WSOY:n Oppi & Ilo -sarjassa vuonna 2009 julkaistu Suuri perhekirja on takakannen hieman hämärän koodituksen perusteella tarkoitettu itseäni 30 vuotta nuoremmille. Mikä ei estänyt minua (tietenkään) siihen tarttumasta.Heti ensimmäiseltä aukeamalta (s. 7) löytyy arvokasta tietoa, määritellään sekalaiset sukulaiset kuten isosedät, tädit ja serkut. Pikkuserkut ovat unohtuneet ja suomenkieliseen versioon ei ole mahtunut mukaan sedän ja enon oleellinen ero.
Sivulla 8 esitellään sukupuu ja aiheellisesti todetaan, että se voidaan piirtää loogisesti ja epäloogisesti. Siis esivanhemmat oksina tai juurina. Marginaalissa annetaan aivan oikeita ohjeita "aikamatkalle menneisyyteen": Kysy sukulaisiltasi, Etsi aarteita ullakolta ja Ryhdy sukututkijaksi.
Sivun 9 Sukunimet-osuus on toivottavasti tarkistettu suomalaisten sukunimien etymologiasta kertovista lähteistä. Ainakin itäsuomalaiset sukututkijat halunnevat uskoa virkkeeseen "Esivanhemmat on helpompi jäljittää, jos heillä on sama sukunimi kuin sinulla." Alakulman faktan "Sukuhistoriasta oppii myös maantietoa." voin itse puolestani allekirjoittaa. Tänäkin vuonna tullut opittua Viron ja Taalainmaan paikannimistöä enemmän kuin tarpeeksi.
Aukeama 10-11 esittelee kansainvälisiä perhemalleja ja jatkaa kirjassa jo aiemmin havaittavissa ollutta monikulttuurisuutta. "Na-heimossa... et edes tietäisi, kuka isäsi on!" ja sitä rataa.
Sukuteemaan palataan aukeamalla 24-25 perinteiden kautta ja seuraavalla aukeamalla otsikkona on Suku on pahin. Sen alakulmasta löytyy lyhyt sukuhaastattelun kysymyslista.
Sukuteeman esittely oli kirjassa mielestäni mallikkaasti tehty mutta en voi kuitenkaan suositella sitä tiedonlähteeksi aikuisille. Varsinkin kuin he pääsääntöisesti tietävät mitä erikoista on zanskarilaisten perheenmuodostuksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti