Pääkallojen kohtalot (jälleen) esillä

British Library

1) Suhteellisen nopeasti heinäkuun lopun mielipidekirjoituksen jälkeen on uutta kerrottavaa Karolinska Institutetin kokoelmista. Ensin Ruotsin radio otsikoi Finland förbereder överlämningsanhållan till KI om de så kallade Pälkäneskallarna ja sitten Yle: Suomesta viedyt pääkallot saadaan ehkä sittenkin Ruotsilta takaisin lähes 150 vuoden jälkeen. 

Ruotsalainen otsikko on sisällöltään tarkempi eli (positiiviseen) ratkaisuun on matkaa. Ylen juttuun on linkitetty parin vuoden takaiset verkkouutiset Ruotsista anteeksipyyntö Rautalammilta ja Pielavedeltä viedyistä pääkalloista ja Pälkäneen pääkallot halutaan takaisin Ruotsista – ratkaisu voi syntyä vielä tänä vuonna. Molemmissa kyse Karolinska Institutetin kokoelmista.

2) Minulle oudompi asia tuli vastaan tuttavan linkitettyä Kaltiossa julkaistun Erva Niittyvuopion artikkelin Saamelaisten jäänteet ja kirkon rooli. Tässä on kyse 1930-luvulla Inarijärven hautausmaasaaresta kaivettuista pääkalloista. Niittyvuopio tarkasteli (otsikkonsa mukaisesti) kirkon ja erityisesti paikallisen kirkkoherran Tuomo Itkosen roolia päätöksenteossa ja muussa toiminnassa. Lopuksi mainitaan, että "Vuonna 1995 osa luuaineistoista jäi hautaamatta, minkä takia kesällä 2022 Saamelaisten kirkkopäivien yhteydessä suoritetaan jäljellä olevien aineistojen uudelleen hautaaminen."

Toinen tuttavani huomautti, että tutkijoita johtaneesta Väinö Lassilasta on Ruotsissa tehty ohjelma Hän jätti jäljen – Väinö Lassila, rotututkija ja ihmisoikeustaistelija ja Helsingin yliopistossa on tänä vuonna valmistunut Vuokko Schoultzin gradu Ihmisarvon puolesta : Väinö Lassila tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolustajana rotuoppia ja fasismia vastaan 1934–1939.

Niittyvuopion artikkelista syntyi ainakin Oulun hiippakunnan tiedote ja Ylen juttu Kirkko tutkii omaa osuuttaan saamelaisvainajien jäänteiden kaivamisista 1930-luvulla – jäänteet on tarkoitus haudata uudelleen ensi kesänä. 

3) Tiistaina kuuntelin pätkän seminaaria historiallisen ajan vainajien tutkimusta. Selvisi, että  arkeologisessa kaivauksessa esiin nostetut tutkimuksellisesti arvokkaat luut jätetään yhdessä seurakunnassa hautaamatta, jotta niitä voidaan tutkia myöhemminkin. Seminaarin kutsussa todettiin:

Luonnontieteellisen keskusmuseon vainajat ovat lähinnä 1900-luvulta ruumiinavauksista ja heidän kokoelmiensa vanhimmat maasta löydetyt luut eivät ole ehjiä vainajia, vaan pääasiassa kalloja, jotka on otettu talteen esimerkiksi rakennustyömailla. Museoviraston kokoelmissa puolestaan ei ole yhtä hyvin säilyneitä ehjiä vainajia arkeologisilta kaivauksilta.