tiistai 18. joulukuuta 2018

Kartanonherran tavat

Aiemmin lainasin Wäinö Alhon Kyläkirjaston kuvalehdessä 5/1891 julkaistusta kirjoituksesta kuvausta Margareta Stjernvallista. Kirjoituksen varsinainen aihe oli hänen tyttärenpoikansa Fr. Aug. von Platen, jolle Lammin Vanhakartano päätyi. Hän oli ollut upseeri Suomen sodan aikaan, sodan jälkeen opiskellut Uppsalassa lakitiedettä, palveli jossain Pietarin valtiollisessa virastossa ja 31-vuotiaana vetäytyi Hämeen rauhaan.
Mitä suurimmalla innolla antautui hän kirjallisiin harrastuksiin, joihin hänen luonteensa jo lapsuudesta saakka oli taipunut, mutta jotka käytännöllisen elämän puuhissa olivat jääneet syrjään. Näissä harrastuksissa oli hänelle suureksi avuksi hyvä kielitaito, hän kun osasi toistakymmentä kieltä. Valitettavasti supistui hänen kirjallinen tuotteliaisuutensa tilapäärunojen ja terävien kokkakirjoitusten tekemiseen, joita hän tämän tästäkin kirjoitteli milloin valtiollisella, milloin taas lemmenrunouden alalla liikkuen. Latinankieli oli hänelle ennen muita rakas, ja latinastansa oli hän tunnettu ympäri maata. Niinpä hän esim. v. 1846 sepusti latinaisen runon professori G. W. Laguksen kunniaksi. Samanaikuiset ylioppilaat tiesivät käyttää hyväksensä Vanhankartanon herran latinaa: kirjoittelivat hänelle latinaisia rahanpyyntökirjeitä ilmoittaen harrastavansa latinaa, mutta lukivatkin saaduilla rahoilla kaikkea muuta, muttei latinaa. — Kaikkien mahdollisten kielten käyttämiseen näyttää hänen kirjallinen harrastuksensa etupäässä kohdistuneen. 
Jos jo tässä kirjallisessa harrastuksessakin on jotain omituista, ovat Platenin muut hommat vielä omituisempia. Kerran pisti hänen päähänsä ruveta arapiankieltä oppimaan, ja kun hän luuli taitonsa tässä kielessä riittäväksi, läksi hän kesällä v. 1836 matkalle Jerusalemiin aikoen myöskin yksin tein kosia erästä Libanonin vuorille siirtynyttä englantilaista naista, lady Ester Lucy Stanhopea, joka siihen aikaan herätti maailmassa paljon huomiota. Kiertäen meritse Europan pääsi matkamiehemme jo Konstantinopoliin saakka, mutta silloin tuli semmoisia esteitä tielle, että hän katsoi parhaaksi palata Venäjän kautta kotia Vanhaankartanoon, jonne saapui jouluaatto-iltana samana vuonna. Seuraavana kesänä hän jalkamatkassa, keppi kädessä, vaelsi Heinolan, Kuopion ja Oulun kautta Aavasaksalle, josta Tukholman kautta taas palasi Lammille. 
Vanhempana miehenä ei Vanhankartanon herra enään viitsinyt ryhtyä noihin maailmaa halkaiseviin matkoihinsa, vaan tyytyi olemaan alallaan kotona, käyden yhä omituisemmaksi. [...] Tieteellisiin asioihin oli vanha herra elämänsä loppuun saakka innostunut, ja niihin kului häneltä enintä aikaa. Hänen viimeisiä, siihen suuntaan käyviä toimiansa oli kalliokirjoitusten etsiminen, johon tunnettu tutkija C. A. Gottlund sai hänet viehätetyksi.
On vielä mainitsematta Vanhankartanon herran suurimmat omituisuudet. Niihin kuului se omituinen puku, jossa hän aina esiintyi. Irtanainen tekotukka, jossa oli pitkä patukka niskassa, sininen, kultanappinen takki, polvihousut, silkkisukat ja avokengät, siinä se outo ruotsinaikuinen vaatetus, jota harvinaisen kummana saatiin katsella keskellä 19 vuosisataa! — Ja toinen yhtä kumma omituisuus oli se, että Platen kesäisin tapasi asuskella sukuhaudassansa, Lammin kirkkomaalla. Tätä kummaa kummempaa tapaa piti hän muka osoittaaksensa maailman katoavaisuutta.
Von Platen on ikuistettu lyhyemmällä tekstillä Wikipediaan ja on mukana Kansallisbiografiassammekin.

Kuva Istanbulista kirjasta The near East; Dalmatia, Greece and Constantinople (1913)

2 kommenttia:

Kai Perttunen kirjoitti...

Larin Kyösti julkaisi herrasta romaanin Beata rouvan kilvoitus 1944.Hän oli jo koulupojasta tutkinut von Platenin elämää ja haastatellut hänen lähipiiriään.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitos lisätiedosta!