Lapsen öinen hautaaminen Porissa

Seura 22/1936

Seurassa ilmestyi 1930-luvulla sarja juttuja iäkkäiden ihmisten muistoista. Joukkoon kuuluu nimimerkki KAR eli Pekka Karungin haastattelema porilainen ajuri Karl Bruno Kurki (31.1.1876-31.5.1942). Moninaisista muistoistaan erikoisin oli tämä:

— Jaa — varhaisin muistoni, toistaa Kurki. Mikähän tuo sitten lienee? — Tovin penkoo Isäntä vanhus muisteloarkkuaan ja hänen katseensa tähyää vuosikymmenien taa.  — Varhaisin muistoni — hän jälleen toistaa — niin — kai se on se, kun lapset haudattiin maan poveen yöllä. 

Se oli tuo lasien yöllä hautaaminen vanha porilainen tapa, josta jo oli luovuttu minun nuoruuteni päivinä. Muistan kuitenkin pieneni poikarassuna olleeni läsnä vanhempieni kanssa tällaisella yöllisellä hautausmatkalla — tarinoi vanhus. Pieni vainaja saateltiin kärryillä pimeässä yössä kolkolle hautausmaalle. Kärryjen edellä kulki kaksi miestä lyhdyt kädessään ja saattojoukko vaelsi mustana, vaiteliaana jonona ruumisvankkurien takana. Kun sitten saavuttiin hautausmaalle, nostettiin arkku rattailta ja jälleen puikkelehti kaksi miestä etumaisina tietä ristien katveessa näyttäen. — Kun pappi sitten ryhtyi siunaamaan hautaa, näytti toinen lyhtymiehistä hänelle valkeata ... 

— Voitteko sanoa, inistä tämä tällainen outo tapa oli peräisin? 

— Enpä voi, vastaa vanhus. Kerran vain olen poikasena ollut läsnä tällaista hautausta seuraamassa — ja tapa on jo aikoja sitten joutunut unhoon ja hylätty.

Erikoisesta kuvauksesta herää ajatus, että Kurki on tulkinnut lapsuuden muiston väärin. Kyseessä olisi voinut olla hautaus ennen jumalanpalvelusta, jolloin suuren osan vuotta on melko pimeää.