Viime viikon matkallani kiersin niin ahkerasti kirkkoja, että hautakivet olivat jatkuvasti silmien edessä ja usein jalkojen alla. Vaikka älyllisesti ymmärrän, etteivät minun askeleeni merkittävästi kuluta jo lukukelvottomaksi muuttuneita pintoja, jo ihkaensimmäisessä kohteessa eli Vadstenan luostarikirkossa tuntui pahalta tiedon ja tekijöiden taidonnäytteen katoaminen.
Vadstenassa oli jollain periaatteella siirretty osa kivistä ulkosuojiin. Näistä pystyi lukemaan nimiä.
Saksan puolella Wismarissa Nikolain kirkon heikkokuntoisimmat kivet oli kierrätetty pihakiviksi.
Mariankirkon hävitykseen oli jätetty kurkistusreikä.
Mutta esillä oli myös kokonaisina säilyneitä/säilytettyjä hautakiviä, joissa oli jopa opastustekstit. Luin ne sekä aamuajankuluksi että muistellen Falunissa yllättäen vastaan tullutt esivanhempien hautakiveä. Vastaavaa elämystä ei ollut nyt tarjolla, mutta koetuista vaihtoehdoista tämä tuntui kulttuuriperinnön säilymisen ja jakamisen kannalta parhaimmalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti