Keski-Suomessa julkaistiin 23.9.1884 teksti, joka selvittää joitakin tekijöitä ajan maaltamuutosta.
Kesämatkoillani kävin entisessä kotipitäjäässäni. Siellä tapasin tytön, jonka olen tuntenut jo lapsuutensa ajoilta. Kuultuaan että minulla Helsingissä oli oma talouteni, tarjoutui hän palvelemaan luokseni, ja jos olisin asunut muualla, olisinkin kohta suostunut ottamaan hänet luokseni. Mutta tyttö oli nuori ja kokematon, minä en uskaltanut ottaa häntä suuren kaupungin viettelevään hälinään. Tämän sanoin hänelle suorastaan ja käskin samalla hänen tyytyä oloonsa. Sillä jos kohta kotipaikan tulot ja huvit olivatkin yksinkertaisemmat, niin olivat myöskin vaarat ja menot pienemmät. Mutta tytön silmiin nousivat surun kyyneleet, kun kuuli ettei ollut toivoa pääkaupunkiin päästä. Minua ihmetytti tytön harras halu Helsinkiin, mutta varsin pian sain selityksen siitä.
Huomispäivä oli sunnuntai. Kirkossa näin "konkia" astuvan kolme hienoihin herrasväen vaatteisin puettua naista; pitäjään säätyläisiä eivät olleet, olivat ehkä naapurikunnista, näin arvelin. Mutta olonsa ja käytöksensä ilmaisi jotain outoa, en tiedä mitä! Kirkonmenon jälkeen kysyin vieraita tuttaviltani, ja sain kuulla heidän olleen joitakuita Helsingissä palvelevia tyttösiä jostain naapurikunnasta. — Nyt ymmärsin eilisiltaisen tytön innostusta. Hän oli varmaankin nähnyt Helsingin neitsyet, ja ajatteli itsekseen: noin komeaksi ja herrasmaiseksi voisin minäkin muuttua, kun vaan Helsinkiin pääsisin! — Ahdistus valtasi mieltäni, kun ajattelin tytön vielä viatonta turhamielisyyttä, ja päätin käydä luonansa varoittamassa häntä „ruosteista korukuvaa" haparoimasta. Mutta käyntini oli turha — tyttö ei ollut kotona.
Seuraavana päivänä matkustin Helsinkiin. Tyttö ja hänen matkapuuhansa olivat jo unohtuneet mielestäni, kun eräänä päivänä tapaan hänet kadulla. —
 |
| Unioninkatu. HKM |
En tietänyt mitä teen, torunko vai tervehdinkö tervetulleeksi. Vihdoin kysyin missä hän palvelee. — Kyyneleet olivat ainoa vastauksensa. Käskin hänet mennä kotiini odottamaan takaisin tuloani. Täällä kertoi hän olleensa kaupungissa jo kaksi viikkoa. Ainoat rahansa olivat kuluneet matkalla, mutta se ei häntä ollut surettanut, hän kun luuli täällä kohta tilaa saavansa ja 15 markkaa kuukausipalkkaa. Mutta tila jäi saamatta ja palkka myös, joka hänen moisilla palvelustytöillä ei olekaan kuin 8 ja 10 markkaa kuukaudelta. vähät vaatteensa oli hän myynyt saadakseen rahaa ylläpidokseen; nyt olivat vaatteet ja rahat mennyttä kalua .. mikä neuvoksi; eipä kumma, jos tyttö itki! Hartaasti pyysi hän minua toimittamaan hänelle palveluspaikkaa, mutta minä tarjosin hänelle rahaa kotimatkalle.
Jos olisitte nähneet sen ilon välähdyksen, joka leimahti hänen silmistään, niin tietäisitte palasiko hän ilomielin kotipaikalleen. — Minulla on tässä vasta saatu kirje pöydälläni, jossa hän lähettää moninkertaiset kiitokset ja siunaukset antamastani matkarahasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti