Historiantutkimuksen vaikuttavuudesta

Suomen Historiallinen Seura järjesti eilen paneelikeskustelun historiantutkimuksen vaikuttavudesta. Oli yleisölle avoin ja Tieteiden talon isoimpaan saliin jäi runsaasti tyhjiä tuoleja. Vaikuttavaa? Vaikuttavasti markkinoitu?

Asiaan. Mitä on historiantutkimuksen vaikuttavuus? Tiina Kinnusen aloituksessa "yhteiskunnallista vaikuttavuutta" ja lopetuksessa vaikuttamista poliittisten päättäjien ohella historiakulttuuriin. Laura Kolbelle vaikuttavuus oli keskustelun synnyttämistä, laajemmin tai yksittäisessä tilaisuudessa. Ilmeisesti myös keskusteluun osallistumista "kun isot kysymykset nousevat esiin". Maria Lähteenmäelle vaikuttavuus (ainakin) oli tieteellisen tiedon hyödyntämistä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Aapo Roseliukselle mahdollinen vaikuttavuuden mittari oli historiantutkimuksen opiskelijamäärät. Mikko Ylikankaan mielestä tutkimuksen uskottavuus (voi?) johtaa vaikuttavuuteen.

Lähteenmäki ei ollut blogissaankaan uskaltanut (mutta uskalsi siis kaikelle kansalle avoimessa yleisötilaisuudessa) kysyä, että ovatko poliittiset päättäjät tutustuneet historiantutkimuksen tuotoksiin. Enpä suuremmin ihmettelisi jos eivät ja itselleni on annettu ymmärtää, ettei niistä mitään tolkkua ilman historian yliopisto-opintoja saakaan. Eli pykätkääpä se "tietopankki selkosuomella", unohtaen työnantajienne pisteytyskriteerit.

Kun kuratoinnista niin kovasti pidätte. Aivan riemastuttava osuus tilaisuudesta oli Roseliuksen alustus, jossa hän kauhisteli "siviilikenttää", "kauniisti sanottuna" amatöörejä. Jotka tuottavat dokumentteja, historiikkeja ja näyttelyitä "eri yhteisöissä" "täysin irrallaan akateemisesta tutkimuksesta ja kriittisyydestä". Hui! Ja vielä "tiettyyn tarkoitukseen" (tämä kahteen kertaan mainittuna). Akateemisella tutkimuksellahan ei mitään tarkoitusta tai tarkoitusperiä ole?

Kahteen kertaan (myös) Roselius totesi, että nämä "villin maailman" edustajat eivät kysy ammattitutkijoilta. Enpä ihmettele. Kurkkasin äskettäin pitkästä aikaa yhden historian laitoksen (tai mikä lienee) tutkijoiden verkkosivuja eikä yhdeltäkään selvinnyt "selkosuomella", minkä aiheen parissa tutkija parhaillaan työskentelee.

Historian ei-akateemisten tuottajien rooliasu. Livrustkammaren

Kiitettävästi Roselius toi esiin myös käytännön ehdotuksia, jotka toivottavasti muutkin paikallaolijat huomasivat. "Pitää ottaa huomioon akatemian ulkopuolinen maailma", "ei pidä jäädä odottamaan" ja "pitää pystyä kirjoittamaan paremmin, niin, että kuullostaa luettavalta". On ihan turha vinkua, että itsensä tuppaaminen esille ei kiinnosta. Se on osa asiantuntijan työtä niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella. Jos tutkimuksestaan ei ole mitään sanottavaa, niin siitä syntyy aika heikko mielikuva.

P. S. Paneelissa oli myös Janne Virkkunen markkinoimassa Historians without borders -meininkiä. Sivumennen hän kritisoi Lenin-museon uutta perusnäyttelyä, jossa "aloitettiin sisällissota" vuonna 1918. Tämä oli hänestä väärin, sillä laillista hallitusta vastaan nostettiin "kapina". Tämä ajattelukuvio on minulta edelleen ymmärtämättä. Olihan Yhdysvaltojen ja Espanjankin sisällissodissa hallitus vastaan toiset/kapinalliset? Vain olenko ymmärtänyt nekin päin mäntyä?