlands Allmänna Tidning 21.12.1826 no 149

[13] Finlands Allmänna Tidning 02.01.1827 no 1

Uusi reitti Amerikan siirtolaisten jäljille

Vanha projektini Kokemäeltä Amerikkaan lähteneiden keräämisestä on jäänyt odottamaan ties mitä päivää samoin, mutta aina välillä tulee käytyä virtuaalisesti meren tuolla puolen. Ikävän poliittisen kehityksen ohella sieltä kuului tällä viikolla kahdestakin lähteestä FamilySearchin tekstihaun mainostusta. Se on edelleen testauksen ja kehityksen kohteena, mutta käytettävissä osoitteessa https://www.familysearch.org/fi/search/full-text/ . Englantia ymmärtäville on tarjolla perusteellinen esittelyvideo: Getting to Know FamilySearch's New Full-Text Search – Kathryn Grant (19 February 2025).

Ensimmäinen perustestini nimellä Hohenthal toi esiin niin paljon mielenkiintoista, että välilehtien availu kaatoi tietokoneeni oitis. Jo 1800-luvun puolella Yhdysvaltoihin Saksasta tulleiden testamentit ja perinnönjaot eivät olleet koskaan aiemmin osuneet hakuihini. Yksi 1900-luvun alkupuolen avioero oli tuottanut monta sivua tekstiä ja herätti hieman ristiriitaisiakin ajatuksia.

Testitulokset sanalla Kokemäki eivät olleet yhtä monipuoliset, mutta esiin tuli esim. kansalaisuuden muuttoon liittyviä dokumentteja, joita en muista aiemmin nähneeni.

Koska siirtolaisten metsästys on toisinaan onnen kauppaa, mitään ei kannata jättää kokeilematta.

Hohenthal-tulosten läpikäynnissä kävi ilmi, että haku tarttuu myös käsinkirjoitettuun tekstiin. Sillä elämmehän vuotta 2025.

Massan haravoinnin perusteella varoituksen sana: asiakirjojen otsikot ja luokittelu voi olla aivan päin mäntyä tai eivät ainakaan kaikkea sisältöä kuvaavia. Esimerkiksi "North Carolina Supreme Court Case Files: Pohjois-Carolina. Tahdonilmaisut 1900–1901, Velkakirjat 1900–1901, Oikeusasiakirjat 1900–1901, Maarekisteritietueet 1900–1901, Tuomioistuimen tapausluettelot 1900–1901, Sekalaiset asiakirjat 1900–1901, Valtakirja-asiakirjat 1900–1901, Yritysasiakirjat 1900–1901" sisälsi henkivakuutusyhtiön listauksen asiakkaista, jotka olivat kuolleet eli "hyötyneet" sijoituksestaan. Joukossa oli Karl J. Hohenthal Pietarsaaresta.

Mutta juuri tällaisessa tapauksessa tekstihaku on hyödyllinen.