sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Arkeologian salaisuudet, viikko 2

Toisten tekemiä ensimmäisen viikon harjoitustehtäviä pääsin arvostelemaan torstaina. Ei tuottanut suurempia ongelmia, mutta todennäköisesti olin hiukan turhan kriittinen. Ei mitenkään yllättävästi.

Arkeologian verkkokurssin toisen viikon aiheena oli "mikä jää löydettäväksi". 

Luentovideoissa Sue Alcock selitti, että arkeologisen kohteen muodostaneiden prosessien ymmärtäminen on välttämätöntä oikeiden tulkintojen tekemiseksi. Prosessit myös määräävät sen mitä on tutkittavissa.

Prosessien tärkeä toimija on ihminen, joka hukkaa tavaraa ja heittää sitä pois. Mutta myös jättää tarkoituksellisesti: hautaamalla, uhraamalla ja piilottamalla. Eikä ainoastaan jätä vaan myös ottaa. Metalliesineitä on kierrätetty kautta aikojen. Myös arkeologiset kaivaukset tai kohteiden ryöstöt ovat ihmisten muokkaavaa toimintaa.

Isommassa mittakaavassa ihmiset muuttavat maisemaa maanviljelyllä, patoamalla jokia ja mahdollisesti vaikuttamalla ilmastonmuutoksiin, jotka muuttavat merenpinnan tasoja. Kaikki nämä tuhoavat arkeologisten kohteiden alkuperäistä kontekstia.

Mutta sitä tekee myös luonto, maanjäristyksistä matoihin. Luonnonilmiöt hajottavat materiaaleja, mutta saattavat myös suojata niitä. Alcock korosti, että on tärkeää ajatella jo etukäteen kohteeseen mahdollisesti vaikuttaneita tekijöitä, jotta ne on kaivauksella helpompi tunnistaa ja tietää minkä voi odottaa säilyneen.

Luennon toisessa puolikkaassa puhuttiinkin eri aineksien säilymisestä erilaisissa oloissa. Kivi ja kulta jää jäljelle kaikkialla ja keramiikka säilyy hyvin. Mutta orgaaninen aines säilyy vain erikoisissa oloissa, joissa bakteerit ja pieneliöt eivät pääse hajottamaan: kuivassa, kylmässä tai kosteassa. Säilyvyyteen vaikuttaa sekä kohteen ilmasto että maaperän ominaisuudet.

Neljän kaivauskohteen esittelyvideot tukivat luentoa hyvin tuoden esiin erilaisia puolia säilymisestä ja tuhoutumisesta. Kolme videota nuolenpääkirjoituksesta tuntuivat hieman irtonaisilta. Video, jossa käytiin läpi joukko esineitä ja niiden teoreettinen selviäminen amerikkalaisen yliopiston pihamaalla vs. Egyptin erämaassa ei tuottanut yllätyksiä eli vaikutti turhan selvältä.

Egypti ei tuottanut vaikeuksia valitsemassani viikon harjoitustehtävässäkään. Mutta kun piti kuvitella mitä tapahtuu laukulleni ja puhelimelleni sadassa vuodessa Suomen maaperässä jäi ilmaan monta kysymystä. Aikanaan puuvillainen kangas häviää happamassa maassa, mutta kauanko siihen menee? Routa repii railoja teihin, mutta rikkoisiko se puhelimen rakenteen? Vai pääsisikö puhelimen sisään niin paljon kosteutta ja happea, että pullistuva ruoste popsauttaa palasiksi?


1 kommentti:

Kari Hintsala kirjoitti...

Keramiikan paradoksi: esineenä hauras, materiaalina ikuinen.