perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäislehtiä (1/5)

Ikäni muistan isotätini kauhistumisen, kun minulla oli pääsiäisenä kirkkaan punainen ulkotakki. Eihän se ollut sopivaa suruaikana. Hieman siis yllätyin kun Kansalliskirjaston digitoimissa aikakauslehdissä huomasin useampia pääsiäislehtiä, jotka paljastuivat kevät- ja vappulehtien edeltäjiksi. Nykyisten tapaan, kaikki vitsit eivät ole hyviä ja/tai eivät kestä aikaa.

Pääsiäis-Vekkuli vuodelta 1894 kertoi Ihmeellisestä pelastuksesta:
Herra Miettinen pelastui tässä joku aika sitten hengenvaarasta melkein kuin ihmeen kautta. Hän aikoi muuttaa paitaa, mutta havaitsi, että siitä puuttui yksi nappi. Päättävästi hän laski paidan akkunalle ja otti uuden. Silloin tuulenpuuska tempasi paidan akkunalta ja viskaa sen alas kolmannesta kerroksesta kivitetylle kartanolle. — Jos ei sallimus olisi johtanut Miettistä ottamaan uutta paitaa, niin hän nyt makaisi pää halki ja jäsenet poikki kartanon kovilla kivillä.
Muita vitsejä
Kyllä kai. Rouva: Sepä oli hauskaa, että sait niin komean arvonimen. Mutta hauskempaa olisi ollut, jos olisit saanut ristin rinnallesi.
Herra: Asianomaiset näyttävät hyvin tietävän, mitä minulla ennestään on.
Opettaja: "Jos sinulla on viisikymmentä penniä ja ostat koko rahalla konvehtia jotka maksavat kaksi penniä kappale, mitä silloin saat?"
Oppilas: "Selkääni, kun tulen kotiin".

Ei kommentteja: