Maanantai-iltana tutustuin Leppävaaran kirjastoon, jota kauppakeskuksen mukaan kutsutaan Sellon kirjastoksi. Oi aikoja, oi tapoja. Sinne olivat Espoon kirjailijat kutsuneet esitelmöimään Kaari Utrion aiheesta
Lapsi Suomen historiassa.
Tekstin ja esiintymisen ammattilaista oli ilo kuunnella. Saimme sujuvan ja näppärästi rakennetun koosteen lapsen yhteiskunnallisesta asemasta menneisyydessä. Utrio aloitti lapsiin vaikuttavista lain määräyksistä. Lasta sai kurittaa, muttei pysyvään haittaan asti. Ei saanut hylätä, surmata, naittaa alaikäisenä, myydä eikä luovuttaa orjuuteen tai prostitutioon. Jonkinlaista lastensuojelua sentään siis.
Utrion mielestä aviottomana syntyneiden osuus 1,5% kertoi "minimaalisen vähäisestä" avioliiton ulkopuolisesta seksuaalisesta kanssakäymisestä. Hän mainitsi osuuden nousevan 1700-luvun lopulla ja mieleeni tuli tietenkin Tiina Miettisen tuore väitöskirja
Ihanteista irrallaan. Hämeen maaseudun nainen osana perhettä ja asiakirjoja 1600-luvun alusta 1800-luvun alkuun (vieläkin lukematta).
Utrio esitti maaherran ja tilattoman turvaverkot täysin erilaisina. Tästä olen jossain määrin eri mieltä, sillä isän kuollessa virkamiesperhe oli melko lailla tyhjän päällä (ks. esim
Eräs lapsuus). Yhtä mieltä Utrion kanssa olen siitä, että kaikkien hyvinvointi oli kiinni maataloudesta. Mutta en käyttäisi ilmaisua "yhteisö oli äärimmäisen epävakaa" kun yhteiskuntamme pysyi perusraiteillaan läpi vuosisatojen.
Sitten päästiin terveydenhuoltoon. Hieman särähti korvaan Utrion toteamus suomalaisen kätilökoulutuksen aloituksesta vuonna 1816. Vainio-Korhosen Ujostelemattomia sopisi muistaa myös, vaikka eivät maaseudulla suurta vaikutusta tehneetkään.
Maaseudun töihin kasvatuksen ja opetuksen Utrio esitti erinomaisen työläänä ja vaativana. Varmasti näin olikin, mutta minuun teki lähtemättömän vaikutuksen
toissakesäiset köydenkiertäjät ja pari viikkoa sitten televisiossa näytetyn lapsi-dokumentin afrikkalaiset taaperot, jotka touhukkaasti jauhoivat kivillään äidiltä saadun mallin mukaan. Kun kaikki yhteisössä tekivät töitä, lapset usein (?) halusivatkin olla mukana. Mikä olisi ollut parempaa? Hiljaa koulussa istuminen?
Koulutukseen Utrio lopetti ja se oli hänen mukaansa tuonut suomalaiset "pitkälle nälän ja kulkutautien maailmasta". Tottahan tuo, mutta ei menneisyyteenkin olisi voinut löytää pari positiivista sävyä.
Kaikki kuvat
Valtion taidemuseon Kuvataiteen keskusarkiston digitoimista Daniel Nyblinin (1856–1923) lasinegatiiveista:
Adolf von Becker:
Pienokaisen esittely (1875)
Albert Gebhard:
Orpo (1895)
Albert Edelfelt.
Talonpoikaistuvan sisusta (1889)
Gunnar Berndtson:
Pesu (noin 1890)
Maria Wiik:
Poika (1903)
1 kommentti:
Hyviä pointteja! Itse mietin myös tuota lasten osallistumista töihin, koska esimerkiksi eri aikoina valmistetuista leluista näkee, että lapset ovat kautta aikojen kopioineet leikkeihin niitä asioita, joita aikuisten maailmassa on. Leikitään nukeilla ja autoilla, entisaikaan puuhevosilla ja kärryillä. Siinä missä nykyajan tytöillä on muoviset hellat ja mikrot, on myös entisaikaan tyttöjen leikeistä löytyneet pienet puiset keittiövälineet - samat kuin siihen aikaan äidilläkin. Ei olisi ihme, että lapsi otettaisiin omien kykyjensä mukaan myös niihin oikeisiin töihin.
Lähetä kommentti