Kaipaan Tallinnaan...

Kuva lehdestä Maiden ja merien takaa no 11/1865

Olen luvannut itselleni reissun Tallinnaan, kun Olof Ångerman-projekti valmistuu. Sitä odotellessa tekstiä Kirjallisesta kuukauslehdestä elokuulta 1869. (Osa lehdistä on Varhaisnykysuomen korpuksessa, mutta ei tätä.)

Kesäkuun 26 p:nä klo 4 j. p. p. astuimme, matkakumppanini ja minä, höyrylaivaan Alexanderiin. Kun ilma oli aivan kaunis, ja kulku Tallinnaan (Rääveliin) kestää vaan vähän kuudetta tiimaa, olimme ottaneet piletin peräkannelle, josta maksetaan 12 markkaa. [...]
Meille oli majapaikaksi ehdoiteltu "Zu den drei Schornsteinen" kaupungissa, mutta me katsoimme paremmaksi majailla ulkopuolella kaupungin muureja ja seisatuimme sentähden muutamien kiviheittojen päässä Haminasta Haminan-kadun varrella olevaan, "Stadt Helsingfors" nimiseen ravintolaan. Kun emme olleet ymmärtäneet ennakolta sopia ajurin kanssa, meidän täytyi tästä lyhyestä matkasta maksaa 30 kopeikkaa. Kapineemme sisään tuotua ja aamullista syötyämme, lähdimme kaupunkiin päin.[...]
Ensimäinen määrämme oli tavata "suuren torin" vieressä asuvaa kauppiasta Böckleriä, jolta uuden Suomettaren mukaan tietoja saisi Tarton matkasta. Aikomuksemme oli siis suoraan lähteä "suurelle torille". Mutta aikomuksemme täyttäminen eipä ollutkaan niin helppo, kuin luulimme. Kaupungin sisään tultuamme "pienen ranta-portin" kautta, olimme kerrallaan tunkeuneet semmoiseen maailmaan, joka meille oli aivan uudenlainen. Me olimme silmänräpäyksellä nyky-ajasta siirtyneet puolen vuosi-tuhannesta taappäin. Kapeat, väärät kadut, vanhan-aikaiset, päättö-puolellansa katua päin käyvät huoneet näyttivät meidän silmissämme niin oudonlaisilta, että ihmettelemisestä ja katselemisesta olimme unhottaa oikean aikomuksemme. Paitsi sitä ei ollut niin helppo asia osata suoraa tietä eteenpäin siinä labyrintissä, johon nyt olimme joutuneet. Viimein tultiin kuitenkin erääsen epäsäännölliseen nelikulmioon, jossa harjoittivat vilkasta kauppaa. Paikka oli täynnä sohisevia talonpoikia ja niiden vankkureita. Tästä syystä rupesimme sitä toriksi arvaamaan; mutta toiselta puolen paikka oli niin vähätilainen, tuskin suurempi kuin melkoinen piha Helsingissä, että oli vaikea sitä toriksi katsoa.[...]
Kirkkoja katseltuamme rupesimme muureja ja valleja tarkkaamaan, joita nyt juostiin ylös alas.[...] Molempiin, sekä muureihin että torneihin, on käytetty Tallinnassa sangen tavallista rakennus-ainetta, erästä tämän seudun vuorissa runsaasti tavattavaa kiveä, jota hyvin helposti voi levyiksi lohkaista. Se on vaalean-harmaata, ja siitä rakennettu huone näyttää heti vanhan-aikaiselta. Tämä seikka vaikuttaa sekin puolestansa, että koko kaupunki saa tuon raunion-tapaisen ulkomuodon. Muutoin rupeevatkin muurit paikottain raunioiksi muuttumaan. Tämä on erittäinkin tornien laita. Muutamien ala-kerrosta käytetään kyllä vielä asunhuoneina, mutta ylipäänsä ovat ainoastaan ulko-seinät ja katot eheillänsä. Me koetimme päästä ylös pariin torniin, mutta ei päästy pitkälle. Osaksi olivat astuimet kokonansa rauenneet, osaksi oli koko käytävä raunioita täynnä, että pelkäsimme yhdessä portaitten kanssa romahtamamme alas synkkään huoneesen tornin pohjaan, josta nenäämme tunkeutui kalmanhaju, joka ei suinkaan ollut viehättävä.

Tuo ylle liimaamani sanomalehtikuva on muuten jännästi saman näköinen kuin piirros Elizabeth Eastlaken kirjassa A Residence on the shores of the Baltic (1841). Siitä olen kopsannut matkakertomuskirjaani kuvauksen Helsingissä käynnistä, mutta voisi olla kokonaisuudessaankin mielenkiintoista luettavaa.