Lapin arkeologiasta kuultua

Eilen olin pitkästä aikaa SMMY:n kuukausikokouksessa, jossa Petri Halinen puhui Lapin arkeologiasta. Esitys oli todella mielenkiintoinen ja tuntui uudelta tiedolta, vaikka mieleeni tuli, että olin pari vuotta sitten kuullut Eero Muurimäen esityksiä samalta alueelta. Kotiin päästyäni tarkistin (tästä ja tästä), että tuolloin oli päällimmäiseksi jäänyt käsitys "ajallisia ja alueellisia aukkoja löydöissä".

Halinen puhui ehkä lyhyemmästä ajanjaksosta, joka kuullosti varsin aukottomalta sekä ajallisesti että alueellisesti. Tulisijoina käytettyjä suorakaiteisia kivilatomuksia on löytynyt tuhannen kilometrin pituiselta alueelta Trondheimin paikkeilta Kuolan puolelle. Latomuksien muoto on aina olennaisesti sama, sijainti samantyyppisessä paikassa ja esinelöydöt ympäristöstä samantapaisia. Tämä yhtenäinen kulttuurialue on ollut olemassa vuosivälillä 700-1300.

Vuoden 1200 paikkeilla kätketyt hopeakorut Inarinjärven Nanguniemestä.
Kuva Haverinen Markku/Museovirasto CC BY 4.0

Samoihin aikoihin tiedetään jo/viimestään uhratun seidoilla. Halinen ei puhunut kielestä tai etnisyydestä, joista arkeologia ei mitään tiedäkään. Omasta uteliaisuudestani luin luotettavan oloiselta verkkosivulta, että saamen eri kielien synty on ajoitettu vuoden 800 paikkeille eli yhtenäisyyden lisäksi on syntynyt erityisyyttä..

Ennen vuotta 700 asuinpaikat olivat (tavanomaisemmin) olleet suurten vesistöjen äärellä, mutta kivilatomusten lähellä on ollut vain pieniä lampia ja soita. Itselleni muuton selitykseksi tuli ensimmäisenä mieleen vettä myöten tulleet väistettävät vieraat, mutta Halisen mukaan uudessa ympäristössä löytyi paremmin ravintoa juuri kesytetyille poroille.

Kesytetyistä poroista huolimatta Halinen kutsui tätä kivilatomuksien kulttuurin porukkaa metsästäjiksi, jotka "syrjäytti" "suurporonhoito", joka levisi "pakettina" vasta 1500- ja 1600-luvuilla. Tämä vaihe ja sen todisteet jäivät minulle hieman epäselviksi, samoin kuin Nukkumajoen melko perusteellisesti tutkitut turvekodat. Jälkimmäisistä voi lukea tästä.

Linkittämälläni sivulla on kuva keskieurooppalaisista veitsistä, jotka Nukkumajoella kaivanut Christian Carpelan nosti esiin yleisökeskustelussa. Hän totesi, että niitä oli löytynyt kaivaustensa aikaan myös Helsingin Vanhastakaupungista ja että samoja veitsiä löytyy edelleen joka puolelta. Menneisyyden ihmiset (kuten mekin) elivät kokonaisuudessa, jossa oli paljon yhteistä. Mitään aluetta ei siis voi unohtaa tai ohittaa.