Kuukaudessa kuultua (2/2)

Eilen aloitettu muistiinpanosiivous loppuun.

3.12. hypin paikasta toiseen. Koko päivän oli käynnissä tutkimusetiikkaan keskittynyt Kirkkohistorian päivä, joka oli erinomaisen mielenkiintoinen. Pääpuhuja Anu Koskivirran esitelmässä lomittui kuolemantuomion historia, rikoshistorian tutkimushistoria ja hänen henkilökohtainen kokemuksensa kuolemantuomioiden tutkimuksesta ja näkemyksensä historiantutkimuksen etiikan kehityksestä. Itselleni tuli paljon uutta tietoa viimeksi mainitusta, mikä viittaa siihen, että jotkut osat kirjasta Historiantutkimuksen etiikka ovat jääneet kevyehkölle luennalle. (Koskivirta oli yksi kirjan tekijöistä ja totesi jossain vaiheessa päivää sen keskittyneen liikaa henkilötietojen käsittelyyn eli jättäneen muuta tutkimusetiikkaa vähemmälle.)

Yleisön vallitsevan aatemaailman huomioonottaen Koskivirta lopetti hieman provokatiivisesti heittäen ilmaan ajatuksen siitä, että evankelis-luterilaisen kirkon pitäisi käsitellä omaa historiallista vastuutaan. Ei ainoastaan kannattamiensa kuolemanrangaistusten suhteen vaan myös näihin lastenmurhien kautta limittyvää aviottomien äitien ja lasten kohtelua.

Seuraavana puhunut väitöskirjatutkija Tuomo Törmänen joutuu tutkimustyössään luokittelemaan ihmisten uskonnollista vakaumusta ja hän kertoi tähän liittyvästä pohdinnasta. Loppusanoissaan Törmänen totesi, että "Kirkkohistorian tutkijan eettinen velvollisuus on tehdä oikeutta tutkimuskohteena olevan henkilön uskonnolliselle vakaumukselle." Hän ei siis kyseenalaistanut selvittämisen eettisyyttä vaan näki etiikan toteutuvan huolellisella tutkimuksella, jota hän enimmäkseen selittikin. 

Koska Törmäsen työn otsikossa on myös sana kommunisti, heitin loppukeskusteluun kysymyksen poliittisen ja uskonnollisen vakaumuksen tunnistamisen käytännön ja eettisestä erosta. Eihän sitä paljoa ollut.

Sitten hypähdin SLS:n kirjavirtaan, jossa haastateltiin sanomalehtien ja historiantutkimuksen tiimoilta Henrik Meinanderia ja Maren Jonassonia. Meinanderilta on juuri ilmestynyt kirja Terävää jälkeä. Henrik Tikkasen ajankuvia 1967–1972, jossa analysoidaan sanomalehdissä julkaistuja tekstejä ja kuvia. Mielenkiintoista oli kuulla, ettei työtä Meinanderin mukaan olisi voinut tehdä digitoimattomista lehdistä, mutta lyhyen haastattelun puitteissa metodeihinsa ei menty pidemmälle.

Maren Jonasson käytti sanomalehtiä laajasti seuratessaan 1800-luvun viihdetaiteilijoita, joista kirjoittamansa artikkeli Föreställningar, platser och rum. Två afroamerikanska marknadsartisters vistelse i Finland 1881–1883 julkaistiin äskettäin vapaasti verkossa saatavilla olevassa kirjassa Att mötas kring varor. Plats och praktiker i handelsmöten i Finland 1850–1950. Tehtävänään kirjavirrassa oli myös mainostaa SLS:n Topelius-julkaisujen uutta, sanomalehtikirjoitukset kattavaa osaa. Sitä oli promottu myös 18.11. seminaarissa Tidningen som tidsspegel, jota seurasin pätkän, josta ehdin saada vinkin väikkäriini liittyvästä tekstistä. (Valitettavasti jälkimmäisestä ei ole julkaistua videotallennetta. Bokström on nähtävissä SLS:n YouTube-kanavalla.)

Siirryin sitten Oulun arkeologien lounasseminaariin, jossa Tiina Äikäs päivitti Piippumuistoja-projektin tilannetta. Ilolla kuulin, että muistitiedon keräämistä ei oltu jätetty yleisen kuulutuksen ja valtamedianäkyvyyden varaan, vaan paikallishistoriasta kiinnostuneita oli tavoitetlu yksittäisiin FB-ryhmiin jalkautumalla. Tuli mieleen Arkistoyhdistyksen syysseminaarista Tuomas Nolvin esitys, jossa hän kertoi kuunnelmaharrastajien FB-ryhmän tärkeydestä Ylen metatietojen paikkauksessa.

Palasin Kirkkohistorian päivään juuri kun Katja Weiland-Särmälä oli aloittamassa osuuttaan Pappisperheen aineeton perintö -kysymyksiä sukuarkiston äärellä. Weiland-Särmälän eettinen pohdinta liittyi aikanaan salattujen asioiden esittämiseen. Kyse ei ollut vain perheen sisäisistä asioista vaan papin seurakuntalaisista tekemistä muistiinpanoista, joissa oli esimerkiksi tietoja (tai näkemyksiä?) aviottomien lasten isistä. Näiden dokumentointia sukututkijoita silmällä pitäen Weiland-Särmälä piti asiallisena. Muutakin on muistaakseni ajateltu, esim. edellä mainitun Historiantutkimuksen etiikka -kirjan yhdessä artikkelissa. 

Perheen sisäisissä asioissa Weiland-Särmälä oli käyttänyt rajanvetoon sitä oliko hän itse tuntenut kyseisen henkilön. Tästä tuli mieleen Eerika Koskinen-Koiviston isoäidistään tekemä väitöskirja, jossa historian sijaan onkin kysymys etnologiasta. 

Etnologiassa on historiaa tyypillisempää pohtia julkaistussa tutkimuksessakin suhdetta tutkimuskohteeseen. Tämä teema tuli esiin Weiland-Särmälän esityksen alussa, kun hän totesi, ettei oman suvun tutkimus aluksi tuntunut tarpeeksi tieteelliseltä. Loppupaneelissa pyörittiinkin sitten kysymyksessä sisäpiirin ja ulkopuolisen "oikeudessa" sekä kyvyissä/mahdollisuuksissa tutkia. Vähemmän yllättävästi nähtiin esitiedon ja -ymmärryksen edistävän tutkimusta, mutta pohdittiin myös tämän paljastamisen merkitystä lukijoille.