E. N. Setälä selosti Uudessa Suomessa 6.1.1929:
Varsin laajalti levinneisiin tapoihin kuuluu, että se, joka ensi kertaa tekee jonkin matkan, tai muu ensikertainen tulokas joutuu erinäisten temppujen alaiseksi ja että hän, mikä lopuksi ehkä onkin pääasia, tämän johdosta saa kustantaa vanhemmille kumppaneilleen kestitvstä. Tässä suhteessa ovat tunnetut merimiesten menot, kun joku mukanaoleva ensi kertaa kulkee päiväntasaajan yli. Toinen tunnettu tapa erityisin menoin kohdella vastatulleita on keskiajan yliopistoissa harjoitettu ja sieltä eteenpäin, m.m. meidänkin vanhaan yliopistoomme siirtynyt n.s. depositsioni [...]
Ehkäpä laajimmin levinnyt ensikertalaisen matkamiehen nimitys on härkämies, mutta tavataan myös härkäpoika ja mullipoika. Sillä kestityksellä, joka ensikertalaisen tulee tarjota, on nimenä härkäkannu tai myös mullikannu, mitkä molemmat nimitykset viittaavat olutkestitykseen. Oluen sijan valtasivat kuitenkin viinat ja kahvit, ja härkäkannujen asemesta puhuttiin vain härkiäisistä tai härkäisistä. Eräässä Rautalammilta olevassa tiedossa sanotaan, että »härkämiehen» kanssa viinaa juotaessa »tepastettiin» ja että tätä toimitusta sanottiin härän tappamiseksi. Myös kerrotaan, että »härkämies» tarjosi kumppaneilleen sarvet, s.o. viinaryypyt, tai että sarviksi sanottiin sitä lisäkestitystä, jota kumppanit tarjosivat sen jälkeen kuin »härkäkannu» oli tyhjennetty.
Kestityksestä oli hieman erilaista ja yksityskohtaisempaa tietoa Henrik August Reinholmilla (Uusi Suometar 15. ja 16.1.1896)
Jo vanhaan aikaan oli tapana että härkäkannut, joita härkämiehen piti tarjota, juotiin viimeisessä kylässä matkalla. Ne juotiin sarven juuriaisiksi. Jos härkämies pani esim. 2 kannua olutta, niin tuli matkakumppanien panna sarvet, s. o. kannun olutta. Olut juotiin vähittäin kaupunkia lähestyessä, vieläpä sieltä palatessakin, "muutoin olisi ollu miehestä puute". [...]
Sellaisia härkämiehen pysäyspaikkoja olivat Ruohonpään kylä Raisiossa, kolmatta kilometriä Turusta, ja "Kantturivaha" Tupurinmäen takana Uskelan Salossa. Loppumatkalta on vielä muistossa sananparsi: "Se ryyppy meni alas niinkuin Korvisten ahteesta". Halikosta päin tulijat taasen Piikkiössä poikkesivat Laihakosken taloihin kaljaa kysymään. Kun siihen aina vastattiin: "Teoss' ollaan", niin tuli tavaksi sanoa: Teoss ollaan, niinkuin Laihakosken kalja".
Mutta sitä paitsi löytyi teiden varsilla siellä täällä merkkipaikkoja, joissa härkämiehiä ilveiltiin ja härkäkannuja juotiin. Karviaisten kylässä Pöytyällä on yleisen talvitien varrella suuri kivi, jota sanottiin Karviaisten kaijaksi. Siinä pantiin härkämies Karviaisten kaijaa halailemaan ja, härkäkannut juotua, oltiin "aika kaijassa" (vrt. ruots. "full som en kaja") sieltä lähtiessä. Toinen kuuluisa kivi on kankaalla Satakunnasta Turkuun vievän maantien varrella Orihpäässä seisova Teinikivi, jossa teinit muinoin onkimalla viivyttivät kuormamiehiä kunnes toiset teinit ehtivät ryöstää heidän kuormansa. Kivelle aina heitettiin härkämiehen lakki, sillä jokaisen enskertalaisen piti käydä Teinikivellä, muutoin hän kaupunkimatkallaan tulisi petetyksi. Sen perästä juotiin mullin kannua. "Härkä tapettiin" tiellä uudelta matkamieheltä, ja juotiin "naapusta" (visanappu), sanotaan Ylöjärvellä. Loimaalla taasen juotiin härkäkannut Maisun kivellä Virtan kylässä ja Lempäälässä piti pysähyttää hevosia Hyssyn kirkolla.
Omituinen seisahduspaikka oli Keuruun ja Ähtärin välisellä maantiellä. Siinä on tien varrella mahdottoman suuri kivi, joka miehen nostaessa vähän horjahtaa paikallansa. Sitä lähestyessä ruvettiin härkämiehelle kehumaan joko omia tahi jonkun matkakumppanin rajattomia voimia niin että paikalle ehdittyä oltiin valmiina vaikka nostamaan tuota kiveä. Lyötiin vetoakin. Mies heitti pois takkinsa, kouristeli hetken kiveä eri suunnilta, tarttui vihdoin tiettyyn kohtaan kiinni, ponnisti nähtävästi kaikki yliluonnolliset voimansa ja sai kun saikin härkämiehen töllistellessä tuon äärettömän taakkansa horjahtamaan. [...]
Myöskin Pälkäneeltä kaupunkiin kulkevilla oli matkalla kaksi kiveä eri paikoissa tien varrella. Niitäkin täytyi härkämiesten halailla ja luvata härkäkannuja ensimmäisessä syöttöpaikassa ja kaupungissa. Mutta joskus sattui olemaan monta nuorta poikaa härkämiehinä. Tekivät vastarintaa, eivätkä vanhemmat matkustavaiset saaneetkaan heitä kiviä halaamaan.
Helsinkiin johtavilla teillä oli niinikään härkämiehillä kiusakohtia. Nyrkkikiveen Hausjärvellä oli nyrkki pistettävä ja kiveä nuoltava. Kun päästiin Tuusulan Mätäkivelle, josta vielä on 9 neljännestä Helsinkiin, niin heitettiin härkämiehen lakki kivelle. Hän sai siinä halata ja antaa härkäkannuja joko omasta vakasta taikka mentiin Rasvamatille. Se oli rikas talonpoika tien vieressä, joka oli saanut tuon nimensä siitä, että aina kysyi ovat matkamiesten lihat lihavat. Pikarina käyttivät matkamiehet visasta koverrettua pahkaa, johon oli puusta jätetty säylä varreksi. "Otas nyt, veljeni, minun pahasta", sanoivat. Kiusakiviä on vielä Maijakivi Kylmäojalla Dricksbäck Helsingin pitäjässä, 12 km. vanhasta kaupungista. [...]
Siihen eivät juhlamenot kuitenkaan päättyneet. Kaupungissa piti härkämiehen vielä varustaa niin monta kannua olutta, kuin kello löi kaupunkiin jouduttua. Viina tuli harvoin kysymykseen noissa pidoissa. Olutta juodessa vaan jälleen iloittiin ja laulettiin härkämiehen kunniaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti