Merimies Erik Sjöholmin ja vaimonsa Maja Lisa Henriksdotterin torpassa Paraisilla vastaanotettiin 1.12.1823 poikavauva, joka sai nimen Ernst Wilhelm. Hän seurasi isänsä jälkiä ja lähti vuonna 1839 merille sukunimellä Wikström. Vuonna 1845 hän jäi maihin ollen ensin renkinä ja sitten pitäjän muurarin oppipoikana. (RK 1820-1825, 204; 1833-39, 197; 1840-46, 236, 413; RK 1847–1853, 124, 456)
Vuodesta 1848 Ernst Wilhelmiä kutsutaan muurariksi, torppariksi ja pitäjänmuurariksi. Kasvavan perheensä kanssa hän asui Mattholmissa. (RK 1847–1853, 6, 425, 263; RK 1854-60, 273)
Näihin aikoihin Lofsdalin kartanossa vietti kesiään koulupoika O. M. Reuter (s. 28.4.1850). Häneltä pyydettiin vuosikymmeniä myöhemmin muistelmaa eläinsuojeluyhdistyksen hyväksi julkaistuun kokoelmaan Mitt barndomshem (1905).
Ja lopuksi pitäjänmuurari Wikström! Mikä tapahtuma se olikaan meille lapsille, kun saimme matkoillamme Fladanin halki kohti Örfjärdeniä seurata vanhempiamme vierailulle pieneen mökkiin, jossa hän asui – tämä monitoimimies, joka kerrotun mukaan harjoitti kahtakymmentä eri käsityöammattia ja jonka vaatimaton koti oli kuin pieni antiikkimuseo! Kunnioituksella astuimme aina sen kynnyksen yli. Se oli juhlallinen tauko maaseudun yksitoikkoisuudessa, kun saimme kuunnella hänen hurskaita ja samalla aina humoristisia puheitaan, sillä sanan lahjakaan ei häneltä puuttunut. En unohda koskaan, kuinka hän kertoi nuoruutensa haaveista "nousta korkealle" arkkitehtina tai kuvanveistäjänä. "Ja korkealle Herra antoi minunkin nousta", hän päätti, "hän teki minusta muurarin, ja siitä korkeasta asemastani olen monesti katsellut alas muuta maailmaa." (s. 70-71, suomennos: Copilot)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti