Kymmenjärjestelmässä syntyneenä ja kasvaneena englantilaisten ja amerikkalaisten rakkaus vanhoihin mittoihin on ollut mysteeri. Kirja-alesta poimittu Warwick Cairnsin About the size of it. The Common Sense Approach to Measuring Things lähes käännytti minut päinvastaisiin ajatuksiin.
Kymmenen on helppo ajatella, mutta on helpompaa jakaa nuora tai piiras 16 osaan kuin kymmeneeen. Puoliksi, puoliksi, puoliksi ja puoliksi. Kaksitoista osaakin syntyy näppärästi, sillä silmä osaa hahmottaa kolmannekset, muttei viidenneksiä.
Ympäri maailmaa (tosin kirjan esimerkeissä ei ollut esimerkkejä kuin Euroopasta, Kiinasta ja Japanista, hmmm...) pituudet ovat löytyneet tarvittavalla tarkkuudella peukalosta, kengänpohjasta, kyynärvarresta... Tästä eteenpäin ollaan enemmän määrittelykysymyksissä. En tiedä pitäisikö Cairnsin väite mitasta furlong ottaa tosissaan. Matka, jonka eläimet vetävät kyntöauraa ennenkuin tarvitsevat lepotauon? Ja acre, jota vastaa ranskalainen journal, on ala, jonka voi kyntää päivässä. (Työhön ja käytäntöön liittyi myös Ruotsissa ja Suomessa käytetty pinta-alayksikkö, tynnyrinala eli maa-ala, johon kylvettiin tynnyri viljaa.)
Mutta se mikä on totta on ettei kilogramma ole käytännöllinen mitta. Useimmissa esimerkeiksi valituissa järjestelmissä perusyksikkö on suunnilleen puolet kilosta. Jotain mitä voi käytännössä pitää kädessään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti