Olen kerran kertonut höyrylaivassa lahjoituksiin innoittaneesta tarinoinnista, joten suhtaudun Sanomia Turussa -kirjoitukseen 2.8.1861 skeptisesti. Totta on ainakin, että tällainen elämäkerta kerrottiin, ja parhaissa valheissa on jonkin verran totuutta.
Joku kertoo (sanomissa Åbo Underr. [18.7.1861]) kohdelleensa viimeis kuun 15 p. höyrylaivalla, kun tultiin Helsingistä Tammisaarelle, sotamiehenlesken nimeltä Helena Riif, joka jutteli syntyneensä Pietarsaaressa v. 1810, jääneensä seitsemän vuotisena orvoksi,
Pedersöressä syntyi 6.9.1810 Läpplaxin Riifin Eric Anderssonille ja Greta Lena Andersdotterille tytär, joka kastettiin Brita Lenaksi. Molemmat vanhemmat ovat elossa vielä vuonna 1826 (RK Pedersöre 1820-26, s. 48). Seuraavasta rippikirjasta (RK 1827-34, s. 52) selviää, että äiti kuoli 1831 ja isä 1833. Tilan viljelyä jatkoi Brita Lenan siskon mies ja Brita Lena muutti Turkuun (ainakin virallisesti) vasta vuonna 1838 (RK 1837-47 s. 208).
menneensä nuorena Ahvenanmaalle ja palvelleensa siellä 20 ajastaikaa Groundt nimisellä herralla, joka nyt on insinyöri-kenraalina; sitten oli hänen siellä nainut sotamies-nikkari Jaschkin, joka vuotta sen jälkeen määrättiin menemään kotipaikallensa Tobolskin kaupunkiin länsi-Sipiriassa; siellä elivät yhdessä 11 ajastaikaa, ei heillä ollut lapsia, mutta muutoin oli avioliittonsa onnellinen.
Bomarsundissa oli insinööri-eversti Alexander Grount, mutta hänen talouteensa Brita Lenaa ei ole merkitty (RK 1843-1851 Skarpans s. 2, 1852-54 s. 6).
Pedersörestä lähtenyt Brita Lena on päätyi kyllä vuonna 1838 Turun sijaan Ahvenanmaalle, mutta Sundin seurakuntaan nimismiehen piiaksi. Sieltä hän muutti jo seuraavana vuonna Turkuun (RK Sund 1836-1842, s. 78). Hän oli myöhemmin Bomarsundin väen joukossa vuosina 1844-45 luutnantti Salanoffskin talouden piikana (RK 1843-1851 Skarpans, s. 10) ja sitten kapteeni Malvistoffin talouden piikana (RK 1843-1851 Skarpans, s. 5). Jälkimmäisestä hän lähti jälleen Turkuun. Hän on Skarpansin seurakunnassa kirjoilla myös Nestor Jackschinin vaimona (RK 1843-1851 Skarpans, s. 37), mutta tähän ei liity mitään ajoittavaa merkintää. Bomarsundista lienee lähdetty sen tultua Krimin sodassa pommitetuksi.
Miehen kuoltua, v. 1859, ei muijaa enää haluttanut asua Sipiriassa; sillä hänen siellä asuvaiset kytynsä, vaikka kyllä hyviä ihmisiä, olivat maan tavan mukaan aivan ruokottomia kotomenossansa: koiria ruokittiin samoista astioista, kun ihmisiäkin, astioita sillä valin pesemätä jne. Se myös ikävystytti muijaa, ettei hän ollut yhteentoista ajastaikaan saanut olla oikeissa kirkonmenoissa. Tobolskissa ja sen tienoilla sanoi olleen lutherilaisen opin tunnustajoja noin 60, ja lutherilaisen papin tulleen kerran vuoteensa, paaston aikana pitämään näille jumalanpalvelusta; mutta sen käyneen niin, että pappi, ripin ja herran ehtoollisen ohessa, ainoastansa puhui muutamia sanoja kunkin ripittävän kielellä, jota sen enempää ei osannutkaan puhua. Sanoi mies vainajansakin pitäneen Suomenmaata maista parhaana ja kuolinvuoteellansa neuvoneen häntä palajamaan Suomeen.
Matkaa luki hän kulkeneensa 500 penikulmaa, ennen kun pääsi Helsinkiin; oli käynyt jalkapatikassa, paikoin pääsnyt armontullen hevosellakin ja kaivantoja pitkin muutamat matkat, välisti saanut kumminkin pussinsa kulkemaan jonkun kuorman päällä. Sanoi matkalla kohdelleensa hyväntahtoisuutta, eikä mitään onnettomuutta tapahtuneen; kuitenkin kuluttaneensa rahaa noin 50 ruplaa, vaikka kyllä koki kaikin tavoin säästää; nyt olevan hänellä vielä yhden ruplan, jolla aikoo pyrkiä Pietarsaareen; siellä toivovansa ja luulevansa vielä elävän kaksi hänen sisartansa, joilta oli saanut postin kautta terveisiä Tobolskiin. Tobolskissa oli hän pitänyt lehmän ja kirnunnut "puhdasta ja kaunista voita", joka niin kelpasi siellä asuville suomalaisille herrassäätyisille, että hän tuskin koskaan itse sai sitä maistaa, ja lisiksi hankkinut elatustansa, kuin muutkin sotamiesten muijat, torikaupalla.
- - - Matkustavaiset höyrylaivalla, kun kuulivat muijan puheet, kokosivat nyt keskenänsä rahaa ja antoivat hänen heikkoin matkavarainsa avuksi.
Turussa Helena Eriksdotter Rif on merkitty ruotsalaisen seurakunnan rippikirjaan 1856-65 sivulle 544 tarkk'ampujien kasarmille sotilas Jackschinin leskenä. Aviomies oli kuollut vuonna 1859.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti