lauantai 31. joulukuuta 2022

36. kuukausi jatko-opiskelijana

Yritin tehdä väitöskirjaa eli itkin useita päiviä. Siitä ei ole mitään opittavaa, joten puhutaan ensin muusta. 

Alkukuusta tuli vastaan muistinpanot Hanna Hodacsin esityksestä SLS:n reseptisivuston avajaisissa. Korvikkeista 1700-luvulla oli tietenkin tullut mieleen väikkärini aineisto, joten tarkistin muistiinpanoni ja lähetin Hodacsille sen yhden sanomalehtijutun, joka tuntui relevantilta. Sain ystävällisen vastauksen, jossa Hodacs totesi muistavansa nimeni (ja jopa tutkimusaiheeni?) FB: 1700-talsforskare-ryhmästä. Taas esimerkki siitä, että jos ei huolehdi siitä, mistä ja miten ihmiset muistavat, niin metodeita huomionherättämiseen kyllä löytyy. (Samaisessa FB-ryhmässä eräs ihana ihminen pystyi selvittämään vastauksen kysymykseeni "tuntisiko joku 40 vuotta parsaa viljelleen Måns Månssonin Fellingsbrosta?" ja sain väikkäriin vielä yhden muu-kuin-pappi-kirjoittajan. Historiantutkimusta 2020-luvulla, tämäkin.) 

Teemoissa kiinnipysyen 5.12.2022 ilmestynyt katsaukseni Ennen ja Nyt:ssä oli esimerkki siitä, että markkinoimalla saavuttaa isomman ryhmän kuin markkinoimatta. Länttäsin itse linkkejä joka paikkaan eli Twitteriin, blogin FB-sivulle ja blogiin. Anu Lahtinen ja Jessica Parland-von Essen ystävällisesti vahvistivat viestiä ja Opinahjon viestintäharjoittelijat nielivät syöttini ja jakoivat sen FB:ssä. Tällä aktiviteetilla viikossa saatiin 188 ihmistä avaamaan tiedosto.

10.12.2022 klo 12:23

Kytätessäni etusivun lukuja seurasin tietenkin myös "kilpakumppaneita". Sekä Kansalliskirjaston että Kansallisarkiston edustajien artikkelien avausmäärät alkoivat kasvamaan, kun kyseiset instituutiot olivat tehneet markkinointia sosiaalisessa mediassa.
 
12.12.2022 klo 10:35

Teemasta jatkaen ja vuoden lopun hengessä tämän vuoden julkaisuideni listaus:

Olisi pitänyt kirjoittaa väikkäriä, mutta ks. aloitus. 

Ongelmana ei ole se, etteikö käsis "näyttäisi" väikkäriltä. Ongelmana on (muutaman muun asian ohessa) se, että se näyttää Eino Suovan väitöskirjalta Aurora-seuran sanomalehti 1771–1778: sanomalehtiopillinen tutkimus. Kyseisestä vuonna 1952 hyväksytystä väitöskirjasta Tarmo Malmberg toteaa artikkelissaan Suomalaisen mediatutkimuksen historiaa 2: Sanomalehtiopillista mediahistoriaa, m.m.

Nykytermein Suovan väitöskirja edustaa laadullista sisällön erittelyä. Ylivoimaisesti suurimman osan 250-sivuisesta työstä vie lehden vuosikertojen sisällön suorasanainen kuvailu ja luokittelu, joka tapahtuu kronologisesti ja temaattisesti. [...] 2000-luvun tiukoilla mittapuilla arvioituna Suovan väitöskirja on vaatimaton. Suova oli sanomalehtien suurkuluttaja ja siksi omimmillaan referoidessaan lehtien sisältöä. [..]
Viljanen puolsi ”empimättä” painatuslupaa, kun taas Jäntere ei katsonut ”voivan[sa] olla puoltamatta sitä”. Juva sen sijaan totesi arvoituksellisesti: ”Mahdollista on, että tekijä olisi voinut [työtä] vielä kypsyttää, mutta kun hänellä on periculum in mora [”viivytyksellä vaara”, ts. on vaarallista viivytellä], katson tarpeettomaksi enää siirtää luvan myöntämistä.” (Turun Yliopisto 1952–1953, kokous 21.5.1952.) Ehkä Juva tarkoitti, että jos Suovalta olisi vielä vaadittu lisämuutoksia käsikirjoitukseen, työ ei olisi koskaan valmistunut.

Törmäsin ennen ja jälkeen joulun kaupungilla taas kerran ihaniin tuttaviin, jotka kiltisti ja nyökytellen kuuntelivat valitustani. Toinen neuvoi pyytämään tuttavilta käsiksestä palautetta, mutta enhän minä uskalla vaivata ihmisiä edes lounaskutsuilla, avun pyytämisestä puhumattakaan. 

P. S. Väitöskirjantekijöiden blogistaniasta Michael Halilan kirjoitus Farewell to my so-called academic career, jossa hän reflektoi historian väitöskirjan teon lopettamista. Lainaus loppupuolelta:

What I expected from academia was a place where I could do work that was meaningful, and where my career prospects would largely depend on the quality of that work. What I found was a system where, unless you know the right people and they're willing to open the right doors for you, it simply doesn't matter what you do, because no-one gives a shit.

2 kommenttia:

Ruusureppu kirjoitti...

Löysin tämän blogin koska olet avannut kiinnostavan sanaisen arkkusi Mastodontissa. Herran tähden. Eikö akateemisille (ei, en ole) todellakaan opeteta markkinoimisen eli omien tekemisten mainostamisen ihmeitä ja mahdollisuuksia? Olitpa sitten ison organisaation palveluksessa, yhteisön jäsen tai yksityinen yrittäjä: kukaan ei tule sinua niinsanotusti kotoa hakemaan - etenkään jos olet nainen (kyllä, olen). Vakoile, eli opettele tunnustelemaan ja löytämään organisaation rakenteet ja suhteet. Etenkin ne jotka ovat kirjoittamattomia ja joita suorastaan salataan. Se ei ole tyrkyllä olemista vaan elinehto. Satsaa siihen joka viikko joitakin tunteja. Se on mekaanisempaa kuin olet kuvitellut: ihmismieliin vaikuttaminen on pelottavan helppoa.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta. Ennen Mastodonia olen markkinoinut tätä blogia Facebookissa, jossa blogin sivulla on tällä hetkellä 952 seuraajaa. Olen myös jakanut linkkejä Twitterissä, jossa minulla on 2200+ seuraajaa. Eli en todellakaan omasta mielestäni ole pitänyt kynttilää vakan alla ja monen mielestä olen aukonut suutani monessa paikassa.
Minkä seurauksena olen havainnut viimeksi mainitsemasi seikan: jo näkyvyydellä syntyy vaikutus asiantuntijuudesta.