perjantai 11. helmikuuta 2022

Miten haetaan isojakokartta (Uudesta Astiasta)?

Olin eilen melkein tunnin linjoilla Kansallisarkiston "etäopastuksessa uuden Astia-palvelun käyttöön", vaikka tiesin etukäteen menettäväni hermoni. Ilmeisesti olisi pitänyt kuolata ihastuksesta, että "Voi suurentaa ja siirtyä kuvasta toiseen".

Tosissani herppasin isojakokartan etsintäesimerkistä. En siitä, että helpoin löytäminen vaatii sen muistamisen, että paikkakuntaan lisätään sana uudistusarkisto eikä mitään isojakokarttavariaatiota. Vaan siitä, että esimerkissä todellakin haettiin yhdistämällä sanaan uudistusarkisto paikkakunta. Jos saman tekee Kokemäellä saa kevyet 337 hakutulosta - katso kuva.

Eli jos on normi-ihminen eikä demoa vetävä arkistolainen, joka tietää missä kartassa on kesämökkinsä tontti, pitäisi selata nämä kaikki läpi ja älytä avata kaikki kiinnostavaa aluetta sivuavatkin nimekkeet. Eli a) tietää, että kartoissa voi olla muutakin kuin mitä nimekkeessä lukee ja b) tuntea alueen maantieto ja nimistö todella hyvin.

Aikuisten oikeasti haku tehdään Uudessa Astiassa seuraavasti. (Esimerkissä haussa Kokemäen Haistilan 1700-luvun lopun kartta.)

1) Astiassa haku 'Uudistushakemisto: Turun ja Porin lääni'. Hakutuloksia 12, rullataan sellaiseen, jonka aakkosvälissä on Kokemäki eli "Bia:53 Uudistushakemisto: Turun ja Porin lääni (Kiikala-Kustavi) (-193)". Yksikön tiedoissa ei ole mukana olevia paikkakuntia, joten suora Kokemäellä haku ei olisi onnistunut.

2) Klikataan "Tarkastele digitaalisena". Selattavana 283 kuvaa. Toistaiseksi Uudessa Astiassa ei ole käytettävissä Digitaaliarkiston hakemistoa, mutta koska eilen silmät kirkkaina luvattiin, että se ilmaantuu Astiaan, niin hyödynnetään siitä tieto, että Kokemäki alkaa kuvasta 127.

3) Seitsemän klikkauksen jälkeen ollaan Haistilan sivulla 
ja todetaan, että kaivattu kartta on Kaurula A41 19/5-30

4) Ihmeisiin uskoen tehdään haku 'Kaurula A41 19/5-30'. Ei hakutuloksia.

5) Inan järkeistäen haku 'Kokemäki Kaurula' ja kahdeksan tuloksen joukossa "A41:19/5-30 Kaurula; [nimeke on kirjattu kokonaisuudessaan Tietosisältö-kenttään] (1786-1795)". Nyt näen, että tähän on itseasiassa syötetty mukana olevat kylät eli perille olisi päässyt myös haulla 'Kokemäki Haistila'. Mutta, koska a) tällaista ei neuvottu ja b) herra tietää millä kattavuudella tällaisia tietolisäyksiä on mukana, on vanha konsti parempi kuin pussillinen uusia.

Kunhan kerään taas vähän voimia, selvitän miten helppoa ja hauskaa SAY:n käyttö tulee olemaan Uudessa Astiassa.

Ai niin, klassikkoaiheen päivitys eilisestä infosta. Vanhojen linkkien uudelleenohjaus toimii siihen asti kun mikrofilmidigitoinnit korvataan originaalikuvilla. Eli suo siellä ja vetelä täällä. Positiivisen kautta: hienoa, että Kansallisarkisto on vihdoin tajunnut, että mikrofilmidigitoinnit ovat korvaamisen arvoisia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yksi hauskuus on myös se, että hakutuloksia ei saa avattua uuteen välilehteen, joten ne pitää käydä tarkistamassa yksi kerrallaan.
Ja tuloslistalle paluu tapahtuu (selaimesta ja paluutavasta riippuen) miten sattuu, yleensä tuloslistan alkupäähän. Paitsi jos yrität palata digiaineistonäkymästä firefoxin paluunapilla, se vain lataa saman aineistosivun uudelleen.

Eli sen lisäksi, että hakutoiminto on syvältä, sivuston käytettävyydestäkään en voi antaa kovin korkeita pisteitä. Vai onko joku käyttöjärjestemä-selain-yhdistelmä, jolla tuo toimii jotenkin järkevästi?

T. Hermola kirjoitti...

Kiitokset hyvistä ohjeista. Vielä kun keksisi, mistä löytää isojaon jälkeisen ensimmäisen halkomisen kartan ja muut dokumentit; 1900-luvun alusta löytyy halkomisten karttoja, mutta ennen niitä tila on jo kertaalleen jaettu kolmeen osaan. Tämä on Viipurin läänissä Hatjalahden kylässä N:o 3.