Tila ei antanut suurta elantoa, joten vuonna 1860 Heikki oli töissä Suomen ensimmäisellä rautatiellä ja ansaitsi 70 ruplaa. Tämä auttoi kun hän maaliskuussa 1861 osti vanhemmiltaan Keski-Soinin "samalla hinnalla, jolla tämä oli saanut sen vieraalta".
Ilkassa 5.8.1911 julkaistun henkilökuvan mukaan
Ensi kesä oli perin toivoton. Väkeä oli vain puolikasvuinen poika ja tyttö, sekä sairauden sortama 23-vuotias isäntä. Vuosi tuli muille hyvä, mutta Keski-Soinin ruispellot kasvoivat laihaa. Yleinen käsitys oli, että "kyllä se poika häviää".
Isännöimisensä ensivuoden lopulla meni Heikki naimisiin Maria Kortesniemen kanssa, joka toi tullessaan tarmokkaan luonteen, 2 tervettä kättä ja 200 mk:an arvosta ruplia.Mariaa oli jo ennen naimisiinmenoa
sanottu puolisolleen, "eteensä katsovaksi", ja se katse säilytti terävyytensä vanhuuteen saakka. Vielä talonohjaksista luovuttua oli hän m. m. asumassa yhdessä miehensä kanssa kivikkopeltoa. Vähäinen ei ollut hänen merkityksensä puolisonsa siveellisenä tukena, jonka pohjalaisluonne nuoruudessa tahtoi vallattomuuteenkiin lentää.Näistä vallattomuuksista ei Ilkkaan kirjoittanut M. E. M. kertonut enempää vaan pääasiansa oli Heikki Soinin tekemä työ
Juuri kartanon ääressä oli katajikkovainio, jossa muinainen "Soinin halla" piti linnaansa ja joskus lähti ulommaksikin vierastäynnilleen. Sen asuminen oli Soinin ensimäisiä toimia. Maa oli notkelmaista, jossa syvänteissä oli mutaa ja harjanteilla hiekkaa. Se tasoitettiin ja seattiin hevossiirrolla. Tätä pitivät naapurit synnillisenä Luojan työn paikkoona, mutta sen tekiä lausui vain ryhdikkäästi elämän työtään johtavan ohjelman: "Jumala sanoi Aadamille: maata sinun on viljeltävä".
Vähitellen laajennettiin peltoa mäkirinnettä myöden - yhteensä 20 tynnyrinalaa - joka osaksi oli suuren työn panttina. M. m. oli kiviä perattava siinä määrässä, että niistä tuli 200 metriä aitaa.
Varsinainen elämäntyö suoritettiin kumminkin suon raadannassa. Lähinnä oli Saraston perin märkä lakso, alaltaan 3,5 hehtaaria. Sinne oli lasku tehtävä kivikkomäen läpi, jonka päällä oli vetelä letta, johon ojasta nostetut kivet kauniisti upposivat. Ensipäivänä, kun laskua alettiin tehdä, sanoi isännän toveri: "Ei tästä tule mitään! — Lähdetään pois!" Vastaus oli lyhyt: "Ei lähdetä." Vuosikausia tehtiin kaikki väliajat samaa työtä, pidettiinpä suuri kökkäkin, jossa oli "paljo viinaa ja miehiä". Vihdoin oli mahtava, 10 kyynärää leveä lasku valmis ja tuottava maa, joka kehoitti menemään syvemmälle korpeen, vallattu viljelykselle.
V. 1875 ansaitsi Soini maantienteolla palvelijoineen 2000 markkaa, josta summasta tuli vastaisten viljelystöiden pohja.
Aluksi suunnattiin työ Viholaissaaren nevaan ja myöhemmin Haaviston korpeen, joihin yhteensä syntyi 60 tynnyrinalan suuruiset viljelykset.
Ensinmainitun nevan asutusunelmat olivat Soinissa heränneet jo 18-vuotisena, jolloin talvisella kuutamo-yöllä suoritti sen raivauksen ensimäisen päivätyön. Maa oli perin märkä ja kiinteä pohja 10 kyynärää syvässä. Kun lasku saatiin toiseen rajaan, oli se toisessa päässä valunut tukkoon.
[...]Maanviljelysten laajetessa tuli kartanon uudistus kysymykseen. Sopivan paikan puutteessa siirrettiin se kilometri metsää kohti. Se ei ollut päivässä tehty, koska siirtopäivän ja päätöksen väli oli yli 20 vuotta. Rakennusalallakin esiintyy sama rohkea suuruuden tavottelu. Asuttiin esim. kivinavetta, joka on maksanut toistakymmentä tuhatta ja koko muu kartano tehtiin samoilla mitoilla.
[...]Olkoon tässä vielä mainittu, että vanhus on itseään säästämättömän työn ihmisiä. 5 vuotta sitten on hän ollut vielä savenluonnissa ja nytkin käy joka päivä työssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti