Viimeinen häpeäpaalussa seissyt?

Kuten Helsinki-muistelmien yhdistelmästä kävi ilmi, häpeäpaalut olivat kaupungissa käytössä vielä vuoden 1890 tienoilla, vaikka jalkapuussa istuminen oli päättynyt kirkoissa jo vuonna 1848. Maallisen häpeärangaistuksen paikka maaseudulla saattoi olla esimerkiksi "kirkolla petäjän juuressa" (Wiipurin sanomat 18.2.1894) Suomen kuvalehdessä 6/1932 oli tällaisen puun kuva Joutsenosta.

Sanomalehdistä ei ole vaikea löytää häpeäpaaluun tuomittuja 1880-luvulta. Hämmentävän monen väitettiin myös olleen viimeinen rangaistuksen kärsinyt. 

"Vankeinhoitomiesten muistoonpanojen" mukaan häpeäpaalurangaistusta käytettiin viimeisen kerran 9.2.1894. "Silloin seisoi Nummen mäellä lähellä Turun kaupunkia Paimion, Piikkiön ja Nummen pitäjien käräjissä 19 tammikuuta tänä vuonna toisenkertaisesta taskuvarkaudesta tuomittu työmiehen vaimo J. E. A. häpeäpaalussa yhden tunnin — muun rangaistuksen lisäksi. Paikkakunnan poliisimies ja joukko uteliasta yleisöä oli tässä historiallisessa toimituksessa saapuvilla. Uudessa rikoslaissa ovat kaikki häpeärangaistukset poistetut." (Päivälehti 8.8.1894)

"Kunnia" ei kuitenkaan kuulunut Turulle, sillä 3.3.1894 seisoi Tampereella tunnin häpeäpaalussa myös taskuvarkaudesta tuomittu nainen. "Toimituksessa oli läsnä kaupunginvouti, kaupungin vankilan hoitaja ja suuri joukko uteliaita katsojia, joista viimemainituista moni, vaikka lunta oli maassa, seisoi tantereella paljain jaloin huolimatta mitään jalkojen kylmentymisestä." (Tampereen uutiset 18.8.1894)

Häpeäpaalurangaistuksia jaettiin tämänkin jälkeen, mutta ilmeisesti niitä ei pantu toimeen (US 12.4.1894, Hämeen sanomat 24.4.1894)