Ulkonäöllisesti omakustanteen oloinen kirja on tekstinsä puolesta ammattilaisen työtä ja sisällöltään monipuolinen. On sotavuosien lapsuutta Loimaan Mellilässä, koulunkäyntiä Loimaan yhteiskoulussa, opiskelua Turun yliopistossa. Dieckman opetti ammatikseen 32 vuotta ja tämän ohella teki radioproduktioita, näytelmiä ja kirjoja sekä kasvatti lapsensa. Vyörytys on uskomaton ja vastoinkäymiset ohitetaan melko pienellä huomiolla. Jää kyllä käsitys, että Dieckmannille olisi kelvannut suurempikin menestys ja julkisuus.
Itseäni kiinnostavasta historiallisten näytelmien ja romaanien kirjoittamisesta muistelmissa ei ole suuremmin kuvausta. (Viime vuosina olen kirjoistaan lukenut Satujen kuningas. Sakari Topeliuksen tarina, Luostarin Piritta. Nuortenromaani vuoden 1462 Naantalista ja Metsän poika tahdon olla. Aleksis Kiven tarina.) Aihevalinta on lähtenyt omasta kiinnostuksesta ja saanut vahvistusta ensimmäisen aviomiehen arkeologiammatista.
Dieckmann sivuaa monia mielenkiintoisia teemoja ja ajankohtaisesti tarjoaa myös väläyksen digitaalisten ihmistieteiden alkuvaiheisiin Suomen Turussa.
Yliopisto on hankkinut ensimmäisen tietokoneensa tai ainakin sellaisen edeltäjän. Se on Hollerith-merkkinen reikäkorttikone, jota kansa käy ihmettelemässä ihan Åbo Akademista saakka. "Min man profesor Säochså", sanoo eräs hieno rouva, joka avustaa miehensä tutkimustyötä samansorttisesti kuin minä Paavo Siron tutkimusta. Kirjoitan korteille sanoja Marja-Liisa Vartion kirjasta Se on sitten kevät. Kun asetan ne koneeseen, ne mennä vilistävät huikeata vauhtia ja järjestyvät pinoihin sen mukaan kuinka tohtori on koneen ohjelmoinut. (s 38)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti