Rahoja, rahoja, rahoja...

Kurssin Kartanoläänejä ja kirkkoja Varsinais-Suomessa luento-ohjelmasta minua kiinnosti etukäteen vähiten Frida Ehrnstenin Piipanistuimesta pitäjänkirkkoon: monetarisoituminen ja rahankäyttö keskiajalla, joka oli vuorossa eilen. Osoittautui - ei varsinaisesti yllättävästi - että koska rahat eivät ole koskaan kiinnostaneet, niistä oli runsaasti opittavaa, jota Ehrnstenin erinomainen esitys tarjosi.

Taannoisesta Tallinnan viikinkiajan näyttelystä ripaus tuttua alkuun. Itämaiden vakiopainoisia ja hopeapitoisia dirhameita on löytynyt merkittävästi enemmän Virosta kuin Suomesta, jonka löytömäärä näiden varhaisimpien kolikoiden osalta ei ole merkittävästi kasvanut edes metallinilmaisinharrastajien toimesta.

Dirhamien käyttö loppui kuin seinään 900-luvun puolessa välissä. Tilalle tuli saksankielisen alueen ja Englannin penningit, joita liikkui runsaasti 1000-luvulla. Ruotsissa yritettiin omaa rahaa jonkin aikaa, mutta ei kauaa ja uudelleen vasta sata vuotta myöhemmin.

Ehrnsten halusi viikinkiajan käsittelyllä todistaa, että raha ei keskiajan alussa ollut uusi asia. Mutta missä vaiheessa kolikot muuttuivat arvometallista varsinaiseksi symboliseksi rahaksi?

Rahan ymmärtämisestä ja konkreettisesta käytöstä jää väistämättä paljon avoimia kysymyksiä. Mutta olin kuvitellut rahan tulkinnan arkeologisissa konteksteissa paljon yksinkertaisemmaksi kuin mitä se on. Kun rahaa ei löydy, pitää ottaa huomioon ajan talous - onko hopeaa liikkeellä ollenkaan? Kun rahaa löytyy, pitää ajoituksen lisäksi tietää kauanko kyseinen rahatyyppi pyöri taloudessa. Ruotsin kruunu teki 1300-luvulla kolikon vaihtoja, joilla vanha malli vedettiin markkinoilta. Samaa ei tapahtunut 1400-luvulla eli sen rahat olivat kierrossa pidemmän ajan.

Rahoja löytyy kirkoista, mistä voinee turvallisesti vetää johtopäätöksen, että kirkossa käsiteltiin rahaa. Ja sitä käsiteltiin niin, että se saattoi joutua hukkaan, mikä viittaa ehkä jonkinlaiseen lattiarakenteeseen. Kaupungeissa, joissa rahaa luulisi myös käytetyn, löytöjä on suhteellisesti vähemmän. Siellä oli helpompi pitää rahasta kiinni ja tarvittaessa sitä etsiä?

Mitä arvokkaampi raha, sitä enemmän varmasti etsittiin, eli nykyaikana löydetyt keskiaikaiset rahat eivät vastaa esiintymistiheydeltään entisajan rahapussin sisältöä, jossa saattoi olla kultarahakin.

Kirkkojen osalta rahalöydöt on usein tehty vuosikymmeniä sitten, jolloin arkeologiset käytännöt olivat toiset. Voi joko harmitella tallentamatonta tietoa tai olla iloinen siitä, että raha on löytötyyppi, jota ei ole koskaan jätetty huomiotta.