"Lutherin sormuksen" kopioista ja museotietokannoista

Nimeämätön valokuvaaja, Turun museokeskus, CC BY-ND 4.0

Kari Hintsala linkitti eilen illalla Kaponieeri-bloginsa Facebook-sivulle koristeaiheeltaan pyhäpäiviin sopivan esineen saatetekstillä "Uskonnollisteemainen pähkinä pääsiäisen ratoksi. Mikä idea on tällaisessa 1800-luvun lopulta olevassa "Martti Lutherin kihlasormuksessa"?" Innostuin surffaamaan ja mitä haastavampaa tiedon löytäminen oli, sitä enemmän hain. Ja jatkoin aamulla. Valitettavasti saksan osaamiseni on niin alkeellista, että todennäköisesti informatiivisimmat lähteet jäivät löytämättä.

Hämärähköllä verkkosivulla lainataan William Jonesin sormuskirjasta pätkä, joka puolestaan lainaa helmikuussa 1862 lehdessä Intellectual Observer julkaistua H. Noel Humphreysin tekstiä. Sen mukaan alkuperäinen sormus kuului jollekin perheelle Leipzigissa vuoteen 1817. Humphreys esittää varmana tietona, että Martin Luther antoi sormuksen Katarina Boralle kihlauksen yhteydessä, vaikka sormukseen kaiverrettu päivämäärä on häidensä. George Fredrik Kunz kirjassaan Rings for the finger antaa saman ajoituksen, mutta on varovaisempi lausunnostaan sormuksen antoyhteydestä: "todennäköisesti häiden muistoksi".

Ilmeisesti pian vuoden 1817 jälkeen sormuksesta tehtiin kopioita. (Ellei jo aiemmin.) Ainakin verkosta löytämäni huutokaupattu kultainen kopio (jonka ilmoitus hävisi yön aikana) oli ajoitettu "noin 1825". Kopiot olivat niin uskollisia mallilleen, että niihin tehtiin myös sen kaiverrus. Seuraukset ovat arvattavia.

Varhaisin kirjallinen maininta on englantilaisessa mediassa vuodelta 1824. Sen mukaan sormuksen (vai sen kopion?) oli myynyt "talonpoika" kultasepälle Darmstadtissa. Tämä oli havainnut/keksinyt, että kaiverrusten perusteella kyseessä on Lutherin vihkisormus. Tämä päätyi tässä vaiheessa lehtitiedon mukaan Darmstadtin museoon.

The Literary World kertoo 22.1.1853 - kiitettävällä skeptisyyslisällä - New York Timesin raportoineen, että Yhdysvaltain laivaston luutnantti D. oli Broadwayn läheisessä kultasepän liikkeessä tavannut vanhan saksalaisen, jonka kauppaaman vanhan kultasormuksen luutnantti halvalla osti. Tarkemmin sitä tarkasteltuaan luutnantti totesi sen Lutherin vihkisormukseksi. Sillä kaiverrus. (Sama tarina löytyy kirjasta Chit-chat of humor, wit, and anecdote. (1857))

The journal of the British Archaeological Association dokumentoi, että arkeologisen seuran kokouksessa 22.11.1854 esitettiin J. R. Planchén sedältään/enoltaan perimä "Lutherin vihkisormus", joka oli tehty "ulkomaisesta kullasta" ja vaikutti myös kullatulta. Sedän/enon mukaan sormus oli ollut isällään ja suvun esivanhemmat olivat aatelia Wittenbergistä.

Åbo Underrättelser kertoi 14.8.1855 laulajan, rouva Romanin omistavan Lutherin vihkisormuksen. Omistaja oli avioliiton kautta saksilaista Linnefedtin sukua, jossa sormus oli peritty esiäidiltä Katarina Boralta.

Hardin J. Burlingame kertoo kirjassaan Around the world with a magician and a juggler (1891), että "paroni Seeman" oli ostanut "Martti Lutherin vihkisormuksen" vuonna 1867 Tukholmassa kultasepältä, joka puolestaan oli ostanut sen puolalaisen aatelisnaisen jäämistön huutokaupasta. Kuusi vuotta myöhemmin "paroni" oli jossain Venäjän vuorilla ja vaimonsa luki kuusi vuotta vanhasta lehdestä Gartenlaube ihmettelyä sormuksen nykysijainnista. Tuon artikkelin mukaan Brandenburgin ruhtinas oli teettänyt kaksi samanlaista (mutta eri kokoista) sormusta ja luovuttanut nämä Martti Lutherille ja vaimolleen heidän hääpäivänään. Vuotta myöhemmin "paroni" oli Eislebenissä, jossa selvisi, että toinen sormuksista oli paikallisen kreivittären omistuksessa. "Paroni" sai 4000 Saksan markan tarjouksen sormuksestaan, mutta piti sen ja käytti sormusta kunnes kuoli Texasissa.

Lehdessä Notes and Queries julkaistiin helmikuussa 1869 nimimerkki P. A. L.:n aiempaan tiedusteluun kirjoittama vastaus, jossa hän toteaa vihkisormuksien esiintymien muistuttavan sieniä sateella. Alkuperäiseksi sanotun hän oli nähnyt Leipzigissa.

Mainittu A. P.:n teksti oli julkaistu tammikuussa 1869 ja toistaa tarinan kahdesta sormuksesta - toinen naisen ja toinen miehen kokoa. Näin, vaikka kirjoittajan P. A. L. viesti jo syyskuussa 1868 oli kuulunut

Tässä siis jonkinlainen kirjallisuusviite vuodelle 1825. Vielä vuonna 1922 on Saksassa ollut myynnissä aidoksi väitetty Lutherin vihkisormus. Tuolloin Deutsche Goldschmiede-Zeitung (jota The Jewelers' circular lainasi) totesi, että kyseessä on selvästi myöhemmin tehty kopio. (Artikkelissa mainitaan myös Brunswickin museossa ollut Lutherin kaksoissormus, josta on myös verkossa sekalaisia tietoja.)

Mitä sitten tapahtui aidolle ja alkuperäiselle? Hakuihin osuneen lehtileikkeen mukaan se päätyi Schoenbergin museoon vasta 1964! Kadottuaan ennen ensimmäistä maailmansotaa...

Lehtitietojen jälkeen alkaa kaivata tuoretta ja luotettavaa tietoa. Ja sitähän löytyy museoiden verkkoon avaamista esinetietokannoista?

Leipzigin Stadtgeschichtliches Museum on asettanut pysyvästi esille sormuksen, joka kokoelmatietojensa mukaan on Trauring der Katharina von Bora (1499-1552) vuodelta 1525. Englanniksikin sanotaan kyseessä olevan alkuperäisen sormuksen. Saksasta saan konekäännöksen avulla selvää sen, että kopioita on, tällä museollakin kolme. Nämä olleet usein Lutherin jälkeläisien omistuksessa ja tämä on perinne edelleen. Edellä tekemäni lehtitutkimuksen perusteella suhtaudun tähän hieman skeptisesti. Joko Lutherin jälkeläiset olivat 1800-luvulla joukolla rahapulassa tai saksalaisilla kultasepillä oli kaupallisia intressejä. Jälkimmäiset vaikuttavat todennäköisemmiltä.

Alkuperäistä sormusta oli kaupattu jo 1743, mutta onnistumatta. Se oli 1800-luvun alussa leipzigilaisen tehtailijaperheen Devrient hallussa ja tarkemmin määrittelemättömänä aikana Johanna Christiane Devrient oli lahjoittanut sormuksen Leipzigin kirjastolle, josta se 1878 siirtyi kaupunginmuseolle.

Bostonin Museum of Fine Arts on nimennyt hopeasormuksensa "Copy of Martin Luther's wedding ring". Ei hankinta-aikaa eikä arviota valmistusajasta.

Ashmolean Museum Oxfordissa ei mainitse kopionsa valmistusmateriaalia eikä perustelua ajoitukselle 1800-luvulle.

Malmön museon kullattu hopeasormus on kokoelmatietojen mukaan kopio Martti Lutherin vihkisormuksesta (kaiverruksia myöden) JA valmistettu sekä ollut käytössä 1500-luvulla. Museoiden tietoihinhan voi luottaa.

Turun museokeskuksen kokoelmatietoihinsa valitsema lainausmerkkien käyttö kuvaa hopeasormustaan hyvin, kun tuntee edellä esittämäni taustan. Mutta mitä tietue kertoo yksinään?