2) Hämäläinen pohti syksyllä 1883 asevelvollisten ruokajärjestystä: "Jokainen tietää, että suomalainen hamasta lapsuudesta on tottunut kuivaan sarvileipään, joka hänelle on terveellistä. Miksi häntä sotamiehenä pakoitetaan ensin leipomaan taikinaista ryssän limppua ja sitte syömään sitä. Miksi ei hänelle suoda samanlaista leipää kuin hänellä oli kotonansa. Olisiko hänen mahdottomampi opetella leipomaan läpileipiä kuin taikinaisia limppuja. Ehkäpä olisi, sillä huonoa työtä on taitamattoman helpompi tehdä kuin hyvää." (Hämäläinen 31.10.1883)
3) Lapsuuttaan 1890-luvun Helsingissä kirvesmiehen poikana elänyt muistelee seuraavasti
Kampin huvila-alueella oli leipään nähden merkityksensä ns. "ryssän limpulla". Venäläiset sotilaat myivät niitä Turunkasarmin eteläisellä portilla. Toisinaan kaupan käydessä heikommin kävivät sotilaat säkkeineen ovelta ovelle limppujaan kaupittelemassa. Suuria limput olivat, ja niitä pidettiin halpana leipänä. Selvästä rukiista leivottuina ne olivat tavallaan melko maukkaitakin. Hinnaksi noteerattiin yleensä 35-40 penniä kappale. Pienenä naskalina kävin minäkin monta kertaa niitä ostamassa. Kaupanteko kävi seuraavasti:
- Skolka stoi?
- Sorot penni.
- Niet, niet, tritsitpät penni.
- Soromno.
Ja niin limppu vaihtoi omistajaa. Kotona oli opetettu, miten on sanottava, eikä saanut maksaa tinkimättä. 5-penninenkin oli siihen aikaan rahaa.
Limppukauppa oli aivan avonaista. Arvatenkin sotilailla oli päällystön suostumus myydä säästöleipänsä, yhden miehen myydessä useamman säästämät limput. Saamillaan rahoilla sotilaat ostivat ruokapuodista hiivaleipää ym.
(Harju, Johan Severi, synt. 27.1.1885 Isojoella. Isä kirvesmies Vilhelm Harju. Perhe muuttanut Helsinkiin kesällä 1887, josta lähtien vuoteen 1924 asui Helsingissä. [...] 20.7.1968. HKA. Helsinki-Seura ry. Ec:1 Muistelmia vanhasta Helsingistä [Kilpakirjoituskeräys 1968])
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti