Sanomalehdessä Keuru-Pihlajavesi-Multia julkaistiin syksyllä 1929 kahdeksan osaa Abraham Aaltion (1847-1930) enimmäkseen lukkari-isältään Abram Andelin (1813-1868) kuulemia tapahtumia. Osassa 7 (23.10.1929) aiheena oli joulun vietto.
Kuten jo olen maininnut, oli isäni vesikeuruulaisen Ylä-Häkkisen talon poika. Siinä talossa, kuten muissakin, odoteltiin, etenkin lasten keskuudessa, kovasti joulua ja sitä alettiin valmistella jo viikkoja ennen. Ennen kaikkea valettiin talikynttilöitä niin runsaasti, että ainakin joulunaika tultiin niillä toimeen käyttämättä pärevalkeata. Jouluksi valmistettiin myös jonkunlainen lamppu, jota ei muulloin käytetty. Sitä varten oli syysteurastuksen aikaan varattu lehmän ruokakurkku, se puhdistettiin nyt, asetettiin keskelle langasta kierretty pumpulinen sydän, minkä jälkeen torvi täytettiin juoksevalla kuumalla talilla, annettiin sen jäähtyä ja niin oli ”lamppu” valmis. Jouluaattona se sytytettiin ja kun siihen vähäväliä kaasi hienonnettua kylmää talia, kesti se kauvankin palaa.
Jo muutamaa viikkoa ennen joulua alettiin myös olutta valmistella ja joulun lähetessä leipoa erikoisia joululeipiä, kuten varituista, rieskoja y. m. Joulua varten tehtiin myös ohraryyniä. Niiden valmistus oli erikoisemman laatuista. Ohran jyvät kaadettiin sitä varten puusta tehtyyn suureen huhmariin, ne kostutettiin hieman vedellä, minkä jälkeen niitä survottiin rautakangen silmäpuoleisella päällä. Kun kuoria oli irtaantunut, kaadettiin ne huhmarista pois, pantiin pohtimeen ja pohdittiin pois kaikki irtaantuneet kuoret ja pölyt. Tämän jälkeen pantiin ohrat uudelleen huhmariin ja survottiin niitä uudelleen, kunnes kaikki kuoret olivat irtaantuneet ja aina välillä pohdittiin kuoret pois. Jos havaittiin, että ohrat survottaessa kuivivat ja kuumenivat, kostutettiin niitä hieman vedellä, niin että ryynit pysyivät kokonaisina. Isäni kertoi näin valmistetun oikein hyviä ryynejä. Mutta luullakseni ei silloin ollut syömämiesten enempää kuin emäntienkään vaatimukset niin suuret kuin nykyajan kansalla. Puuroa syötiin sitten keitettynä maidon kanssa, mutta jouluaattona paistettiin se vadeissa ja kannettiin niissä juhlapöytään. Mutta suurin puuha oli emäntäväellä kai kuitenkin oluenpanossa, sillä se vaati huolta ja taitoa. Ja hyvän taidon olivatkin vanhanajan keuruulaiset emännät siinä saaneet, sillä keuruulainen olut viime vuosisadan alkupuolella oli ollut hyvää. Hyväksi kiittivät kaikki vanhat ihmiset lapsuudessani myös heidän leipomistaitoaan.
Mutta olipa miesväelläkin kiirettä ennen joulua. Päreitä kiskottiin tuvassa, että vain yksi räiske kävi ja niillä vuorattiin sitten kokonaan musta pirtti, sekä seinät että katto sitomalla päreet kuten pärekopassa. Lattia pestiin niin puhtaaksi kuin se vain lähti ja jouluaattona, puolenpäivän aikaan hajoitettiin pirtin suuruuden mukaan lattialle useita kupoja olkia. Sauna oli myös lämminnyt jouluaattona jo aamusta päivin ja sinne mentiin päiväsaikaan. Kukin pani tämän jälkeen luonnollisesti päälleen puhtainta ja parhainta mitä hänellä oli. Niinpä ruvettiin olemaan valmiita ottamaan itse joulua vastaan, jota varten työt olivat enimmäkseen seisoneet jo Tuomaanpäivästä asti.
Aamulla oli kuitenkin vielä kerran lämmitetty tuvan suuri leivinuuni. Siellä paistuivat nyt lihat suurissa pannuissa ja kourussa, ohraryyni-, junkki- ja naurislaatikot. Sensijaan ei silloin ollut perunalaatikkoa, sillä perunaa viljeltiin niin vähän, että sitä syötiin vain sunnuntaisin. Tehtiinpä suuremmissa taloissa, kuten Ylä-Häkkisessä, pannukakkuakin, mutta vain jouluksi. Yhtä harvinaista herkkua se oli vielä kotonanikin Antilassa. Sen aikuinen pannukakku tehtiin kuitenkin vain ohrajauhoista, sillä ulkomaan nisujauhoja ei ollut saatavissa, ei niistä ainakaan isäni koskaan mitään puhunut. Sitävastoin viljeltiin jo silloin jonkun verran vehnää. Myllyt olivat kylläkin huonoja jalkamyllyjä, mutta seulomalla erotettiin karkeammat jauhot pois ja hienommista leivottiin jonkunlaista vehnästä juhlatiloiksi.
Kello kuuden seutuvilla ja jo ennenkin vedettiin sitten suuri valkoinen pellavainen liina pirtin suuren pöydän ylitse ja juhlapöydän kattaminen alkoi. Siihen kannettiin nyt leivät, monenlaatuiset laatikot, lihat, pannukakut, maitoa. Leipiä oli pöydässä suuret röykkiöt, voita suuret kupit täynnä, siankinkku tai kylki paistettuna, samoin kokonainen lehmänreisi ja muuta pienempää lihaa. Talikynttilät sytytettiin nyt kynttilänjaloissa, samoin ”lamppu”, isoisäni Samuli Samulinpoika Ylä-Häkkinen, talon isäntä ja kirkon kuudennusmies, luki joululuvun raamatusta tai joulusaarnan, kiitti Jumalaa joulusta, siunasi ruuan ja niin alkoi juhla-ateria.
.jpg)
.jpg)
.jpg)