maanantai 2. maaliskuuta 2020

Historiantutkijoiden tunteminen


Viime viikolla oli somessa taas "miksi aina Keskisarja" -hetki, kun Teemu Keskisarja oli kutsuttu MTV3:n ohjelmaan kommentoimaan fasismia, jota hän ei kenenkään tiedon mukaan ole erityisemmin tutkinut ja muutamat muut Suomessa taas ovat. (Yllä näkyvän kuvakaapauksen ohjelmasta otti ja jakoi Samuli Suonpää.) Taidettiin toistaa samat vanhat valitukset toimittajien laiskuudesta ja ammattitaidottomuudesta yms. Ja joku ehkä puolusti heitä toteamalla, että Keskisarja tunnetaan sanavalmiina eli vaivattomana haastateltavana.

Mutta käytäntöä voi tarkastella myös toimittajien ammattitaidon osoituksena. Koska Keskisarja tunnetaan historiantutkijana hänellä on normikansalaisen silmissä asiantuntemusta ja auktoriteettia, joka (pääsääntoisesti) lisääntyy esiintyminen esiintymiseltä. Jos taas ohjelmaan olisi tuotu aihetta totisesti tutkinut tyyppi, jolla ei ole ennestään näkyvyyttä tai jonka näkyvyys syntyy maineen toistuvasta kyseenalaistuksesta, olisi toimittajan pitänyt käyttää ohjelma-aikaa rakentaakseen katsojien luottamusta haastateltavan asiantuntemukseen.

Saatavuusheuristiikan (availability heuristics) perusteella ihmiset pitävät tärkeämpänä asioita, jotka tulevat nopeimmin mieleen. Jos tuntuu, että asiasta ei ole koskaan kuullutkaan, se tuskin on merkityksellinen. Never heard.

Näkyykö mediassa muita historiantutkijoita kuin Teemu Keskisarja? Etten mutuilisi saatavuusheuristiikan varassa, käytin lauantaina mainitsemaani Wikipedian käyttötilastoa luokkaan Suomalaiset historioitsijat viime vuodelta. (Tajuttuani vihdoin, että työkalussa voi ottaa mukaan myös alahakemistot.) Päällimmäiset 10 nimeä korreloivat hyvin muuhun medianäkyvyyteen ja myös toimintaan muussa kuin historiantutkimuksessa. Sekä useamman kohdalla siihen, että pätevyys historiantutkijana on jossain määrin kysenalaistettu. (En tarkoita H. G. Porthania, seuransa aktiivit voivat oitis rauhoittua.)

  1. Jussi Niinistö 
  2. Erkki Tuomioja 
  3. Teemu Keskisarja 
  4. Jari Ehrnrooth 
  5. Laura Kolbe 
  6. Arto Luukkanen 
  7. Oula Silvennoinen 
  8. Anna Kortelainen 
  9. Henrik Gabriel Porthan
  10. Matti Klinge
Näkyvyydellä ja äänekkyydellä ei tietenkään ole yhteyttä asiaosaamiseen, mutta asiat on niin kuin ne koetaan.

Oliko sitten joskus "vanha hyvä aika", jolloin ruutuun olisi voinut tuoda historian professorin, jonka asiantuntemus olisi pelkän aseman perusteella ollut kyseenalaistamaton? En tiedä, mutta viime aikojen havaintojen perusteella historian proffat ovat aika lailla näkymättömiä eli eivät ainakaan tunnettavuudellaan saa asiantuntemuksen leimaa.

Esimerkiksi edellä mainittua tv-ohjelmaa huomattavasti vähäisemmän huomion somessa sai runsas viikko sitten Pirjo Markkolan saama pohjoismainen palkinto, johon liittyi iso rahasumma. Eikä googlauksen perusteella esim. Yle huomioinut asiaa ollenkaan. (Wikipedia-tilastossa Markkola on sijalla 219.)

Proffia ei tunneta aina edes alan sisällä, edes nimeltä. Jokin aika sitten keskustelin erään Suomessa opiskelleen ja historiasta väitelleen kanssa, joka ei tunnistanut nimestä iät ja ajat Suomen historian proffana olleen tunnetun perusteoksen kirjoittajaa. Itse puolestani istuessani eilen mainitussa laitosseminaarissa vieraamman historian alan ryhmässä kuulin (mielestäni) ekaa kertaa suomalaisesta tutkijasta, joka oli ilmiselvästi merkittävä auktoriteetti. Mutta omassa asiantuntemuksessani on tietenkin puutteita yllin kyllin.

Ei kommentteja: