Joulun aatto-päivänä sotamiehineen, vahista päästyänsä ja syvänmaan poikki mainittuun taloon tultuansa, heittiikse hän pöyän taha penkillen lepäämään ja sotamiehet istuivat oven puolellen. Illan kuluissa kantovat vaimot tavallisuuen jälkeen, Juhla-illan kunniaksi, pöyällen isot leipä-röyköt, suuret huttu-vait, nauan, potkat, sian jalat, voit, viinat, olvet ja mitä muuta herkkua talossa löyty.
Kuin rupesi ilta myöhistymään, eikä herännyt vieras, joka makasi ruuan kohalla pöyän takana, meni viimen isäntä ja, nyhästen häntä, sanoi: nouse pois tieltä, että pääsee pere ruuallen. Tämä Unterupsieri, joka makasi koiranunta, ja oli kuulevanaan ihteänsä ruuallen käsketyks, vastasi: suuri kiitos! koska Jumala! tempasiikse samassa istualleen ruuan ääreen ja rupesi syömään.
Isäntä, joka häpeissään ei julennut sanoa ettei hän vierasta ruuallen käskenyt, istuikse pöyän päähän ja kuhtui pankon luona ällistelevätä väkeänsä syömään. Mutta talon väki, joka ei kuuna päivänä ollut nähnynnä heillä vierasta ruualla, ouosti sitä niin paljon, ettei huomannut isännän kuhtua. Jonka tautta isäntä vähän ajan päästä kiljasi heille: mitä te arvelette, tulkaa pois syömään! Johonka Unterupsieri liitti sen kovan toran sotamiehillensä, - joita hän oli luulevanaan käsketyiksi— : te förbannatut hunsvotit! Kuinka usein Isännän pitää teitä käskeä? furt tänne pöyän taha!
Kuuliaiset ja nöyrät vikansa parantamaan astuivat ne nälkäiset sotamiehet pöyän taha, eivätkä säälineet päästää koiran veistä vieraan pöytään. Hyvään aikaan ei kyennyt se häpeevä isäntä ääneen. Vasta lopulla ruok-aikaa sanoi hän: no osaatte te, Herra, rääpyksen ruotia. — On tuo ennen osattuna, vastasi rohkeest Unterupsieri, joka sotamiehineen söi mahansa täyteen ja voitti vetonsa.
toiveidenne mukaista joulua!
Kuva: Norjan Riksarkivet, Flickr commons
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti