Siansaksa ja lampaanlatina

Verkkovideo englanninkielen leikkimielisestä salakielestä Pig Latin manitsi lopussa suomen siansaksan. Itse olen mieltänyt sen vain puheeksi, jota ei voi tmmärtää. Kielitoimiston sanakirja on samalla linjalla (käsittämättömästä puheen mongerruksesta), mutta wikisanakirja tuntee myös merkityksen muunneltuna kielenä, jossa seuraava sana on liitesanana: saraava seuna liinanasate.

Siansaksan merkitystä ja leikkikieliemme historiaa arkistonäytteiden valossa on selitetty Anneli Hännisen kirjoituksessa Hepreaa, siansaksaa ja lampaanlatinaa. Valitettavasti sen esimerkeissä ei ole mitään ajoitustietoja.


Virittäjässä 2-3/1907 on Heikki Ojansuun artikkeli Suomen salakielistä. Tässä mainitaan kontinkieli, joka on siis vanhempi kuin Wikipediassa mainittu 1950-luku. Vuonna 1873 syntynyt Ojansuu oli itse osannut sitä lapsena Tyrväällä. Kuvailtuaan tutkimuksen kautta tuntemiaan salakielivariantteja hän toteaa artikkelissaan, että

erehtyisimme, jos luulisimme näiden salakielien rajottuvan vain lasten viattomiin leikkeihin. Monin paikoin käyttävät niitä täysikasvuisetkin, varsinkin palvelusväet puhuessaan salaisuuksia keskenään. Piiat varsinkin ovat koko mestareita: elopellollakin istuvat pientarelle ja puhuvat renkien harmiksi omia asioitaan näillä kielillä; jos yhtä ruvetaan ymmärtämään, muuttavat toiseksi. 

Rakennusmestari Eevert Helin, joka on lähettänyt Sahalahdelta Suomal. Kirj. Seuralle tiedonannon risan ja kontinkielen käyttämisestä, kertoo: "Vanhemmat asukkaat puhuvat joskus kotioloissaan etenkin ollessaan hilpeämmällä mielellä erityisiä murteita tai kieliä". Reinholm mainitsee niitä käytettävän leikeissä, niinpä pantinlunastuksessa ja salaisuuksiin. Maisteri Ailio on minulle kertonut, että hän kerran matkoillaan Kankaanpään syrjäisillä metsäseuduilla joutui taloon, jossa koko talon väki, joka tuntui epäilevän häntä, aluksi puhui keskenään rengonkieltä, jota hän ei ensin ymmärtänyt. 

Samoin on epäilemätöntä, että varkaat ja muut pahantekijät osaksi ovat käyttäneet hyväkseen näitä kieliä. Siiverinkielestä on H. A. Reinholmin papereissa (Halikosta) sellainen tieto, että siitä ennen sakotettiin. Kansa piti siiveriä sinä kielenä, jota juutalaiset puhuivat keskenään tuomitessaan Vapahtajaa.

Ja lopulta Ojansuu ottaa kantaa salakielten ikään. Suomalaisen rengonkielen mainitsi jo Daniel Juslenius väitöskirjassaan vuonna 1712 eli kyse ei todellakaan ole 1900-luvun ilmiöstä.

Sanomalehdistä löysin Ojansuun tekstiä muistuttavan, mutta huomattavasti lyhyemmän katsauksen Siansaksaa Uudesta Suomettaresta 17.12.1886.

Kuva Ampiaisesta 19/1910