lauantai 5. maaliskuuta 2016

Keskiaikaista tutkimusta

Puhuessaan reformaation esityksistä Kirsi Salonen mainitsi, muistaakseni yllättyneellä äänensävyllä, Suomen keskiajan esityksen olevan itsenäisyyden ajan populaarissa kuvauksessa varsin positiivista. Hän tulkitsi tämän johtuvan siitä, että haluttiin rakentaa pidempää historiaa uudelle valtiolle. Ville Valkama gradunsa Keskiaikakuva WSOY:n alakoulun historian oppikirjoissa 1987-2006 tiivistelmässä puolestaan toteaa, että
Kirjojen keskiaikakuva oli erityisesti 1980- luvulla hyvin synkkä. Keskiaikaa käsiteltiin laajempana kokonaisuutena 1990-luvun ja 2000-luvun kirjoissa, minkä seurauksena keskiajasta nousee esiin myös enemmän positiivisia puolia. Vallan ja hengellisyyden diskurssit loivat merkittävät puitteet, joiden kautta keskiaikaa käsitellään.
Mutta tekstiä silmäillessäni huomaankin, että Valkama käsitteli "Eurooppaa, mutta poissulkien Suomen keskiajan".

Oppikirjoja myöskin tarkastellut Elisabeth Karlström päätyi tutkielmansa Framställningen av Kalmarunionen: En textanalys av Kalmarunionen i svenska och danska läroböcker för gymnasiet tiivistelmässä siihen, että tulkinnat pysyvät samankaltaisina ja erilaisina eri maissa.

Hypäten aivan muuhun, Medievalist.net linkitti viime kesänä silloin tuoreeseen Dag Retsön & Johan Söderbergin artikkeliin The Late-Medieval Crisis Quantified: Real taxes in Sweden, 1320–1550′, joka on verkossa luettavissa.

Ja etteivät muut linkit vanhentuisi ylivuotisiksi listaus, joka Mervi Pasasen blogitekstin ansiosta sisältää ensimmäistä kertaa virolaistakin tutkimusta. Ja käyttää pitkän keskiajan käsitettä.
Ja palaten alun historiankirjoituksen analyysiin:
Pitkän keskiajan puitteissa linkitettävä myös Sami Ranisen eilen julkaistu blogiteksti Luu- ja sarvilusikoita rautakauden Suomessa.

Ja jos haluaa lukea aitoa keskiaikaista tekstiä niin muistutuksena, että Ruotsissa digitoituja käsikirjoituiksia voi selata Libriksessä. Aikarajauksen voi halutessaan tehdä oikeassa alareunassa.

2 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Historiakuva onkin todella mielenkiintoinen juttu. Se, mitä me pidämme mahdollisena, kun puhutaan menneisyydestä. Mitä uskomme "totuudeksi"?

Kun itse katsoin ensimmäisen jakson Viikingit-sarjaa (TV-sarjana historiallista fiktiota) tuli fiilis, että tässä yritetään luoda "keskimääräistä" kuvaa "keskimääräisestä" viikingistä, jonka elämässä tapahtuu "keskimääräisen viikinkimäisiä" asioita. Todennäköisesti tässä pyrittiin vetoamaan historiakuvan uskottavuuteen, mutta fiktiona se jäi mielestäni torsoksi.

Sukupuolen esittäminen vaikuttaa historiakuvissa erityisen kiinnittyneeltä kulloiseenkin nykyaikaan. Sitä paitsi "keskimääräisen" ulkopuolella tapahtui menneisyydessäkin mielettömän paljon, eikä mikään valehtele niin kuin tilasto. Ottaa päähän joka kerta, kun näen 30-vuotiasta nimitettävän *vanhaksi* (keskiajan esityksissä yleistä)! Ihan kuin korkea lapsikuolleisuus olisi sanellut käsityksiä aikana, jolloin ei tunnettu tilastotiedettä.

Aika paljon käsittääkseni meidän menneisyyskuvastomme on edelleen 1800-luvun läpi suodattunutta.

Tällaista vuodatusta.;) Historiallisen fiktion kirjoittajana mielikuvat ovat todella kiintoisa juttu, koska pitää pystyä luomaan uskottava menneisyys.

Mielenkiintoinen blogi sinulla, bongasin Gallican Facebook-sivuilta.:)

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitos kommentistasi. Kysymys mistä ja miten kirjoitetaan mietityttää itseäni jatkuvasti ja jonain päivänä voisin pysähtyä miettimään omia aihevalintojankin...

Vai että Gallicasta. Linkkien levityksestä on siis toisinaan hyötyä. Valitettavasti 25 vuoden jälkeen C-ranskani ei riitä pyydettyyn esittelyn kirjoitukseen, mutta onneksi sentään materiaalin etsintään. Viimevuotista Siperia-kirjaani tehdessä Gallicasta löytyi sekä kuvia että karttoja.