sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Poimintoja

Uusilla hakusanoilla sain kiinni kaksi väitöskirjablogia. Ossi Lehtiö tutkii janakkalalaista Kustaa Paturia. Hän on kirjoittanut blogiin kirjallisuus tutkimuksesta ja tehnyt koosteen Janakkalan ja Sääksmäen punaisten menetykset. Kim Östman tutkii mormonismia Suomessa 1800-luvulla ja on nostanut esiin Arkistojen helmiä I ja Arkistojen helmiä II.

Sukututkimusblogirintamalta löytyi (Kalle Ojanperän Facebook-linkityksen kautta) lupaava alku otsikolla Sukukertomuksia. Hyvä formaatti, mutta tuleeko jatkoa?

Elämänkulkija kommentoi kirjastojen kopiointikieltoja.

Jessica Parlad-von Essen linkitti Ylen Kultakuume-ohjelmaan, jossa keskusteltiin siitä ovatko kulttuurihistoriallisesti merkittävät arkistoaarteet turvassa.

Asiakirjahallinnan reunamerkinnöistä ohjauduin Uuden Suomen blogiin, jossa moitittiin Sota-arkiston aukioloaikoja. Syystä, onneksi ei ole sinne ollut tänä vuonna asiaa.

Ulkoasianministeriön verkkosivulla Sambian arkistotoimen auttamisesta.

Tuomo Hämäläisen blogitekstin otsikkona Hikipedia ja historian vaikeudet : Kuinka voittajien kirjoittaminen toistaa itseään. Hikipedia sukututkimuksesta:
"Sukututkimus on toimintaa, jonka harrastajilla ei ole omaa elämää. Sen sijaan he ovat kiinnostuneita muiden, yleensä jo autuaammilla kauppamailla olevien, lajitovereidensa hetkistä, jolloin heidän elämänsä alkoivat ja päättyivät."
Jälkijättöisesti löysin Hämeenlinnan maakunta-arkiston rakennusprojektin blogin.

Ruotsalainen bloggaaja vertailee Genlinea ja Arkiv Digitalia. Sama kirjoittaja linkitti sivustoja Familjeband ja Bygdeband kehittävän henkilön haastateluun. Familjeband näyttää samantapaiselta kuin monet kansainväliset "rakenna sukupuusi"-sivustoilta, Bygdeband jää mysteeriksi ilman rekisteröitymistä.

Ruotsalaista uutista "Statens arkiv byter namn till Riksarkivet" en osaa kääntää suomeksi. Valtion arkistoista tulee Valtionarkisto? Merkityksellisintä lienee, jos svar.se osoite muuttuu muuksi.

Anders Jonsson arvioi kirjaa Rikssprängningen som kom av sig.

Nimettömyyden turviin jäävä kirjoittaja kokoaa Tiiksjärven tapahtumia kahteen blogiin: Tiiksjärvi 1941 - 1944 sekä Tiiksjärvi ja Luftwaffe.

Oulun maakunta-arkisto oli valinnut oikein ajankohtaisen kuukauden asiakirjan esiteltäväksi.

Blogi Jos yhtä, niin toista kans on katsastanut lehden Sotilaan joulu vuodelta 1919.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, olen ollut vähän laiska tuon blogin suhteen ja se taas johtuu yleisestä velttoudestani. Se on vaan sellaista puurtamista aina kun on ylimääräistä aikaa, harvoinhan ylimääräistä vapaata aikaa eläkeläiselle kertyy ;)

Kiitos kuitenkin kiinnostuksesta ja hyvän joulun toivotukset.

toivottelee blogisi innokas seurailija!

Ossi Lehtiö

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Hyvään seuraan olen näköjään päässyt. En ollutkaan tuota sukututkimusjuttua lukenut. Ilmeisesti täälläpäin sietokyky riitti, mikä on hyvä.